Vekaravaara!

Winter wonderland

2012-01-30T00:47:00.000-08:00

Koti <3

Äiti, tuu piiloon!

2012-01-18T02:13:00.000-08:00

Yhtäkkiä sitä huomaa, että on taas aikaa lukea kirjaa, käydä urheilemassa, leipoa, tavata ystäviä, ommella ja nauttia omasta ajasta. Ipana kasvaa, ja elämä helpottuu.

Parhaista asioista monet ovat kuitenkin sellaisia, joita tehdään yhdessä. Iltalenkki lumisessa metsässä, koirat juoksentelemassa hajujen perässä ja me laskemassa rattikelkalla niin lujaa kuin ikinä pääsemme. Äiti kiljuu ja ipana nauraa ääneen.

Parhaista parasta ovat illat. Sadut on luettu, laulut laulettu ja pimeässä makuuhuoneessa odotamme unta. Vähitellen pieni kroppa antaa periksi: jalat lakkaavat potkimasta, puheen pälpätys hiljenee ja hengitys muuttuu tasaiseksi tuhinaksi. Missään muualla maailmassa en voisi olla sen onnellisempi kuin siinä, omassa sängyssäni, pieni rakas kainalossani.

Joskus päivän kruunaa vielä pieni bonus, ipanan koottuja ajatuksia unen ja valveen rajamailta. Pitkän vaitiolon jälkeen hän sanoi eilen silmät tiukasti ummessa: "isi, lunta ei saa syölä".

Leppoisa sunnuntaiaamu

2012-01-15T01:48:00.000-08:00

Vanhan talon omistajana ja pienen pojan äitinä leppoisa sunnuntaiaamu voi olla vaikka tällainen kuin tänään.

Aamu alkoi Puuha-Petellä peittovuoren alla sohvalle hautautuneena. Sitten me ipanan kanssa leivoimme aamiaiseksi croissantteja ja suklaamuffinsseja ja söimme kunnon brunssi.

Leikkien lomassa on kunnostettu taloa: tiivistetty vuotavia ovia, avattu tukkeutunut viemäri, korjattu tiputtava suihku, maalattu sauna ja valmisteltu ensi viikon laatoitushommia.

Seuraavaksi lounasta ja päikkäreille. Lounaasta puheen ollen, jaan kanssanne maailman helpoimman ruokaohjeen.

Mascarpone-pasta

Laita makarooni kiehumaan. Kastike tarttuu parhaiten penneen, mutta mikä tahansa muukin käy.

Paahda kuivalla valurautapannulla pinjansiemeniä. Lisää joukkoon mascarponetuorejuustoa. Sekoita, kunnes juusto on sulanut.

Sekoita kastike makaroonin joukkoon. Päälle suolaa, pippuria, parmesanraastetta ja basilikaa.

Ipanan rakastaa tätä ruokaa, ja hyvin maistuu myös muulle perheelle.

2-vuotias

2012-01-12T09:35:00.000-08:00

Viime päivinä äitille on tarjoiltu oikeita herkkuaterioita. Ipana sai synttärilahjaksi Ikean mainioita pehmoruokia, joista hän on hellallaan valmistanut erilaisia munakkaita, voileipiä ja keittoja koko perheelle. Ipana sai monia muitakin ihania lahjoja, joista Brion junarata oli erityisesti isin mieleen.

Tarjoilut olivat itsensä 2-vuotiaan valitsemia: jätskiä, Carnival-keksejä, sipsejä ja Salama McQueen & Martti -kakku. Kakkukuvan ostin valmiina Ullan unelmasta, ja kuorrutteena oli vaaleansinistä marsipaania. En oo suuri kermakakkujen ystävä, joten pohjana toimi versio paholaisen kakusta, johon tein täytteen vadelmista keittämästäni soseesta ja mascarpone-kermavaahdosta. Hyvää oli.

Synttäreiltä ipana jatkoi matkaa viikonlopuksi mummolaan ja kotiutui sieltä onnellisena ja touhua täynnä. Illan tullen hän vihdoin riisui ison reippaan pojan viitan yltään, kaatui silmiään hieroskellen sänkyyn ja aloitti surkean itkun. Nyyhkimisen lomassa hän soperteli: Mikä hätänä? Mikki ikkettää? Kiukuttaa. Äitin pieni kulta. Ei sitä aina jaksa - eikä tarvitse - olla reipas. Silittelin tukkaa ja kerroin, että väsy se vaan kiukuttaa. Siihen hän vähitellen rauhoittui. Lauloin häntä uneen ja aattelin, miten täysin pieni ihminen minun suojelukseeni luottaa. Iso pieni ihana kiukkuinen 2-vuotiaani.

Äkäampiaisen pistämät

2012-01-11T05:21:00.000-08:00

Tarviin jeesusteippiä ja jotakin vahvempaa, että saan pidettyä silmäni auki. Voihan U H M A I K Ä.

Ei käy, en syö, minä ite -puheen rinnalle rantautuivat eilen kunnon itkupotkukilariraivarit. Illalla nukkumaan mennessä ipana huusi tunnin mee pois - ei halua olla ykkin - väsyttää - ei halua nukkua - kiukuttaa - ikkettää - mantraa. Mikään ei auttanut. Ei kerta kaikkiaan mikään. Tarpeeksi raivottuaan hän sammui kesken lauseen.

Kilariraivarit jatkuivat yöllä. Kurkkusuoraa huutoa: mua ikkettää, mua kiukuttaa. Nice. Sori vaan naapureille, ei me saatu sitä millään hiljaiseksi.

Arvannette kuinka hyvällä tuulella olin aamulla, kun pimeydestä alkoi kello kuusi sama alusta: ikkettää, kiukuttaa. Ihan paras alku päivälle. Eiku oottakaapa, ei ookkaan. Kypsän ja kärsivällisen aikuisen tapaan vastasin ipanalle: Kiukuttele hiljempaa, äitiä väsyttää.

Just kun olin valmis viemään ipanan lapsivälitykseen*, se sai hervottoman kikatuskohtauksen, koska oli unohtanut syödä paprikan leivältään. Miten pieni asia, miten suuri ilo.

Silti. Ens yönä vois vaikka nukkua.

* Oon itekin ollut melkoinen tahtolapsi, joten mua uhkailtiin säännöllisin väliajoin lapsivälitykseen joutumisella. Ilmeisesti se on joku palvelu, joka hakee tuhmat lapset ja tuo kilttejä tilalle. Kypsemmällä iällä olen alkanut epäillä, että kyseessä on äitini mielikuvituksen tuote, vaikka palvelulle epäilemättä olisikin tarvetta.

Elämää vanhassa puutalossa

2012-01-08T02:23:00.000-08:00

Aika tarkkaan vuosi sitten käytiin tekstiviestikeskustelu.
"Saatiin lainalupaus. Mitä tehdään?"
"Ostetaan se."

Niin meistä - neljästä aikuisesta ystävästä, kahdesta pienestä pojasta, kolmesta mäyräkoirasta ja kahdesta kissasta - tuli sen suurempia miettimättä (muutaman mutkan kautta tosin) 80-vuotiaan puutalon omistajia. Ison remontin jälkeen muutimme Villa Viineriin, emmekä varmaan ikinä koskaan milloinkaan muuta täältä pois. Tunnistatte talon siitä, että piha on ihan täynnä leluja, sisältä kuuluu mäyräkoirien räksytys ja portailla palaa kymmeniä kynttilöitä oli arki tai pyhä. Pienet pojat nauravat, tappelevat, itkevät ja heittäytyvät elämään sellaisella voimalla, että se tempaa mukaansa jokaisen tänne tulevan aikuisenkin. Me vanhemmat kuljemme rappusia ylös alas pensselit, pyykit, maalipurkit, pullapussit ja viinipullot kainalossamme.

Rakastan elämää tässä talossa. Silti olen varovainen suosittelemaan vanhan puutalon ostamista kenellekään.

Lattiat narisevat jalkojen alla. Talo hengittää vuodenaikojan mukaan, ja tapetit ja lattiat irvistelevät samassa rytmissä. Ikkunoiden välistä vetää, ja eteisessä on korillinen villasukkia tarjolla kaikille vieraille. Kesällä keittiön ikkunasta sisään kurkistaa vanha jasmiinipuu. Omaa puutarhaa rakkaampaa paikkaa ei ole koko maailmassa.

Mutta kun sanon, että remontti ei lopu koskaan, tarkoitan: ei todella koskaan. Aloitimme uusimalla lattiat, katot ja seinät, raivaamalla lahonneet puut ja parhaat päivänsä nähneet pensaat puutarhasta ja kaivamalla salaojia, jotta sulavat lumet eivät keväällä kastelisi koko kellaria. Kun ajattelimme vetää hieman henkeä, alkoivat vanhat putket vuotaa. Vesivahinkoa seurasi kylmiä syyspäiviä ilman lämmitystä, kunnes kaikki talon putket saatiin uusittua. Sen jälkeen olikin hyvää aikaa saunaremontille, jota seuraavat lähiaikoina kellariremontti, ulkokaton kunnostus ja talon maalaus. Koskaan töistä tullessaan ei tiedä, mihin on illan aikana tartuttava. Ohjelmassa voi esimerkiksi talvella olla lämmön säätelyä, ikkunoiden tilkitsemistä tai patterien ilmausta, joka yleensä päätyy siihen, että vanhat ilmaruuvit eivät enää kiristy kiinni, ja vettä roiskuu pitkin tapetteja. Kaikkeen on syytä varautua. Meille tämä sopii, hulluille, pelottomille ja omaan osaamiseensa perusteettoman lujasti uskovalle villa viineriläisille. Talo ottaa ja talo antaa, eikä parempaa oo olemassakaan.

Tämän kirjoituksen tarjosivat isovanhemmat, jotka veivat ipanan viikonlopuksi mummolaan. Olen tehnyt sellaisia asioita kuten nukkunut kokonaisen yön, herännyt sitten kun ei enää nukuta, istunut sohvalla ja katsonut jotakin amerikkalaista laulukilpailua, syönyt silloin kun huvittaa (sen sijaan, että söisin silloin, kun lapsella on nälkä), valvonut yli yhteentoista illalla ja pohtinut, mitäkähän tekisin seuraavaksi. Ihanaa, mutta kyllä on koti tyhjä ja hiljainen ilman ipanaa.

Miten elämä muuttui

2012-01-05T03:07:00.000-08:00

Kaksi vuotta sitten aloitin tän uuden duunin. Sain aika vaativan pomon, mun pitää olla aina tavoitettavissa, eikä kulukorvauksista oo tietoakaan, vaikka se käyttää melkein kaikki mun rahat. Pomo oikuttelee, muuttaa jatkuvasti mieltään, huutaa ja kiristää mun hermoja vähän väliä. En silti vaihtaisi tätä mihinkään, tätä äitin duunia.

Tänään, ipanan syntymäpäivänä, mietin aamulla, miten elämä on kahdessa vuodessa muuttunut. Täydellisesti. Päälaelleen. Minäkin oon muuttunut, kokonaan toiseksi ihmiseksi.

Kaikki ei johdu siitä, että minusta tuli äiti. Se kuitenkin vaikuttaa kaikkeen. Etukäteen en osannut varautua siihen, että miltä tuntuu menettää oikeus ajatella päätöksiä tehdessä ensin itseään. Menettää on oikeastaan aika huono sana - se on niin itsestään selvää. Äitinä sitä luopuu siitä luksuksesta, että ajattelisi mikä minulle on parasta, tai mitä minä haluaisin tehdä. Sitä ajattelee mikä on parasta lapselle tai meille yhdessä.

Pelkäsin, että äidiksi tullessa menetän jotakin olennaista persoonastani. Ajattelin, että työelämässä ainakin äitiys on lisärasite, jonka otan vapaaehtoisesti kantaakseni. Kuinka väärässä olinkaan! Muutos on ollut suuri, ja ainoastaan parempaan suuntaan. Olen empaattisempi, rohkeampi, kestävämpi ja mikä ehkä yllättävintä: parempi työssäni. Kahteen vuoteen on lapsen lisäksi mahtunut niin paljon elämää - hyvää, pahaa ja hirveän raskasta - että minusta on tullut yhtä aikaa herkempi, kuin kesätuuli, ja silti vahva ja väkevä kuin syysmyrsky. Tiedän mitä osaan, enkä pelkää ottaa paikkaani, mutten myöskään asettaa työtä sille kuuluvalle paikalleen. Työ on työtä, ei yhtään sen enempää eikä myöskään vähempää. Innostavaa, inspiroivaa, ihanaa.. mutta elämässä on niin paljon muutakin.

Elämä lapsen kanssa on ollut.. huh... ei siihen oikein edes ole sanoja. Onneksi on tämä blogi, johon olen kirjannut ajatuksiani niin hyvinä kuin huonoinakin päivinä. Syntymän aamusta kirjoitin tälleen: käppäilin hämärässä syntymähuoneessa ja katselin ikkunasta aamuun heräävää Helsinkiä. Pakkanen oli piirtänyt ikkunaan jääkukkia, kadut olivat valkoisenaan lumesta ja aamu valkeni kauniin sinisenä. Oli hiljaista ja rauhallista, pieni pysähtynyt hetki, jossa entinen ja tuleva elämä tervehtivät toisiaan.

Joka päivä olen niin suunnattoman kiitollinen ipanasta - silloinkin, kun se saa mut huutamaan raivosta ja varsinkin silloin, kun se saa mut nauramaan. Eilen se antoi mulle uuden lempinimen: Moppi-Liisa. Repikää siitä.

Minä annoin ipanalle elämän, mutta se antoi mun elämälle sisällön. Ja tänään me syödään kakkua, semmosta, missä on Samala Kiin kuva.

Joulukuunsirppi ja muita ihmeellisyyksiä

2011-12-30T03:53:00.000-08:00

Joulun monta päivää kestänyt lahjonta on saanut vekaran hämmennyksiin. Hän kulkee pitkin mummolaa ja kyselee kaikista esineistä juomalaseista sohvaan: "Onko meidän? Saako viedä kotiin?". Reppana ei pysty ollenkaan muistamaan, mitä kaikkia pukki toi juuri hänelle - mitä en ihmettele, sen verran massiivinen oli lahjasaalis. Legot, kirjat, vaatteet ja pieni hella tuovat onneksi iloa Vekaravaaran arkeen pitkälle joulun jälkeenkin.

Ipana ei pelännyt Joulupukkia ensinkään, vaan toivotti hänet tervetulleeksi kertomalla, että oli juuri syömässä rusinoita. Kun Joulupukki vastasi tiedustelemalla kilteistä lapsista, ipana toisti painokkaasti: "On, rusinoita syömässä". Pienen jutustelun jälkeen vekara lauleskeli toisen talossa asuvan pikkupojan kanssa pukille Tuiki tuiki tähtösen, auttoi lahjojen jaossa ja keskittyi sen jälkeen täydellisesti pakettiensa avaamiseen.

Joulupäivää ja Tapania vietimme vekaran toisessa mummolassa Lohjalla mukavasti 11 tuntia ilman sähköä. Onneksi pappa oli varannut ison kalan savustettavaksi, joten ihan nälissään meidän ei tarvinnut olla.

Välipäiviksi koko jengimme suunti Pohjanmaalle mummoloimaan. Pitkän ajomatkan jälkeisenä aamuna pimeästä kuului pian kuuden jälkeen reipas kuiskaus: "Ooksä väsyny, isi, ooksä väsyny?". Nauratti ihan pirusti, puhetapa kun oli selvästi kopioitu 17-vuotiaalta kummitädiltä.

Vekara puhuu taukoamatta, kyselee vähän väliä tarkennuksia ("Mitä äiti juttelee?") ja keksii omia sanoja, kuten evakrumppi tai pokskromppi. Erityisesti hämmennystä aiheuttaa taivaalla näkyvä banaanikuu eli kuun sirkkeli (sirppi ei ole vielä uponnut sanavarastoon), joka sekoittuu joulukuuhun ja sitä kautta myös joulukuuseen. Kyllä on maailman hahmottaminen vaikeaa, kun on vielä ihan pieni.

Eilen kaupungilla törmäsimme entiseen esimieheeni, jonka kanssa jäin vaihtamaan kuulumisia. Mies ei huomannut tervehtiä vekaraa, joten tämä huusi kuuluvasti ja riittävän monta kertaa: "Mää oon Emi, mää oon Emil!". Sujuva murrealueen ylitys tenavalta ja hyvä osoitus hänen reippaasta luonteestaan.

Ens viikolla juhlitaan vekaran toista synttäriä, voi mahtavuutta.

Pikatreeni pienten lasten äidille

2011-12-19T23:00:00.000-08:00

Uusimmassa Trendissä (1/12) on juttu puolen tunnin tehokkaasta treenistä. En ota kantaa harjoitusohjelmaan, en ole sitä kokeillut, mutta lopun Kultaisia sääntöjä en malta olla kommentoimatta.

Ohje menee näin: Mikäli sinulla on lapsia, käytä hyväksesi lyhyetkin päiväunihetket ja tee huolellinen pikakotijumppa.

Yritän olla kiljumatta ääneen. Sanon nätisti, että tämän ohjeen antaja ei ehkä tiedä lapsista mitään. Tulipa mieleeni ipanan vauva-aika, kun hän nukkui 20 minuutin päiväunia. Niiden aikana ehti joko käydä vessassa tai syödä hätäisen lounaan eikä missään nimessä esimerkiksi täyttää astianpesukonetta tai laittaa pyykkejä. Saati sitten, että olisin istahtanut alas sohvalle, vaikka en ollut nukkunut yöllä yhtään.

Jos joku olisi silloin antanut tällaisen ohjeen, olisin ensiksi tappanut neuvonantajan ja sen jälkeen itseni. Koska kukaan ei onneksi antanut yhtä idioottimaisia neuvoja, olen vielä hengissä kommentoimassa kultaisen säännön jatkoa.

Laita kello herättämään puoli tuntia tavallista aikaisemmin, jotta ehdit liikkua ennen päivän askareita. Okei, tää ohje ei oo suoraan pienten lasten vanhemmille, mutta kuitenkin. Nahkavekkari herättää mut joka aamu vähintään tunti ennen kuin haluaisin, joten en tasan tarkkaan pane kelloa pimputtamaan. Olen valvonut kaksi vuotta ja herään edelleen vähintään kolme kertaa yössä vekaran kanssa, joten bua ha ha ha ha ha - nukun justiinsa niin pitkään kun ikinä pystyn.

Anteeksi, olen väsynyt ja kiukkuinen. Minulle on kerrottu, että olen olemassa helpompiakin lapsia kuin meidän vekara. Sellaisia, jotka nukkuu pienestä asti hyvin, eikä aja vanhempiaan romahtamisen partaalle.
Meillä on kuitenkin myös paljon kohtalotovereita. Siksi annan omat kultaiset sääntöni pienten lasten äitien pikatreeniin.

1. Pyöräile työmatkat, jos mahdollista. Saat vähän liikuntaa ja hetken omaa aikaa.
2. Lepää aina kun voit. Kaiken muun, myös kuntoilun, ehtii tehdä myöhemmin.

Kiitos hyvää, kuitenkin.

2011-12-18T10:59:00.000-08:00

Epäilyttävän hiljainen leikki paljastui laivan lastaamiseksi. Kun vanhemmat ehtivät paikalle, pojat olivat jo seilaamassa kohti Englantia.

Joulukuusi on koristeltu, koristeiden paikkaa vaihdettu vekaran toimesta ainakin kahdesti päivässä, piparit leivottu (ja syöty), laatikot tehty ja joulupukkiin oltu yhteydessä. Me ollaan niin valmiina kuin ylipäänsä tässä huushollissa on mahdollista. Joulu saa tulla.

Jouluakin enemmän vekaran äiti oottaa vuoden loppumista. Tää vuosi on ollut meille uskomattoman raskas ja täynnä toinen toistaan huonompia uutisia. Paljon iloakin on onneksi mahtunut mukaan. Vekaravaaran uusi talo on enemmän kuin mitä olisin ikinä keksinyt kuvitella. Elämä on niin täydellistä: ystävät on koko ajan tässä vieressä, lapselle on isoveikka ja mulla loputtomasti remontoitavaa. Lattiat narisevat villasukkien alla ja glögit, leivonnaiset ja lapset kulkevat sujuvasti kerroksesta toiseen.

Ärsyttävän äidin tapaan en malta olla taas hehkuttamatta ipanan ihanuutta. Luin näet Kiitos hyvää -blogista tiistain toimeksiannon: Mieti hetki asioita, joita tehdessä olet viimeksi ollut onnellisimmillasi. Mistä olet saanut eniten tyydytystä ja mielihyvää, mitä tehdessä olet hymyillyt eniten, hyräillyt, nauranut tai vain ollut tyynen levollinen ja tyytyväinen? Listaa sitten viisi mieleesi tulleista onnea sinulle tuoneista asioista paperille.

No okei, tää on niin helppoa. Parhaita on aamut, kun ipana on kantorepussa mun selässä, me askelletaan kohti päiväkotia ja lauletaan täyttä kurkkua milloin mitäkin lastenlaulua, jonka sanoja kumpikaan meistä ei muista oikein. Iltapäivisin ehdin menettää kymmenesti hermot uhmaikäisen ipanan kanssa, mutta sitten kun sen illalla vihdoin saa tapeltua nukkumaan ja se tuhisee pitkin pituuttaan mun sängyssä, onnen tunnetta on mahdoton pukea sanoiksi. Sit minä hipsin vielä keittiöön, laitan glögin lämpenemään ja istahdan hetkeksi sohvalle. Siinä sitä on onnea kerrakseen.

Rakas joulupukki..

2011-11-28T00:46:00.000-08:00

Tarhakuva 2011.

Tänä vuonna toivoisin, että joulu toisi tullessaan hyvää mieltä koko perheelleni..

...ja kärsivällisyyttä, silloinkin, kun ipana kaataa kuusen ja kaikki lasiset joulupalloni hajoavat
ja koirat pissaavat kuusen oksille.

Ipanalle toivoisin maltillista määrää lahjoja,
esimerkiksi:
uusia tarhatossuja
Brion junarataa
duploja
Puuha Pete -dvd:tä
tai sitä, että joku vie sen uimaan, Hop Loppiin tai vaikka lastenteatteriin.

Itselleni:
hyviä kirjoja, sellaisia kuin Layla (jonka jo luin!) ja Kätilö
suklaata, jotakin tosi hyvää
yöpaitaa
korvakoruja
ja kevyen onnellista mieltä.
Minut saa myös viedä esimerkiksi syömään, elokuviin, kokkikurssille tai urheilemaan.

Hyvin onnellinen olen siitä, että vietän ensimmäistä joulua Villa Viinerissä, rakkaiden ympäröimänä. Saan keittää aamulla puuron, kattaa pöytähopeat ja istua syömään vain noustakseni 20 kertaa aterian aikana hakemaan milloin mitäkin ja tarkistamaan, mitä kepposia lapsilla on meneillään.

Sitä ennen kuitenkin kuukauden kuulumiset. Ipana on oppinut puhumaan hienoja pitkiä lauseita. Kuten: Äitin tukka huonosti. Menee alakertaan leikkimään HETI.

Päiväkodin vasu-keskustelussa kerrottiin, että ipana on temperamenttinen, iloinen ja huomaavainen lapsi. Hän rakastaa mopolla ajamista, ulkoilua ja eteenkin loruja ja laulamista.

Sen pituinen se.

2011-11-08T04:28:00.000-08:00

Päiväkodissa oli kysytty ipanalta viikonlopun tapahtumista.
"Isi remontoi. Iso pisu tuli pottaan."

Siinäpä ne tärkeimmät. Ei se muuta ollut kertonut.

Ipana kaupoissa, osta omasi!

2011-11-01T11:05:00.001-07:00

Kotivinkin Joulu -lehti ilmestyi tänään. Käykää ostamassa omanne, kannessa on eräs hyvin söpö pieni mies <3

Turilas ja jäärä. Varsinkin jäärä.

2011-10-29T07:13:00.000-07:00

Eräänä päivänä päiväkodin jälkeen kävimme ipanan kanssa keskustelun.

Äiti: Kulta, onko nälkä? Äiti laittaa sulle kanakeittoa.
Ipana: Ei keittoa. Spagettia.
Ä: Kulta, meillä ei ole spagettia. Äiti lämmittää sulle kanakeittoa.
I: Ei. Ei syö keittoa. Spagettia, haluaa!
Ä: Kulta, ei meillä nyt oo spagettia. Äiti voi lämmittää sulle eilistä nasi goreng Pattayaa.
*Äiti lämmittää nasi gorengia*
* Ipana työntää ruokalautasen päätään puistellen pois*
I: Ei. Spagettia, haluaa! Tätä!
* Alle kaksivuotias on ottanut Aglio & Olio -keittokirjan ja osoittaa spagetti bolognesen kuvaa.*
Tätä! Tätä syö!

.. Ja äiti antaa periksi. Keitin ipanalle spagettia, jota se söi kaksi isoa lautasellista.

Senkin ruokahifistelijä. Vanhempiinsa tullut, hassu pieni.

Elämä.

2011-10-16T23:56:00.000-07:00

Hyvin varhain aamulla pimestä kuuluu kuiskaus: Malttia. Ja kohta vähän kovampaa: Äiti, Malttia. Haluatko sinä kattoa Marttia, minä kysyn, ja se kuiskaa: joo.

Se kaivautuu sohvan nurkkaan, hamstraa kaikki tyynyt itselleen, vaatii peittoa, maitoa ja tutin ja aloittaa hitaan heräämisen päivään Martin Tarinatallin seurassa.

Se syö puuroa, karkaa kesken vaipanvaihdon juoksemaan nakuna ympäri asuntoa, se ruokkii koiran (aina vain Maurin), hassuttelee ja miettii sitten, ketkä kaikki ovat jo ehtineet päiväkotiin häntä odottamaan.

Iltapäivällä se leikkii hiekkalaatikolla eikä halua lähteä kotiin. Aina se kuitenkin lähtee, mutta haluaa mennä kautta, metsän kautta, kyllä äiti ymmärtää. Etsitään vielä syksyn viimeisiä sieniä, ihmetellään oravia ja jutellaan siitä, mitä päiväkodissa tapahtui.

Kodin ulko-ovi ei ole vielä kiinni, kun se vaatii kovaan ääneen maitoa. Se höpöttää tuttia, koiria, mopoa ja kavereiden nimiä. Hirveästi virtaa ja kova väsy, yhtä aikaa.

Me tehdään ruokaa. Se auttaa mittaamalla suolaa ja hämmentämällä keittoa. Spagettia, risottoa, jotain helppoa ja nopeaa. Se napsii ruokaa koko ajan siinä tehdessään, ihan kuin äitinsä. Ruokapöydässä se ehkä syö tai sitten ei, ei sitä koskaan voi tietää. Vedet se kaataa joka kerta lattialle, se on ihan varma.

Välillä se saa uhmakohtauksia ja polkee jalkaa: ei käy, en ota, mene pois. Ei, ei, ei.

Illat leikitään, ajetaan mopoilla ja poliisiautoilla, touhotetaan, käydään kaupassa, katsotaan Pikku kakkosta ja syödään vielä yksi lautasellinen puuroa.

Sängyssä me luetaan kaivinkonekirjaa, tai Oskaria, jolle aina sattuu vahinkoja. Tarinoiden pitäisi opettaa olemaan varovainen, mutta se käyttää niitä oppimateriaalina itselleen. Äiti sammuttaa valot, laulaa vähän, kyselee vielä päivän kuulumisia. Ipana jauhaa, protestoi, itkeekin. Sitten se nukahtaa ja näyttää ihan nukelta.

Semmonen on elämä, enkä vaihtais sitä mihinkään.

Ihan metsässä

2011-09-28T23:33:00.001-07:00

Äiti ei nyt jaksa oikein mitään. Paitsi käydä ipanan kanssa metsässä ihmettelemässä käpyjä, sieniä ja oravia. Siksi täällä on niin hiljaista.

Äiskä yllättää

2011-09-19T10:08:00.000-07:00

Joskus on vaan pakko leijua, niinko nuoriso sanois.

Kävi nimittäin niin, että juuri kun elämä oli aivan vallan hirveää, minut pyydettiin malliksi Kotivinkin syysmuotijuttuun. Minut! Malliksi!

Tämmöstä jälkeä tuli, kuva on Kotivinkin nettisivuilta.

Lisää kuvia on lehdessä, sopii käydä ostamassa ja kauhistelemassa.

Vaan eipä siinä vielä kaikki. Tänään sain sähköpostia. Sulo-blogi oli antanut jutulle Viikon kauneusjuttu -tunnustuksen ja nostanut minut Kaunis nainen -sarjaansa. Again, minut! Jessus sentäs, kyllä voi ihmiselle tulla hyvä mieli.

Kaikista eniten lämmittivät perustelut. Että oon kaunis juuri tällaisena, kolmikymppisenä toimittajana ja äitinä. Niinpä. Se jos mikä tekee naisesta kauniin, se, että on äiti. Siitä minä ainaskin oon maailman ylpein ikinä.

Olkaa tekin, äidit ja äitiydestä haaveilevat lukijani.

Kotikomediaa

2011-09-13T01:17:00.000-07:00

Voi kun osaisin jotenkin sanoihin vangita sen, millaista elämä Vekaravaarassa nykyään on - toisiaan seuraavia hetkiä ajassa, joista jokainen on kuin pieni pätkä komediaesitystä.

Vekara oppii joka päivä jotakin uutta, tekee, touhottaa, juoksee ympyrää, huutaa öisin sängyssä vuoroin maitoa, vuoroin mopoa, nauraa, hassuttelee ja saa äidin ja isin hymyilemään tuon tuostakin. Hän ajaa automatolla poliisimopolla piipat päällä kauppaan ostamaan jätskiä (äitin poika!), tahtoo Ikeaan syömään hodaria, kouluttaa koiria huutamalla "Unska iljaa, Mauri istu!", tippuilee yöllä sängystä ja aamulla avaa silmänsä ja huutaa: "Heläsin. Nonnis.".

Iltapalaksi se syö vanukasta niin, että pesuun menee vaatteiden lisäksi pöytäliina, verhot ja tapetit.

Kertakaikkisen hassu pieni mies.

Äishkä!

2011-08-30T00:18:00.000-07:00

Sitä odottaa malttamattomana, että lapsi oppii sanomaan "äiti". Aattelee, että se varmaan tuntuu tosi hienolta ja ihanalta sitten.

Aikaa menee ja lapsi sanoo kaikkea muuta, paitsi sitä mitä äiti odottaa. Ja sitten vihdoin:

Pikkuisesta sängystä kuuluu hyvissä ajoin ennen kuutta sunnuntaiaamuna kirkas ääni: "äishkä, äishkä!". Turha siinä on sitten enää teeskennellä nukkuvaa, kun naurattaa niin kovasti.

Lastenpäästävedettäväsänky.

2011-08-03T23:31:00.000-07:00

On syöty, mökkeilty, uitu, käyty Pariisissa, hoidettu puutarhaa ja perhettä ja vihdoin tällä viikolla palattu arkeen, töihin ja päiväkotiin. Ipana a.k.a kyläluutakin saatiin viikonloppuna kotiin mummolakierrokselta - mamman ja papan kanssa olivat käyneet Muumimaailmassa, minkä huomaa muun muassa siitä, että ipana luettelee nonstoppina muumihahmojen nimiä.

Itse tein säästin -osastolla on ollut viime aikoina sangen hiljaista, kun kaikki aikani on mennyt Vekaravaaran uuden talon kimpussa; sukkapuikkojen asemesta olen tarttunut sorkkarautaan, oksasaksiin, tapettiveitseen, iskuporakoneeseen ja muihin yhtä mainioihin puhdetyövälineisiin. Talo ei tule valmiiksi ikinä (onneksi!), mutta koska ipana tarvitsi kipeästi uuden sängyn, piti hetkeksi siirtyä vähän pienempiin askareisiin.

100-vuotias sänkykaunokainen löytyi vekaran mummolan ulkovarastosta, jossa se oli viime vuodet toimittanut hiiriperheen kodin virkaa. Anopin, mieheni ja vekaran kummitädin avustuksella sänky saatiin kaivettua rojun alta, puhdistettua ja kuljetettua läpi Suomen ipanan makuuhuoneeseen. Kaksi kerrosta valkoista kalustemaalia ja tadaa, valmista tuli.

Tai olisi tullut, ellei edellä mainittu kummitäti, joka myös siskonani tunnetaan, olisi puoli huolimattomasti todennut, että miksi et maalaisi sänkyyn jotakin kuvaa, kun olet niin taitava. Kehu + yllytys = toiminta, joten väriliitu käteen ja hahmottelemaan. Sanonpahan vaan, että on varmasti ergonomisesti helpompiakin maalauskohteita kuin pikkuruisen sängyn kuppainen pääty.

Pöllö näyttää oudolta, koska ipana osallistui maalaustalkoisiin. Visiomme oli hieman erilainen.

Selittelyt sikseen, valitsin kuvitukseksi asioita, joista ipana juuri nyt pitää. Muutaman yön kokemuksella todetaan, että sinne simahtaa ja yhtä levottomasti nukkuu kuin tähänkin asti. Aamulla ukkeli tosin on innoissaan, kun pääsee itse kiipeämään pois sängystään.

Puutarhatonttu

2011-07-13T01:54:00.000-07:00

Onko mitään ihanampaa kuin puolitoistavuotias, joka on päivät pitkät hyvällä tuulella, kujeilee, nauraa ja laittaa kädet korville ja huutaa "ei ei ei", kun äiti laulaa tuutulaulua.

Eipä oo, sanon minä.

Jatkamme ihmistaimen kanssa lomailua villiintyneessä puutarhassamme. Nauttikaa, levätkää, kerätkää voimia. Ja syökää mansikoita, paljon mansikoita.

Kauniita unia

2011-07-04T23:59:00.000-07:00

Lennä pieni poikani, lennä!

Vekaralla on onnenpäivät: päiväkoti on kiinni ja vanhemmat töissä! Yksin hän ei sentään oo kotona, vaan seuraksi on saatu isovanhempia erilaisilla kokoonpainoilla. Joten herkkuruokia, loputonta leikkiä ja aikuisia, joita voi juoksuttaa mielensä mukaan. Voiko sitä pieni poika enää enempää toivoa?

Vekaravaaran väki on muuttanut uuteen kotiinsa ja vekara rakastaa isoa pihaa ja sen mukana tullutta uutta isoveljeään, 3 vuotta, yli kaiken. Iltaisin nukkumaan meno on ollut melkoista tappelua, mutta voi miten suloinen hän sitten on, kun vihdoin leijailee höyhensaarille <3

Että näin.

2011-06-25T01:19:00.000-07:00

Kyllä on tatuoinnit hienoja, tuumasi vekara taas eilen kun itseään taiteili.

Puolitoistavuotias, melkein

2011-06-09T22:51:00.000-07:00

Ipana kävi 1,5-vuotis lääkärineuvolassa. Iskän raportin mukaan ipana oli selvinnyt palikkatestistä kunnialla, ja vauva-ajan karsastuskin oli silmistä hävinnyt.

Lääkäri kyseli, että piirtääkö ipana kovasti kotona. Iskä siihen, että joo, seiniin, lattiaan ja itseensä. Lääkäri katseli hetken tatuoitua iskää ja totesi: sinäpä et siihen paljon voi sanoa.

Siinä hyvät uutiset.

Ipanalla on kolmas korvatulehdus kuukauden sisään. Tai sitä yhtä ja samaa se on koko ajan, kun antibiootit eivät tehoa eikä vekaran maha kestä niitä, mistä olis apua. Kokeillaan nyt vielä yhtä lääkettä ja aletaan henkisesti valmistautua korvien putkitukseen. Aivan fantastista olla ekaa viikkoa uudessa duunissa, kun nukun yöt puolen tunnin pätkissä. Onneksi työ on mielenkiintoista ja työkaverit ihania, joten yllättävän hyvin jaksaa.

Samalla pyydettiin vesirokkorokoteresepti. Kesälomaohjelmassa siis sitä. Ei pysty olemaan kahta viikkoa pois töistä, jos sekin tauti vielä iskee.

Juhlahetkiä

2011-06-03T11:01:00.000-07:00

Vekaran päiväkodissa vietettiin kevätjuhlaa. Vekara päätti jättää esiintymisen muille ja leikki Hämä-hämä-häkkiä ja Piiri pieni pyörii -laulua isin ja äidin jaloissa - kunnes hoitaja lausui taikasanat "kuka esittäisi täti Moonikaa. Vekara singahti ennätysvauhtia suoraan takarivistä piirin keskelle, hyppäsi hameeseen ja alkoi veivata. Nauratti muutamaa muutakin kuin isiä ja äitiä.

Olen toistuvasti valittanut huonoista öistä ja epätoivoisista yrityksistä niiden parantamiseksi. Perjantain vastaisena yönä ipana heräili parin tunnin välein ja olin suhteellisen onnellinen, kun sain tuupata nahkavekkarin mummolaan viikonlopuksi. Pahoittelin isovanhemmille tulevia silmäpusseja, mutta mitä hullua, vekara nukkuikin yöt läppeensä heräämättä ja aloitti aamunsa vasta hieman ennen yhdeksää.

Tämän kuultuaan äiti ja isi lausuivat ipanastaan muutaman valitun sanan, julkaisukelpoisin lienee muotoa "kotona on sit ihan turha vinkua yöllä maitoa". No vinkui hän tietenkin, mutta tyytyi veteen ja nukkui paremmin kun aikoihin.

On se mummola vaan ihmeellinen paikka.

Kaapin ovi 1 - 0 vekara

2011-05-22T11:08:00.000-07:00

Vekaran tarhassa pidettiin kevään vasu eli varhaiskasvatussuunnitelmakeskustelu. Kuten kuvasta näkyy, tarhassakin on todettu, että vekara on sangen vilkas - kun oikein kovaa juoksee, niin aina välillä vähän kopsahtaa. Tällä kertaa testattiin kaapin oven kestävyyttä; ovi kesti, vekaran silmäkulma ei.

Vekaran omahoitaja kehui ukkelia joka tapauksessa päiväkodin ihanneasiakkaaksi: hän on sopeutuvainen, reipas ja usein miten hyvän tuulinen. Hän on vilpertti, mutta ei riehakas (tervetuloa tarkistamaan tilanne kotona!), tottelevainen (kts. edellinen) ja voimakastahtoinen, mutta ei tulisen tempperamenttinen (ha! senkin filmaaja!).

Vekara pärjää hoidossa hyvin ja on motorisesti niin taitava, että hoitajilta meinaa välillä unohtua, miten pieni mies vielä onkaan. Hän nukkuu hyvin ja syö hyvin - jos ruoka on riittävän mausteista. Vekara rakastaa kujeilua, piilosilla olemista ja Nella-tyttöä, jonka kanssa heillä on ihan omat leikit. Puhetta vekara tuottaa tauotta, tosin muu maailma ei vielä ole oppinut häntä ymmärtämään.

Liikuttunut täti

2011-05-11T11:20:00.000-07:00

Eilen oli sangen jännittävä päivä: minusta tuli täti! Tai sedän vaimo, mutta ei kai se niin tarkkaa ole.

Sain uutisen lentokoneessa juuri ennen matkapuhelinten sulkemiskehoitusta. Pienen pieni mies syntyi minun kyynelehtiessä turvatarkastuksessa matkalla ensimmäistä kertaa ulkomaille ilman omaa pientä miestäni.

Lapsen syntymä on mystinen juttu. Jotenkin sitä tajuaa elämänsä muuttuneen peruuttamattomasti, mutta muutoksen suuruus ja totaalisuus valkenee vasta viikkojen ja kuukausien kuluttua.

Äidin elämässä on ihan normaalia kyynelehtiä turvatarkastuksessa kolmen vuorokauden eroa lapsosestaan. Äidin rakkaus on niin vahva, että vaikka kiukutteleva vekara tekisi mieli tiputtaa ikkunasta pihalle, äiti ei epäröisi hetkeäkään uhrata itseään lapsensa puolesta. Äidin sydän on niin auki, että se haluaisi kuivata kaikkien maailman lasten kyyneleet ja sulkea heidät suojaisaan syliinsä.

Pienen ihmisen ensimmäisestä päivästä alkaa päättymätön matka. Se kietoutuu osaksi sukujen saagaa, mennyttä ja tulevaa elämää. Yhdestä tulee äiti, toisesta täti ja meidän vekarasta serkku.

Yritän muistella vekaran ensimmäisiä päiviä. Mielessä on kuitenkin vain lähtöaamun hetki; pieni sileä niska, jonka tuoksua äiti salaa nuuhkaisee päiväkodin pihassa. Vekara vilkuttaa hiekkalaatikolta, mene jo äiti, kyllä täällä pärjätään.

Hei hei vekara ja sen iskä, pian äiti tulee taas kotiin. Rakastan teitä niin kovasti!

Äitiä ketuttaa

2011-05-05T22:24:00.000-07:00

Laskin eilen, että tänä vuonna on ollut kolme viikkoa, jolloin ipana ei ole ollut lainkaan sairas. Kolme! Siihen kun lisätään hampaiden teon tuska sekä kaikki flunssat, oksennustaudit ja keripukit, jotka me vekaran vanhemmat olemme sairastaneet, niin ihan hirveän monta päivää ei olla koko perhe oltu yhtä aikaa terveenä.

... Arvasittekin varmaan: taas meillä sairastetaan *?"!!/%

Sekin ketuttaa, että ipana heräilee taas tunnin välein yöllä. Oppiiko se ikinä koskaan milloinkaan nukkumaan?!

Jep jep, äiti on nyt vähän väsynyt. Jostain se on kuitenkin huumori revittävä, vaikka sitten ipanan tukasta. Kattokaa nyt :D

Mun ja sun elämä

2011-04-29T00:05:00.000-07:00

Mun elämä on semmosta, että jos vekara tarvii uudet housut, niin todennäköisesti voin lähipäivinä mennä kauppaan ja ostaa sille uudet housut. Kohta se tarvii isomman sängyn, ja sitä varten oon surffaillut antiikkiliikkeiden nettisivuilla. Kun se sairastuu ja terveysasemalle ei saa aikaa, vien sen yksityiselle, jos on kiire.

Niinpä ajattelin, että koska vekaran vanhoista vaatteista kirpparimyynnillä saatavat muutamat eurot eivät ole mulle mitenkään välttämättömiä, voisin saman tien lahjoittaa ne jollekin toiselle pienelle pojalle. Semmoselle, joka ilman vekaran vanhoja pöksyjä olis ehkä kokonaan ilman pöksyjä. Otin yhteyttä Hope-yhdistykseen ja ryhdyin kummiksi.

Idea on yksinkertainen: yhdistys etsii just mulle sopivan kummiperheen, jolle henkilökohtaisesti pari kertaa vuodessa vien vekaran vaatteita ja leluja. Välillä yhdistys lähettää myös erikoispyyntöjä, joiden toteuttamiseen valjastan muutkin äiti-ystäväni. Voiko hyvä mieli tulla enää helpommin?

Auttamisen ilolla on myös kääntöpuoli - Suomen toinen todellisuus. Ei oo helppoa joutua silmätysten perheen kanssa, joka syö lattialla siksi, että ei oo vara ostaa yhtään tuolia kotiin.

Äitiys näköjään muuttaa ihmistä, tai ainakin minua. Oon aikaisemminkin yrittänyt auttaa, mutta nyt on pakko tehdä jotain. Koska haluan. Koska siitä tulee hyvä mieli. Koska en voi enää vain katsoa vierestä. Pisara meressä, mutta onhan sekin parempi kuin ei mitään.

Jos sinä haluat auttaa, katso vaikka Hopen Facebook-sivulta, mitä voisit tehdä.

Aurinkoista vappua!

Ipanan elämää kannattelevat monet rakastavat kädet. Yhdet niistä kuuluu mummulle ja toiset papalle <3

Kun lapsi ei syö

2011-04-25T10:14:00.000-07:00

Mitä sitä tekis, kun lapsi ei syö? Pitäiskö olla huolissaan, soittaisko lääkäriin? Vai yrittäiskö olla välittämättä ja oottaa rauhassa päivää, kun ipana suostuu taas avaamaan suunsa?

Vekara on vuoden täytettyään ollut syömisen suhteen melkoinen takinkääntäjä. Välillä hän syö aikuisen miehen annoksia pastaa ja sitten taas ei päiväkausiin mitään. Pääsiäisen aika on ollut melkoinen pohjanoteeraus, ukkeli on elellyt maidolla ja muutamalla lusikallisella puuroa, perunan puolikkaalla ja banaanin palasella päiväkausia.

Googlessa hakusanat "kun lapsi ei syö" tuottaa 614 000 osumaa. Emme taida olla ongelmamme kanssa yksin. Mannerheimin lastensuojeluliiton sivuilta löytyi järkevän oloinen artikkeli, täytynee kiinnittää huomiota ainakin siihen, ettei ruualle tarvitse tulla kesken leikkien ja lopettaa ruuan (ja herkkujen!) tuputtaminen vekaralle.

Virtaa vekarassa on joka tapauksessa kuin pienessä kylässä. Tänään ipana, 1 vuosi ja 4 kuukautta, opetteli ajamaan ruohonleikkuria.

Lääh puuh

2011-04-20T06:12:00.000-07:00

Eräänä aamuna vekara heräsi ja kiukku oli yön aikana hävinnyt tiehensä. Nyt kelpaa taas seura ja leikit, ja ukkeli on oma aurinkoinen itsensä. Äiti ja isi kiittää. Toinen koirista sai tietysti heti perään kolme päivää kestäneen ripulin, mutta onhan se kiva pestä lattiat ja matot kahdesti päivässä [/sarkasmi].

Vekaravaarassa riittää juuri nyt kovasti vilskettä tulevaan muuttoon valmistautuessa. Kohta meillä on ihan oma talo! Eilen käytiin kurkkimassa lumen alta paljastuvaa pihaa, ja oi voi, melkoinen satumetsä siellä meitä odottaakin: Sammaleen halkaisemia pihakiviä, vanhoja kuusia, joiden maata viistävät oksat muodostavat maailman parhaita piilopaikkoja pienille pojille ja riittävästi sileää nurmea hiekkalaatikolle, leikkimökille ja pienille puutarhatuoleille.

Kesää odotellessa on hyvä vaikka syödä vähän jugurttia. Vekara näyttää mallia. Aurinkoista pääsiäistä!

Känkkäränkkä hymypoika

2011-04-07T04:41:00.000-07:00

Vekaraa on viime päivinä kiukuttanut oikein olan takaa. Ruoka ei maistu eikä muutenkaan mikään oikein kelpaa*. Olemme epäilleet syyksi keuhkoputkentulehduksen jälkimaininkina tullutta kovaa yskää sekä yleistä ketutusta, joka liittyy johonkin vaiheeseen**.

Toissapäivänä ipana puraisi isäänsä sormesta, joten älysimme kurkata suuhun. Eikä ihme, että vähän kiukuttaa: tyyppi on viikossa puskenut poski- ja kulmahampaita oikein sarjatyönä. Bless him ja bless Panadol, joka ei auta yleiseen ketutukseen, mutta helpottaa ikenien kutiamista.

Se siitä, tässä kurkkaus ipanan 1-vuotis kuviin. Kaikki kunnia Petra Rothille, suosittelen!

* Poikkeuksen muodostaa päiväkoti, jonka pihaan saapuminen saa ipanan naaman näkkärille.
** Lapsiperheessä yleisimmin käytetty sanonta on "Se on varmaan joku vaihe". Vaiheita onkin kätevästi ihan koko ajan ja joka lähtöön - esimerkiksi nyt elämämme "vaihetta", jossa ipana kuvittelee, että kaikki ihmiset ja tavarat ovat olemassa vain häntä varten. Kuullostaako hauskalta? Koitapa selittää 1-vuotiaalle, miksi leivänpaahdinta ei saa vetää perässä ympäri asuntoa.

Erilainen lauantai

2011-04-02T08:19:00.000-07:00

Aamun lehti alusta loppuun yhdellä istumalla.
Päivä kaupoissa.
Lounas ravintolassa.
2,5 tunnin päikkärit.
Pitkä lenkki koirien kanssa.
Leffa.
Rauhallinen sauna.

= Lapsonen yökylässä mummolassa. I-h-a-n-a-a-a.

Kebabmies

2011-03-26T11:28:00.000-07:00

Terveisiä Istanbulista, jossa pieni mies sai ihan ensimmäisen oman ravintola-annoksensa (Pasta Napolitana) ja oppi rakastamaan kanakebabia. Appelsiini sen sijaan oli ensikertalaisesta hieman arveluttava, kuten kuvasta näkyy :D

Valjaat olivat todella kätevät ja kirvoittivat hymyn useimpien vastaantulijoiden kasvoille. Lämpimin suosituksin siis.

Yritän pikapuolin saada Halpamatkojen puolelle pidemmän matkakertomuksen kuvineen. Tahtia hieman hidastaa ipana, joka on vatsataudista toivuttuaan saanut tautibingossa keuhkoputkentulehduksen. Viime yö vietettiin vaihteeksi Lastenklinikalla ja nyt toivotaan, ettei tarvis enää mennä takas. Uskomatonta tää sairastelu, yökyläreissua mummolaan jouduttiin siirtämään jo toistamiseen, kun ipana on koko ajan kipeänä. Kesää ja lämpimiä kelejä odotellessa.

Jauhopeukalo vauhdissa

2011-03-21T13:07:00.001-07:00

Päivänä muuan oli taas epäilyttävän hiljaista; syykin selvisi pian:

YouTube Video

- Posted using BlogPress from my iPhone

Vekaravaara Fashion s/s 2011

2011-03-12T09:33:00.000-08:00

Aurinko kutkuttelee nenänviertä jo sen verran lämpöisästi, että Vekaravaarassa on hankittu täydennystä pienen herran garderoobiin.

Lindexistä ostettu kevättakki pääsee testiin jo ensi viikolla, kun perheemme suuntaa kevätlomalle Istanbuliin. Kenkiä ei tähän hätään tarvinnutkaan hankkia, kun varastossa on kummipojaltani saadut mainiot Reiman goretexit. Niillä pärjätään vielä ainakin muutama viikko.

Välikausihaalariksi oli tarkoitus tilata PomPoxin alesta tämä...

... mutta ai jai, tästä kuosista tulee kyllä migreeni. Mutta vinkkinä siis teille, jotka etsitte edullista haalaria, kannattaa vilkaista linkkiä.

Päädyin sitten hyvillä vedenpito- ja kestävyysominaisuuksilla varustetun CupCaken välikausihaalarin.

Me likes. Posti toi eilen myös edellisessä merkinnässä mainitsemani turvarepun. Se on kyllä mainio, herättää varmasti positiivista huomiota lentokentillä, turuilla ja toreilla. Lupaan kuvia, kun reppu on tositoimissa.

Vekara valjaissa

2011-03-05T05:09:00.000-08:00

Vekaravaaran väki on lähdössä kahden viikon kuluttua talvilomalle Istanbuliin. Juuri kun tällä viikolla sopivasti tilille kopsahti rahaa matkavakuutuksesta edellisen ei-niin-onnistuneen lomailuyrityksen jälkiseurauksena, on hyvä aika hankkia muutamia välttämättömyyksiä pikkuherran matkavarustukseen.

Sanokaa mitä sanotte, mutta heräsin yhtenä yönä yltä päältä hiessä painajaisesta, jossa ipana oli ottanut jalat alleen ja hävinnyt turkkilaisen basaarin sokkeloihin. Siltä makaamalta päätin, että ipana tarvitsee valjaat.

Hattentatin myymä turvareppu näyttää hauskalta, mutta ehkä pehmoeläin selässä ei oo kaikissa tilanteissa maailman kätevin juttu? Toisaalta käyttäjäkokemukset noista repuista ovat hyvin mairittelevia.

Toinen ääripää näyttäisi olevan turvavyön näköinen ankea systeemi, joita on tarjolla useammallakin merkillä. Hmm, vaikea valinta. Auttakee joku, jos ootte valjaita hankkineet!

Omaa aikaa

2011-03-03T00:40:00.000-08:00

Olenko muistanut leuhkia, että mulla on nykyään säännöllisesti omaa aikaa. Vuosi siinä meni, mutta näin on, kaksi tuntia joka viikko!

Maanantaisin työpäiväni alkaa vasta puolen päivän maissa. Ipana sen sijaan pitää viedä päiväkotiin viimeistään kymmeneltä, että hän ehtii mukaan aamupäivän ulkoiluun ja lounaalle. Joten mulle jää siinä luppoaikaa, jonka voin käyttää ihan miten lystään.

Useinmiten menen salille (aattelin, että sen vois kyllä lopettaa, kun oon käynyt jo ainakin viidesti, eikä mun lihakset oo kasvanu yhtään!), toisinaan taas vaeltelen kaupoissa ihan vaan siitä ilosta, että voin. Joskus käyn yksin lounaalla tai kahvilassa juomassa maailman isoimman kermavaahtokaakaon.

Kyllä on asiat mallillaan.

Kirjoittaja huomauttaa, että viljelee teksteissään mielellään huumoria.

Naapurin kissakin olis halunnut tänään päiväkotiin.

Lapsen maailma

2011-03-02T06:05:00.000-08:00

Jos vekara saisi päättää, hän käyttäisi kaikki päivänsä siivoamiamiseen. Luutut, mopit ja ennen kaikkea imurit, niitä hän rakastaa yli kaiken. Aamulla ensimmäisenä hän avaa silmänsä, alkaa hurista ja kaivaa komerosta imurin. Illalla viimeisenä sanomme imurille hyvää yötä ja laitamme sen yöksi lepäämään.

Kaikista parasta taaperon itsensä mielestä olis, jos hän sai imuroida nakupyllynä ilman vaippaa. Ehkä hänestä tulee alaston siivooja, vähän niinku Jamie Oliver on alaston kokki?

Kysymys kuuluu: miten säilytämme asian tilan tällaisena sanotaan seuraavat 20 vuotta? Mua ei haittais yhtään, vaikka vekara hoitais kaiken meidän talossa tapahtuvan siivouksen.

Blessed

2011-02-24T07:33:00.000-08:00

My written English is poor but since I don´t speak any Turkish, I must write in English anyway. Bu sizin için, Cisil.

Sometimes in life I feel so blessed with all the things I have: my beautiful home, my loved Hubbie and the little Toddler, my sunshine. Top of all that, comes days like this.

I came home from work, freezing and tired. I curled up to säkkituoli (what the hell is "säkkituoli" in English?) with the Baby and we read he's favorite animal book. World stops, we are in no hurry.

Just when I think I could not be any happier, I read comments from my other blog. And there is this reader from Turkey, Cisil, doing everything in her power to make us feel welcome on our holiday to Istanbul. An Angel she is, really is.

Not to be too sentimental, I must tell you: feeling so happy I decided to make a BIG cup of hot chocolate with marshmallows, whipped cream and chocolate syrup. BIG mistake. Not feeling so good anymore :P

- 22 astetta

2011-02-15T00:25:00.001-08:00

Sateenkaaren väreissä

2011-02-13T11:01:00.001-08:00

Kuva ei tosiaankaan kerro kaikkea, mutta tämän verran se paljastaa:

Arvatkaa sata kertaa, onko jätkä oppinut kolhuistaan? Ei. Ei vähääkään. Oh joy.

Jäniksen vuoden ensiloikkia

2011-02-12T12:13:00.000-08:00

Rain check sorryy.. täällä ollaan! Päivät juoksevat viestikilpaa toistensa perässä, eikä bloggaamiselle tunnu olevan aikaa eikä paikkaa. Perjantaisin olen edelleen ipanan kanssa kotosalla, mutta ainakin eilen hän oli niin kovasti uhmatuulella, että en saanut edes leipääni syödä saati istua koneelle. Tänään on onneksi ollut paljon hauskempaa, kun Vekaravaaran väki kävi ystäväperheen kanssa lunastamassa ipanan synttärilahjakortin HopLoppiin. Suosittelen kaikkia lapsellisia kokeilemaan, mainio lahjavinkki myös kaikille alle kouluikäisille kummilapsosille ja sen semmoisille.

Vekara on melkoinen yhdistelmä täydellistä itsesuojeluvaiston puutetta ja rasavilliä luonnetta, mistä todisteena on sini-violetti-musta-keltainen otsa, jonka ipana on viime päivinä toistuvasti onnistunut kolhimaan kaatumalla / tippumalla / lyömällä johonkin. Yritän huomenna napata todistusaineistoa - tosin ensi viikolla on virallinen yksivuotiskuvaus, että tuleepahan ikuistettua ainakin viimeistään silloin.

Muuten valtakunnassa kaikki ennallaan: ipana opettelee kovaa vauhtia syömään itse, onnistuu pissaamaan pottaan jo monta kertaa päivässä, käy mielellään päiväkodissa, rakastaa lumikolan kyydissä istumista, leikkii imurilla aamusta iltaan eikä edelleenkään osaa nukkua öisin.

Torstaina satoi taas lisää lunta. Leikin iPhoneni Hipstamatikilla matkalla päiväkotiin, tässä vähintäänkin outo lopputulos.

Uusi blogi!

2011-02-06T04:27:00.000-08:00

Vekaravaaran väki on perustanut uudelle kodilleen oman blogin. Jos olet kiinnostunut remontoinnista, omituisesta kommuunikokoonpanostamme tai muuten vaan tirkistelynhaluinen, toivotamme sinut tervetulleeksi Pitkän koiran majataloon!

Arjen ylistys

2011-01-28T22:13:00.000-08:00

Mitä sekin kertoo tästä elämästä, että pidän laukkua aina pakattuna niin, että voimme nopeasti lähteä sairaalaan ja jäädä sinne pidemmäksi aikaa. Aika surkiaa, mutta silleen vekaralle on tuppautunut ensimmäisen vuotensa aikana käymään.

Taas meillä sairastetaan. Toissayönä kuume nousi lähelle 39 astetta, viime yönä mentiin jo neljässäkympissä. Vilunväristyksissä tärisevä pikkuinen oli sydäntä raastava näky. Kovalla lääkitsemisellä kuume saatiin kuitenkin laskemaan, tämän aamun lämpötila 36,5. Just.

Pikakuume olikin mukavaa vaihtelua viime viikon oksentamiselle, toissaviikon flunssalle ja sitä edeltäneelle viikolle bangkokilaisessa sairaalassa.

Ahkerassa sairastamisessa on se hyvä puoli, että pysyy tavallinen arki arvossaan. Kun nukkuu viikon sairaalan varamajoituksessa, itkee lapsensa puolesta ja toivoo, että tauti menisi helevettihin ja vähän äkkiä, mikään ei oo niin ihana, kun aamupuurot pöydälle levittävä sukkia linkoava ja kirjat repivä taapero.

Toimii myös parisuhteen piristäjänä. Se on sitä suurinta rakkautta, kun puoliso lähettää keskellä yötä olohuoneeseen patjalle nukkumaan ja jää itse valvomaan sairaan ipanan kanssa, ja jaksaa silti vielä aamulla hymyillä ja halata. Se on sitä mitä ei vaihtais mihinkään, kun tietää, että tässä ollaan ihan samassa veneessä, jonka henkilökunnasta pienin on kaikista tärkein. Ja joskus, jos ipana sattuu nukahtamaan ajoissa, kaivetaan esiin megaluokan irtokarkkipussi, syödään itsemme sokerihumalaan sohvalla maaten, rapsutellaan koiria korvan takaa ja kuiskataan: "oot mulle rakas".

Päiväkotielämää

2011-01-26T03:11:00.000-08:00

Pakkasaamuna päiväkotimatkalla

Vekara on toista viikkoa päiväkodissa yksikseen ja arki rullaa jo melko mainiosti: enää ei tarvi itkeä keskellä yötä sen paremmin kuin päivällä hoidossakaan. AaaAaaaAaaaltoja! Oomme onnistuneet pitämään hoitopäivät melko lyhyinä, en tiiä tajuaako ipana sitä mutta onpahan ainakin vanhemmilla parempi mieli.

Täytyy sanoa, että elämä on piirun verran helpompaa, kun ollaan taas molemmat töissä ja ipana päiväkodissa. Itselleni jää esimerkiksi kaksi kertaa viikossa reipas tunti omaa aikaa aamuisin, minkä aion käyttää uimahallissa, kuntosalilla ja tankotanssistudiossa.

Iltaisin ja viikonloppuna ipana pitää vanhempansa melkoisessa otteessa ja kiukuttelee pois kaiken sen, mikä päivän aikana hoidossa patoutuu. Noooh, oottelemme tilanteen rauhoittumista (tai viemme lapsen mummille hoitoon, hah!).

Hyrskyn myrskyn

2011-01-22T01:28:00.000-08:00

Stop radio silence, naaaau. Pahoittelut mykkäkoulusta, Vekaravaarassa on viikon aikana pantu hyrskyn myrskyn ainakin yksi - kaksi - kolme - kuusi elämää, eikä siinä rytäkässä ole ehtinyt paljon koneella istuskella.

Tärkeimmät asiat yksi ja kaksi, vekara aloitti virallisesti päiväkodissa tällä viikolla ja vekaravaaralaiset ostivat yhdessä Neiti Kardemumman perheen kanssa oman kodin. OooOooOooOooOoooooO!

Ipana on pärjännyt yksin tarhassa kaiketi ihan hyvin, hän jää hoitoon reippaana ja eikä kiirehdi pois, kun noutaja iltapäivällä saapuu. Eniten on ilmeisesti ahdistanut lounasaikaan, kun väsy painaa kovasti, itsekseen syöminen ei meinaa onnistua ja ruokana on sellaisia kummallisuuksia kuin kalapuikkoja ja lihasoppaa. Uudet kaverit ovat kivoja, mutta muutos on suuri ja jännittävä - tämä kostautuu joka yö yhden ja neljän välissä tunnin-kahden itkeskelynä. Ipana ei oo oikeastaan edes hereillä, mutta voin vakuuttaa, että isi, äiti ja koirat ovat. Tulkaa vaikka kattomaan meidän silmäpusseja.

Päiväkodista päästääkin näppärästi puistotien yli toiseen asiaan eli Vekaravaaran taloon! Palaan asiaan vielä tuhat ja yksi kertaa, mutta long story short: kesäkuun alussa pääsemme muuttamaan lähes 75 vuotta vanhaan omakotitaloon, jossa on ihan puutarha, narisevat lattiat ja satumetsä takapihalla. Alakerran asuntoon muuttaa vekaran kummien perhe, voi onnea ja autuutta.

Viikko on ollut aamusta iltaan synttärivieraita, kiinteistövälitystä ja pellehyppyjä sohvalta, joten suonette anteeksi, että poistun makamaan sohvalle kera sisustuslehtien.

Ihanaa viikonloppua!

Synttärit, osa 2

2011-01-16T10:28:00.000-08:00

Meillä oli ihanat synttärit! Paljon rakkaita ihmisiä, valtavasti syötävää, pieniä mukavia lahjoja.

On niin kiitollinen olo; ystävistä, lapsesta, miehestä, kodista. Lisää tällaisia päiviä, kiitos.

Sua tarvitaan

2011-01-08T07:10:00.000-08:00

Vietin pitkän tovin puhelimessa ystäväni Terry Lockhartin kanssa, joka pyörittää suomalaisin lahjoitusvaroin kahta lastenkotia Mindanaolla Filippiineillä.Vuosittainen avustusmäärä on noin 25 000 euroa, jolla saadaan koti, ruoka, koulutus ja terveydenhuolto parille-kolmellekymmenelle lapselle - vähän toista, kun isoilla järjestöillä, sanoisin.

Lastenkodissa on viime viikkoina myllänyt flunssa-aalto, ja moni lapsi on joutunut käymään lääkärissä. Lisäksi oma kummilapseni Dylan, 4, oli jouluviikon tipassa sairaalassa vatsataudin takia - ihan niin kuin meidänkin vekara. Sillä erotuksella, että vekaran sairaalalaskun maksaa vakuutus, Dylanin ja muiden lasten laskuun saadaan toivottavasti rahaa Suomesta. Toistaiseksi laskua varten on otettu lainaa pankista. Miettikääpä sitä.

Lisäksi lastenkotiin on ensi viikolla tulossa kaksi uutta asukasta, 7- ja 9-vuotiaat lapset, joiden 28-vuotias äiti kuoli joulun jälkeen syöpään. Isällä ei ole mahdollisuutta huolehtia lapsista. Uusia kummejakin siis tarvitaan.

En tykkää saarnata, mutta toistan sen, mitä sanoin vekaran ollessa sairaalassa: jos sulla on yhtään ylimääräistä rahaa, nyt sitä tarvittaisiin. Teitä lukijoita on niin paljon, että euron lahjoituskin on merkittävä, kun ne kerätään yhteen.

Voin henkilökohtaisesti taata, että raha menee perille lyhentämättömänä ja kaikkien sääntöjen mukaan. Avustustyötä koordinoi Koti katulapselle ry.

Heitä!

2011-01-08T02:48:00.000-08:00

Olohuoneesta kuuluu vallan kova nauru, taapero siellä kiljuen komentaa mummua, joka nauraa kaksin kerroin lattialla. Mummun avustuksella vekara oppi eilen ensimmäisen selkeän sanansa, joka on... (jännitymusiikkia) ... "heitä". Mitä ihmettä?! Ei sitten äitiä, ei isiä, ei ruokaa, ei väsy vaan heitä. Sana liittyy ilmeisesti leikkiin, jossa vekara istuu pyykkikorissa ja nakkelee vaatteita mummulle pestäväksi.

Kun puhekone nyt saatiin käyntiin, sanoja putkahtelee melkoisella vauhdilla. Naurusta ei ollut tulla loppua, kun vekara tarttui mummua käteen ja sanoi selkeällä äänellä: päivää päivää. Aamun ipana aloitti tervehtimällä meitä muita: äiti, isi, tutti.

Ykkössynttäreitä ei juhlittu sen suuremmin vielä, ipana kun on taas vaihteeksi sairaana, tällä kertaa flunssassa. Ja äitiä ja isiä väsyttää, kun yöt hoivataan yskivää potilasta. Tasan ei käy onnen lahjat maailmassa, parturini jutteli, että ei muista koskaan joutuneensa erityisesti valvomaan lastensa kanssa. Teki mieli sanoa, että no kivat sulle, minä oon ollu koko vuoden ihan koomassa eikä helpotusta näy. Siinä väri päässä istuessa mulle kirkastui miksi joillakin on useampia lapsia - ehkä ihan kaikki ei nuku vuotta kahden tunnin pätkissä?

Tänään joka tapauksessa syödään kakkua! Tämmösiä me ipanan iskän kanssa eilen väkerrettiin:

Synttäreiden aatto

2011-01-04T08:34:00.000-08:00

Vuosi sitten tähän aikaan minulle alkoi pikku hiljaa valjeta, että odotettu, kaivattu ja rakastettu lapsosemme on ihan totta tosiaan tulossa pian maailmaan.

Harri teki pitsaa, jotta jaksaisimme tulevan yön koitoksen. Kanaa, tuoretta ananasta ja pinjansiemeniä. Haukku, haukku, supistus. Haukku, haukku, supistus. Muistan maun kuin olisin juuri äsken tsippaillut ympäri ruokapöytää.

Illalla televisiosta tuli Taistelutoverien seitsemäs jakso. Päätin, että katson sen ja vasta sitten lähdemme sairaalaan.

Koko maa oli valkoisena sakeana tuiskuttavasta lumesta. Aamuyön pakkanen kirkasti ilman. Hämärän hyssyssä syntyi taikatalven ihmepoika, rakkaimpamme räkänokka, joka juuri nyt juoksee pitkin mummolan olohuonetta ja nauraa mennessään.

Tämä on viimeinen kirjoitus, jonka tunnisteena on "vauva-aika". Mikä vuosi tämä onkaan ollut! Rankempi, rakkaampi, surullisempi ja onnellisempi kuin olisin koskaan osannut kuvitella.

Huomenna hän täyttää vuoden. Vauvasta tulee taapero. Tukka hulmuaa ja seikkailu jatkuu.

Oikiaa ruokaa

2010-12-25T01:23:00.000-08:00

Ei tartte auttaa! Haluan syya ite :)

Vekaran eka matka Kaakkois-Aasiaan ei sujunut ihan suunnitelmien mukaan, mutta bangkokilaisesta sairaalasta paastyamme loma on jatkunut mallikkaasti Kuala Lumpurissa.

Kuala Lumpur on meille yksi koti monien joukossa, joten siksi sopii erityisen hyvin, etta ipana viettaa ensimmaista jouluaan juuri taalla. Meita oli eilen jouluillallisella kymmenen henkea, mukaan lukien vekaran isovanhemmat, sedat ja isotati ja -seta (jotka eivat ole ensinkaan niin ikaloppuja, kuin nimitys antaa ymmartaa!). Ruoka oli niin suomalaista kuin se taalla on mahdollista, kinkkua ja rosollia ja laatikoita, muun muassa. Kuusikin on, ja viinia. Kaikki muu olikin sitten ihan toisin kuin Suomessa, lamminta on melkein 35 astetta (60 astetta ennemmain kuin mummolassa!!), eika joulupukkia nakynyt - hyva niin, silla esitimme ennen joulua vienon toiveen, etta ipanalle ei hankittaisi hirveita maaria leluja jo valmiiksi ahtaaseen kotiimme.

Hassua juttu, taalla maailman toisella laidalla, kovasta vatsataudista toipuessaan, ipana paatti lopettaa vauvanruokien syomisen. Soseen tarjoaminen saa ipana suun tiukasti suppuun ja voluumin kaakkoon - ipana haluaa oikeaa ruokaa! Jouluruoka, samoin kuin kananpaloilla hoystetty kiinalainen riisipuuro sen sijaan avaa suun ammolleen ja saa vekaran hymisemaan tyytyvaisena.

Iso poika, melkein vuoden jo. Kotona odottavat ekat synttarit ja uusi paivakoti. Ensi vuodesta on tulossa jannittava, ja toivottavasti myos henkisesti vahan vahemman raskas kuin kulunut vuosi.

Joka tapauksessa, mukavaa joulun jatkoa, toivottaa Vekaravaaran jengi

Ihanaa joulua!

2010-12-23T02:05:00.000-08:00

Bruum, bruuum...

2010-12-14T04:49:00.000-08:00

Hyvät matkustajat, kiinnittäkää turvavyönne, nyt lähdetään seitsemän tunnin automatkalle kahden aikuisen, kahden koiran ja yhden ipanan kanssa. Tehkää olonne mukavaksi, avatkaa äänenne matkalauluja varten ja valmistautukaan venyttämään pinnaanne täältä kuuhun ja takaisin.

Lähtöaikamme on optimoitu päiväunien, sääolojen ja ipanan henkilökohtaisen mielialapuntarin mukaan tapahtuvaksi kello 9.45. Ja sitten mennään.

Auto kaartaa pitkin lumisia teitä Pohjanmaalta Helsinkiin. Iloksenne raportoin, miten vaaperon kanssa sujuu.

9:50 Ipana juo maitoa ja nukahtaa viidessä minuutissa.
11:30 Äitin hengähdystauko on ohi, kun ipana avaa silmänsä.
11:35 Päristelemme pikkuautoilla pitkin ipanan jalkoja, edessä istuvan isin hiuksia ja vieressä matkustavan koiran selkää.
12 Ruoka-aika! Sosetta osuu paitsi suuhun, myös koiraan, turvaistuimeen ja äitiin.

12:30 Tauon paikka. Huoltamolla on niin kivoja leluja, että ipana olisi valmis lopettamaan matkanteon tähän. Vaan ei auta, vielä on tietä taivallettavana. Joten..
13 Matka jatkuu.
13:25 Viihdytysvuorossa vaihteeksi iskä, nyt leikitään kylpyankalla, pikku-ukoilla ja kumisella kalalla.
13:50 Ipana alkaa kätistä väsymystään, mutta ei anna unelle periksi. On siis otettava kovat käyttöön eli isi ja äiti alkavat laulaa Piippolan vaaria.

Piippolan vaarilla on lehmiä, kanoja, possuja, kissoja, koiria..

... kilpikonnia, lintuja, hiiriä...

... kirafeja, elefantteja, sarvikuonoja..

... ankkoja, käärmeitä, hevosia, strutseja..

... mummo, Aira Samulin ja Spede..

... kunnes vihdoin 20 minuuttia myöhemmin:

15:00 Vekara avaa silmänsä ja taas päristään ja leikitään autoilla.

15:30 Takapenkin porukka näyttää tältä:

... joten se on tauon paikka taas.
15:50 Matka jatkuisi, jos ipana ei kieltäytyisi istumasta alas. Joten jatkamme leikkimistä parkkipaikalla, kunnes ipana on taas yhteistyöhaluinen.
16:00 Auto starttaa viimeiselle pätkälle ennen kotia.
16:05 Ipana syö isotädin antaman joulukortin...
.. ja repii äidin laskuja.
16:30 Tarvitaan taas Piippolan vaaria.
17:00 Vihdoinkin kotona! Ääni on käheä, mutta mieli hyvä, kun päästiin turvallisesti kotiin. Kiitoksen mummolaan ihanasta viikonlopusta, pian me tullaan taas!

Vekaravaara hiljenee nyt hetkeksi, kun pesue pakkaa kimpsunsa ja kampsunsa (joita on muuten paljon!) ja suuntaa huomenna joulun viettoon Kaakkois-Aasiaan. Reissun edistymistä voi todennäköisesti seurata Halpamatkojen puolelta.

Suomen lumisin paikka

2010-12-07T12:01:00.000-08:00

Sydämellisiä sukkia

2010-12-05T06:10:00.000-08:00

Ystäväpiiriin on saatu uusia vauvoja, pusuja ja haleja tähdille syttyneille ja pöllämystyneille vanhemmille!

Talvivauva tarvii ennen kaikkea lämpöä ja rakkautta, joten Vekaravaarassa on taas viime aikoina kilistelty ahkerasti sukkapuikkoja.

Parit sukat menivät jo postiin, yhdet odottavat vielä käyttäjäänsä saapuvaksi maailmaan. Pitkävartisissa villiksissä on käytetty vanhaa ohjetta, jolla on aikanaan tehty villasukat myös omalle ipanalleni. Tarina on ihana, samoin sukat, jotka pysyvät erinomaisen hyvin pienen pienessä jalassa.

Vauvan sukka tarinoineen Etelä-Pohjanmaan käsi- ja taideteollisuusyhdistyksen mukaan, var så god:

Tarvitaan kerä Alpaca lankaa ja sukkapuikot kokoa 2½.

Luo 10 s jokaiselle puikolle ja neulo 12 krs 2o, 2n joustinta.

*Neulo 4 krs nurin, 4 krs oikein, 4 krs nurin ja 12 krs 2x2 joustinta.*. Toista *-*.

Neulo kantalappu 12 krs puikoilla 1 ja 4 ja tee kantapohjan kavennus; jaa silmukat kolmeen osaan niin, että keskellä on 6 ja reunoilla 7 s.

Poimi kantalapun sivuista 7 lisäsilmukkaa ja neulo terän suora osuus: *4 krs puikkojen 2 ja 3 silmukat nurin (jalkaterän päälle) ja loput oikein, 4 krs kaikki silmukat oikein.* Toista *-* 2 kertaa.

Neulo vielä 4 krs päällipuolen s:t nurin ja alapuolen oikein.

Tee sukan kärkeen nauhakavennus: ensimmäisen ja kolmannen puikon lopussa kolmanneksi ja toiseksi viimeiset s:t oikein yhteen ja toisen ja neljännen puikon alussa toinen ja kolmas s. kavennus ylivetäen.

Kun jäljellä on 4 s, katkaise lanka ja pujota se 2 kertaa s:n läpi. Päättele langat ja höyrytä sukat kevyesti.

Sukan tarina

Tämän sukan sydämellisen ja mieleenpainuvan tarinan kertoi meille Eila Turenius neulekoulussa Kaarakan talossa. Alkuperäiset valkoiset sukat ovat Terttu Latvalalla varmassa tallessa.

Terttu Latvalan äiti Kerttu Latvala oli matkalla 2 kuukauden ikäisen tyttövauvansa Tuulan kanssa sotaa pakoon alkuvuodesta 1940. Junamatka Vaasasta keskeytyi, kun rata oli poikki pommitusten takia. Junassa heitä vastapäätä istui eläkkeellä oleva käsityönopettaja, jolle tuli sääli ilman tossuja palelevaa pientä vauvaa. Niinpä hän oli purkanut valkoista käsin neulottua villatakkiaan ja neulonut langasta sukat radan korjaustöiden aikana.
Kerttu Latvala neuloi elämänsä aikana useita satoja sukkia tällä samalla mallilla, uudet sukat aina kun tuttavapiiriin syntyi uusi vauva. Myös Terttu Latvala on neulonut yli 200 paria ja Eila Tureniuskin yli 50 paria.

Omalle ipanalleni halusin mahdollisimman pitkävartiset sukat ja innostuin kokeilemaan millaista palmikkoneuletta syntyy suuresti rakastamastani Reggae Ombre -langasta (vitosen puikoilla). Ihan kivat, vihreäraidallinen väri ainakin on herrrkullinen!

Vaaperosukkien viitteellinen ohje:

Luo 30 silmukkaa, neulo 1 o 1 n -joustinta 10 krs.

Kudo 4 o 2 n -neuletta 5 krs.
6. kerroksella neulo *2 o apupuikoille, 2 o ja 2 o apupuikolta takaisin varsinaiselle puikolle*. Tämän jälkeen 2 n ja toista *-*

Neulo palmikoita kunnes varsi on mielestäsi riittävän pitkä. Ipanan sukassa on 5 palmikkoa.

Tee kantapää ja jatka kärkiosan neulomista siten, että pohja on aina oikein -neuletta ja päälypuoli palmikoita.
Päättele, kun sukka on sopivan kokoinen. Ipanan sukassa pohjan pituus on noin 15 krs ennen kavennuksia.
Viimeistele virkkaamalla pykäläreunus varteen: 1 kiinteä silmukka, kolme ketjusilmukkaa, 1 kiinteä silmukka samaan reikään ensimmäisen ks kanssa. Ja sama seuraavaan kohtaan. Helppo ko heinän teko!

Lisää ihania villasukkia Täti Moonikan Majatalossa!

Tagit: villasukat vauvalle, vauvan sukan ohje, helpot villasukat vauvalle

2010-11-27T04:59:00.000-08:00

Vekaravaarassa ruoanlaiton opettelu tulee vastaan ennemmin tai myöhemmin.
Parempi siis ennemmin:

Piparkakkujen leipominen oli vekaran mielestä erityisen hauskaa. Saivatpa koiratkin osansa taikinasta - kuten lähes kaikesta muusta johon pienet sormet pöydässä yltävät.

Tunnustuksia

2010-11-24T04:29:00.000-08:00

Voi ihanuuden määrää! Janica antoi minulle tunnustuksen, kiitosta kauhiasti vaan!

Ideana on:

1.Antaa tunnustus eteenpäin viidelle bloggaajalle, joista pitää ja jotka inspiroivat
2.Listata kolme itselle rakasta asiaa, ja
3.Laittaa näytille kuva jota rakastaa kera selityksen, miksi

Vekaravaara jakaa tunnustuksia eteenpäin kas näin:

1. Neiti Minttu ja Neiti Kardemumma
Ihania sukkia ja pipoja, herkullisia ruokia ja sydämelliset tädit rupattelemassa elämän pienistä ja suurista asioista kahvikupposen äärellä.
moonikat.wordpress.com

2. Nuorten Ääni -toimitus
Raikkaita ja rehellisiä puheenvuoroja nuorilta kirjoittajilta.
www.suomenkuvalehti.fi/blogit/megafoni

3. Ullan unelma
Tätä blogia lukiessa kuola valuu pitkin näppäimistöä. Mikä lahjakkuus!
blogit.mtv3.fi/elamamakeaksi/

4. Stella
Paras aika vuodesta oli mieleeni eteenkin ennen siirtymistään Olivian nettisivuille. Yhä edelleen viehätyn Stellan tinkimättömästä tyylistä ja hyvin kirjoitetuista postauksista.
www.olivialehti.fi/Tyyli/Tyyliblogi/tabid/66/Default.aspx

5. Malena
Ihania kuvia!
http://malenami.com/

Olipa vaikeeta! Seuraan aktiivisesti vain muutamaa blogia, saa siis vinkata omista suosikeistaan.
Edit: Lisäsin perustelut, miksi juuri nämä blogit ansaitsevat tunnustuksen.

Minulle rakkaita asioita ovat perheeni, johon lasken kuuluvaksi miehen, vekaran ja koirien lisäksi äitini ja muut vanhempani, sisarukseni, mieheni perheen ja läheisimmät ystäväni lemmikkeineen. Rakastan myös ruokaa, eteenkin mieheni pastoja, risottoja ja ranskalaista maalaisleipää. Ja ja ja - apua, rakastan niin monia asioita - sovitaanko, että voin mainita vielä ainakin tatuoinnit, sukeltamisen ja kirjoittamisen.

Sitten vielä kuva.

Olen julkaissut monia minulle tärkeitä kuvia aikaisemmin Vekaravaarassa, muun muassa näihin kahteen kuvaan on vangittu ohikiitävän hetken ainutlaatuinen kauneus.

Tässä rakas kuva tältä päivältä. Se kuvaa hyvin elämäämme juuri nyt: onni ja ilo syntyy arjen asioista, ensimmäisestä lumesta ja ipanan epäuskoisesta naurusta pulkan kyydissä.

Kävellen ehtii vaikka minne!

2010-11-22T04:50:00.000-08:00

Tänään ipana on oma-aloitteisesti ehtinyt jo leipoa...

.. ja käydä kylvyssä.

Eikä päivä ole vielä edes puolessa välissä. Huh.

Mörökölli nurkassa

2010-11-18T11:02:00.000-08:00

Uusimman Vauva-lehden pääkirjoituksessa Hanna Kangasniemi kertoo tyhjän pulkan pelostaan. Kahden lapsen äitinä hän on luonut mielikuvan tilanteesta, jossa auto ajaa talvella suojatiellä pulkassa istuvien lasten yli. Äidin pelko on aito riippumatta siitä, onko juuri nyt kesä vai talvi.

Huh helpotusta! Onpa mahtavaa, kun tästäkin joku puhuu julkisesti. Ehdin jo ajatella olevani yksin hulluuteni kanssa. Tyhjää pulkkaa en ole vielä ehtinyt pelätä, kun ei olla ensimmäistäkään ehditty ipanalle ostaa, mutta muuten huoli kaikkeista rakkaimmasta on välillä musertavan kova.

Ensin luulin, että huoli helpottais kun ipana täyttää puoli vuotta ja kätkytkuoleman riskiä ei enää ole. Vaan eihän se niin menny, huoli vaan muutti kohdetta. Nyt murehdin sitten kaikkia mahdollisia sairauksia, jotka pientä ukkoa vaanivat. Muun muassa.

Kaiketi tämäkin kuuluu asiaan eli pitäis vaan keksiä, miten pelkojen kanssa eletään. Vertaistukea ja vinkkejänne otetaan mielellään vastaan!

Maalla ja vedessä

2010-11-04T02:36:00.000-07:00

Asiahan on sillä tavalla, että koskaan ei ole liian varhaista aloittaa sukellusharrastusta - varsinkaan, jos on sattunut syntymään Vekaravaaraan. Ipana on jo aika taitava uimari, vaikka ei maltakaan pitää suutaan kiinni sukeltaessa.

Sunnuntaiaamun vauvauinti on koko perheellemme viikon kohokohta. Kultakaloissa polskutteleminen on paitsi hauskaa, myös hyödyllistä: tuntuu hiton paljon turvallisemmalta lähteä ukkelin kanssa reissuun tai mökille, kun tietää, että hän ei huku, vaikka sattuisi joutumaan yllättäen veden kanssa tekemisiin.

Kiireinen vekara on sukeltamisen lisäksi opetellut kävelemään! Ensimmäiset askeleensa hän otti viikonloppuna ja pari päivää myöhemmin kulku oli jo sen verran vakaata, että kyllä sitä voi kävelyksi kutsua. Vanhemmat ovat asiaan kuuluvan ihastuneita ipanan, 10 kuukautta tänään, lahjakkuudesta.

Onnellisten tähtien alla

2010-11-01T05:14:00.000-07:00

Vekaravaarassa ollaan onnesta sykkyrällä, kun lähipiiriin odotetaan uutta vauvaa. Voi pikkuisen tuoksua, pientä itkua, ryttyisiä sormia ja nenän tuhinaa. Uuh ja aah, voiko onnellisempaa asiaa maailmassa ollakaan.

Vekaraa odottaessani hänen kummitätinsä tunnusti nautiskelevansa raskaudestani täydellä sydämellä, kun oma odotusaika meni enimmäkseen vauvan hyvinvoinnista huolehtimiseen. Minulle on käymässä hyvää vauhtia samalla tavalla: kun kyseessä ei ole oma raskaus, voi pelkäämisen asemesta keskittyä ihan vaan fiilistelemään ja olemaan tohkeissaan uudesta elämästä.

Eletään siis ensimmäisen ultran aikaa. Voi jestas miten vekaraa odottaessani pelkäsin, että sikiöltä puuttu käsi tai jalka, sydän ei lyö tai niskaturvotusta on liikaa. Näin jälkikäteen onneksi päällimmäisenä mielessä on kupliva ilo ja nauru masussa hurjia voltteja heittelevästä pienestä ihmisestä. Ikuisesti muistan myös vekaran pappan kommentin ultran jälkeen: "Näkyikö tatuointeja?".

Mammaa!

2010-10-20T00:12:00.000-07:00

Ipana pölpöttää aamusta iltaan omia juttujaan, mutta toistaiseksi yhtään oikeaa sanaa ei ole ukkelin suusta tullut.

Kunnes viime yönä pinniksestä huudettiin niin kuuluvasti "mammaa-mammaa-mammaa", että ei jäänyt epäselväksi, mitä ipana oli vailla. Äitiä hymyilytti pimeässä, kun ukkeli veteli tyytyväisenä koko pullollisen maitoa napaansa.

Mahdoton yhtälö?

2010-10-16T03:15:00.000-07:00

talvihaalari 109 €
villahaalari 62 €
hanskat 20 €
töppöset 15 €
kauluri 10 €

kengät puuttuu
kuravaatteet puuttuu

sisävaatteista ei nyt edes puhuta

kodinhoidontuki 314 €

Äitityövoimaa

2010-10-11T06:31:00.000-07:00

Terveisiä äitityövoimatehtaastani! Järkytyin kovasti havaitessani lasten pussilakana - tyynyliina -setin maksavan helposti kolmekymppiä kappaleelta, joten kaivoin ompelukoneen esiin ja tein petivaatteet itse.

Naapureiden lahjoitukset täydennettynä Eurokankaan ostoksilla + kaksi tuntia ompelua = kolme pussilakanasettiä aluslakanoiden kanssa yhteensä 20 euroa. Me is happy.

Bom Tarde Portugalista!

2010-10-08T07:34:00.000-07:00

Pahoittelut radiohiljaisuudesta! Vekaravaaran väki vietti viikon Portugalissa ja sairasti sitä seuraavan viikon tuliaisinaan tuomaansa vatsatautia - pikku hiljaa ollaan onneksi elävien kirjoissa.

Saanen viikonlopun aikana valmiiksi matkatarinamme Halpamatkojen puolelle, kannattaa käydä lukemassa! Ei mennyt nimittäin kaikki ihan putkeen :,D

Ipanan kanssa reissaamisesta muutama sana.

Ukko oli tälläkin kertaa reipas matkalainen ja suhtautui iloisella uteliaisuudella alati vaihtuviin paikkoihin ja ihmisiin. Kesäiseen reisuuun verrattuna ikä toi omat haasteensa: vajaa yhdeksänkuinen vekara ymmärsi ärsyyntyä maisemanvaihdoksesta sen verran, että unikoulussa saavutetut hyvät tulokset lensivät mennessä taivaan tuuliin. Kotona harjoittelu alkaa jos nyt ei ihan nollasta niin ykkösestä ainakin.

Vekara on oppinut konttaamaan vauhdikkaasti, eikä ollut ollenkaan yhtä mieltä siitä, että kaupunkikierroksilla viisainta olisi istua rattaissa. Haastava juttu, kun ukko ei vielä kuitenkaan osaa kävellä. Välillä siis oli annettava ukon kontata katukivillä kädet ja polvet mustana pölystä. Pointsit joka tapauksessa Gracon Mosaic -rattaille, jotka osoittautuivat reissussa loisto-ostokseksi.

Rattaiden lisäksi ehdoton reissusuosikki on Manducan kantoreppu, jossa ukko katseli maisemia - tai nukkui, kun nähtävyydet uuvuttivat.

Ruuvatakseen vanhempiensa hermoja vielä vähän kireämmälle ipana teki reissussa kaksi hammasta ja niin - tiedätte varmaan, millaista se sitten on.

Kaikesta huolimatta ihana reissu! Ipanasta hauskinta oli istua ilta toisensa perään ravintoloiden pöydässä hurmaamassa mummoja ja nakkelemassa leivänmuruja puluille. Ja hiekkaranta, voi veljet mikä paikka!

Konttausjälkiä hiekassa <3

Raskaus(k)ilot

2010-09-18T04:19:00.000-07:00

Sarjassamme "on-se-kumma-kun-ei-paino-tipu" on vuorossa lauantai-illan kiusaus.. Kaivoin Halpamatkojen puolelta vanhan browniereseptin, joka hakkaa mennen tullen kaikki muut saman sortimentin yritelmät. Uskokaa huviksenne, olen omistanut puolet elämästäni täydellisen brownien luomiseen.

Aloitan raskauskilojen tiputtamisen sitten (taas) ensi viikolla. Ehkä.

A Day to Remember

2010-09-17T08:17:00.000-07:00

Yksi tavallinen perjantai maailmassa, kaksi tärkeää asiaa Vekaravaarassa.

Vekara - 8 kuukautta, 1 viikko ja viisi päivää - nukkui ensimmäisen kerran heräämättä illasta aamuun. Pari kertaa pinniksestä kuului pientä kitinää, joka kuitenkin loppui ilman sen suurempia ohjelmanumeroita, oliskohan nähnyt unta pikkuinen.

Ja sitten, vihdoinkin tänään, viikkojen harjoittelun jälkeen, pikku-ukko etenee kontaten. Hän on osannut kontata jo pitkän aikaa, mutta ryömiminen on vienyt voiton nopeampana tyylinä. Äiti on konttaamisesta mielissään, menee matot paljon vähemmän ruttuun.

Kaikista lujinta pääsee kuitenkin näin:

Isi työntää konttauskärryllä, vekara nauraa ja ajaa koiria karkuun.

Ihastuttavaa viikonloppua!

Hoidossa

2010-09-16T11:16:00.000-07:00

Bloggaaja siirtyi viime viikonloppuna ikäneitojen kastiin, ja sen kunniaksi sain parhaimman lahjan, mitä toivoa saattaa: kokonaisen yön unta, illasta aamuun, pimeässä ja rauhassa.

Vekara kärrättiin lievästä flunssasta huolimatta hyvissä ajoin pappalaan. Tarkoitus oli, että isi viettää päivän ipanan kanssa ennen poistumistaan, mutta jo parin tunnin kuluttua hänelle tehtiin selväksi, että nyt sopisi poistua jaloista pyörimästä - ipanalla, isovanhemmilla, tädillä ja enolla olis vähän omia hommia. Siispä isi poistui paikalta (äiti olikin töissä) ja vekara jäi ensimmäistä kertaa ikinä yökylään.

Ipana ei ollut vanhempiensa perään huudellut (paitsi keskellä yötä kuin palosireeni, syyksi epäillään painajaisunta). Muuten oli ukko ollut kuin Hangon keksi, ja aika muikealta näyttivät hoitajatkin vielä aamulla, oli ilmeisesti ollut kivaa koko porukalla.

Ihan erittäin kivaa oli myös vanhemmilla, jotka ensimmäistä kertaa kahdeksaan kuukauteen söivät ravintolassa hitaasti ja nautiskellen, nukkuivat yönsä hotellin lakanoissa kuin pienet porsaat ja vetivät aamulla evästä buffetista niin että napa naukasi. Ah ihanuutta.

Hoitoasioissa on edetty viime päivinä myös muilla rintamilla. Lähimmät päiväkodit on käyty läpi ja hakemus tammikuun hoitopaikasta pannaan eteenpäin huomenna.

Kokopäivähoitoa odotellessa ipanalle hankittiin vakituinen lapsenhoitaja, joka leikkii ukon kanssa parina iltana kuukaudessa, jotta vanhemmat pääsevät harrastamaan. Eilen oli eka kerta tämän maksetun lapsenhoitajan ammavuoroa, mikä sai minut epäilemään ipanan olevan jossakin salaliitossa. Vai mitä arvelette: ukkeli oli lukenut hoitajansa kanssa vartin sisustuslehteä, nukahtanut sitten lennosta ja veteli tyytyväisenä sikeitä tasan siihen asti, kun vanhemmat astuivat ovesta sisään. Lapsenvahti poistui paikalta hymy huulillaan ja lupasi tulla pian uudestaan. En ihmettele.

Älskling

2010-09-02T23:44:00.000-07:00

Ruotsalaiset, pakkohan niitä on rakastaa <3 Kaksi syytä epäilijöille: ruotsalaisilla on oma sana meidän pienten lasten vanhempien olotilaan: småbarnskoma. Ihana! Ei tarvi selittää, että on ihan väsy eikä ymmärrä mistään mitään ja on muutenkin yleisesti jumissa. Riittää, kun sanoo, että mulla on vauvakooma. Ihan kuin tässä ei olisi tarpeeksi, kuningaskunnassa on sellaisia ihmisiä kuin Anna Wahlgren. Lentosuukkoja Annalle, jonka neuvoilla kahdeksan kertaa yössä syönyt ipana saatiin luopumaan pullosta kolmessa vuorokaudessa. Huraa, huraa, huraa! Muille unikouluttajille vertailuksi ja itselle muistiksi miten ollaan hommassa edetty:

Vekaran, 8 kk, päivärytmi (vartin poikkeamat sallitaan):
7.15 herätys
9.15-10 aamupäiväunet
10.30 brunssi
13-14.30 päiväunet
15 lounas
17.30-18 torkut
18.30 illallinen
19.30 iltapuuhat
20.30 nukkumaan

Vuorokausi 1
Yöuni 10 tuntia, herätyksiä viisi. Päiväunet yhteensä 2 h 45 min.
Maitoa vuorokaudessa 540 ml, ruokaa noin neljä purkkia.

20.35 sänkyyn. Itkua ja junttausta.
20.45 uni tuli.
21.30 heräsi koiran haukkuun. Nukahti viidessä minuutissa.
23.35-23.55 junttausta noin yksi minuutti x4. Tutti hiljensi, mutta hidasti nukahtamista.
00.25 junttausta noin minuutti x1
2:50 maitoa ~50 ml
5:50 junttaus noin viisi minuuttia
6:40 heräsi.

9:45 aamupäiväunet 45 minuuttia. junttaus 5 minuuttia.
12.30 unet vaunuissa 30 minuuttia.
16.40 iltaunet 90 minuuttia.

Vuorokausi 2
Yöuni 10,5 tuntia, herätyksiä yli kuusi. Päiväunet yhteensä 2 h 40 min.
Maitoa vuorokaudessa 400 ml, ruokaa kolme ja puoli purkkia.

20.45 sänkyyn. Kiukkuraivari ja junttausta.
21.05 uni tuli.
22.45 painajainen? Lyhyt junttaus.
23.45 tutti.
00.45 tutti.
1.45 maitoa 100 ml
4.20 tutti
sekalaista tutin asettelua.
6.30 heräily ja tyynnyttelyä.
7.45 heräsi.

10.00 aamu-unet rattaissa 45 min.
13.30 päiväunet reilun viiden minuutin junttauksen jälkeen 80 minuuttia.
18.00 iltaunet vartin rimssuilun jälkeen noin 60 min.

Vuorokausi 3
Yöuni lähes 11 tuntia, herätyksiä kuusi. Päiväunet yhteensä 2 h 45 min.

20.20 sänkyyn. Unirimssut, nukahti itse noin kymmenessä minuutissa.
23 tutti
0.30 itkeskeli, mutta nukahti itse.
1.20 nukkumaan asettelu x2 ja rimssuja. Noin kymmenen minuuttia.
3.30 tutti
5.05 tutti ja tassuttelua
6.30 heräsi "virkeänä", nukkuma-asentoon ja tutti suuhun.
7.15 varsinainen herätys

9.30 nukkumaan, herätys tunnin jälkeen.
12.45 viiden minuutin tirsat autossa.
13.oo varsinaiset päiväunet 40 min.
17.15 iltaunet tunti.

Vuorokausi 4
Yöuni 10,5 tuntia, herätyksiä kolme-neljä. Päiväunet yhteensä 2 h 40 min.
Maitoa vuorokaudessa vajaa 500 ml, ruokaa neljä ja puoli purkkia.

20.20 sänkyyn. nukahti itse noin 20 minuutissa.
0.50 heräsi, nukahti heti itse
1.05 heräsi, 2 x nukkuma-asentoon, tassuttelua, vettä. nukahti noin 20 minuutissa.
2.30 heräsi, nukahti heti itse
7.15 heräsi

9.30 aamupäiväunille muutaman muistutuksen jälkeen
13 sammui suorilta päiväunille, 90 minuuttia
17.30 iltaunet, tunti

Kun katsoo näitä yöheräämisiä tälleen kirjattuna, ja ajattelee, että tämmöstä ja paljon pahempaakin on ollut viimeiset kahdeksan kuukautta, on ihme, että ylipäänsä olemme edes tämän verran järjissämme vielä :P

Varsinainen unikoulu on nyt ohi, mutta harjoittelu jatkuu tiukasti ainakin seuraavat kaksi viikkoa. Palaamme varmasti asiaan.

Unikoulu - part 2.

2010-08-31T00:25:00.000-07:00

Vahtivuoro on siis vaihtunut Vekaravaarassa eli meikäläinen huseeraa jonkinlaisena perheenpäänä seuraavat neljä kuukautta. Pari viikkoa ollaan harjoiteltu miesporukalla elämistä ja suuremmilta kommelluksilta ollaan vältytty - toistaiseksi. Jonkinmoisen päivittäisen säännöllisyyden löydyttyä ja viikonlopun unettoman yön innoittamana päätimme alkaa kouluttamaan koko perhettä taas nukkumisen ihmeelliseen maailmaan.
Pelkkä tassuttelu ei tuntunut tepsivän, joten päädyimme hieman soveltamaan sekä tassu-koulua, että Anna Wahlgrenin erittäin pikkutarkkaa koulua. Wahlgrenin "rimssu" vaikutti vähän vaisulta konstilta tyynnyttää pähkinä punaisena huutava vekara, joten sen tilalla siis tassuttelemme.
Pari yötä on nyt takana, ja ehkä jonkinmoista edistymistä on havaittavissa. Ainakaan nälkä ei ukkelia öisin vaivaa, se on nyt aika selvä; jokatuntinen pullon vaatiminen oli siis vain tapa. Päiväunet ovat pidentyneet selkeästi, niidenkin ollessa aiemmin puolen tunnin nokosia. Toivoa siis on.
Tänään kävimme kahdeksannen kuun neuvolassa ja saimme neuvolakorttiin terveen leiman - isäähän tässä ei onneksi tarkastettu. Vähän kauhistellen terkka kuunteli vekaran kävelyharjoituksia, mutta minkäs teet, selän kun kääntää niin miekkonen on pystyssä; eilen saatiin ensimmäinen musta silmäkulmakin. Meno on siis melkoista, mutta mikäs sen hauskempaa, kuin seurata toisen riemastusta uuden taidon opittuaan.

Kissankulman kauhu

2010-08-25T23:49:00.000-07:00

Kyllä sitä ehdittiinkin jo odottaa, ja voi naurun määrää, kun se eilen saapui - ensimmäinen hammas. Ukkeli on yhtä hymyä, vaikka seuraavakin naskali odottaa jo ihan ikenen pinnassa pulpahtamistaan.

Työläisäidin arki on lähtenyt sujumaan oikein mukavasti, kiitos vaan kysymästä. Ehdin aamuisin vähän pusutella ja leikittää ukkoa ja iltapäivisin hän oottelee mua hymy huulilla kotiin. Töissä on helppo olla, kun tiiän, että ukkeli on isin kanssa kotona ja heillä on oikein mukavaa kaksistaan.

Vekara pitää isinsä kiireisenä aamusta iltaan, sillä hän on oppinut seisomaan ja kiipeää ponnekaasti ihan koko ajan sohvalle, astianpesukoneeseen, apupöydälle, kylpyammeeseen ja ihan mihin vaan keksii. Isin paikkaillessa vekaran tuhoja hän kiitää kaatamaan koirien ruokakupit, vääntämään tietokoneen piuhat ja nappulat solmuun ja repimään varomattomasti jätetyt lehdet ja kirjeet.

Oh joy, elämä on juuri nyt melkoisen ihanaa. Onneksi on vauvauinti, jossa ipana saa edes kerran viikossa luvan kanssa riehua itsensä uuvuksiin. Sukeltaminen sujuu jo melko hyvin, katsokaa vaikka!

Takaisin töihin

2010-08-15T09:24:00.000-07:00

Iik! Loma loppuu! Sikäli kun tätä ajanjaksoa elämässäni voi varsinaiseksi lomaksi kutsua (ha! varsinainen sunnuntai piknik!), edessä on paluu arkeen (vaikka nimenomaan ihanaa arkeahan tänä vuonna on eletty niin kuin ei koskaan ennen). Joka tapauksessa kello soi huomenna seitsemältä (ikään kuin nahkavekkari ei olisi minua herättämässä jo hyvissä ajoin kuuden jälkeen), ja tämä äiti pistää tukan nutturalle (no ei nyt sentäs), korkokengät jalkaansa ja suuntaa töihin. Voi kyllä, töihin.

Ipana, 7,5 kuukautta, ja iskä jäävät päiväksi kotiin. Samaa toistetaan maanantaista torstaihin tästä eteenpäin ainakin vuoden loppuun.

Sydän vuotaa verta, kun pitää olla ipanasta erossa päivät pitkät. Toisaalta on ihana mennä töihin, keskittyä päivisin aikuisten asioihin ja syödä lounas rauhassa (paitsi niinä ihastuttavina päivinä, kun saan ipanan ja iskänsä seurakseni lounaalle!).

Kirjoitin itselleni listan asioista, jotka soisin talven kiireen keskellä muistavani. Yksi asia kerrallaan. Ei töitä kotiin. Ja kaikista tärkeimpänä: työ on työtä, mutta kotijoukoilleni olen korvaamaton.

Sekavin tuntein, riemukkaana ja surullisena, suljen huomenna aamulla oven takanani äitiyslomalaisen elämään. Tuskaa helpottanee uusi käsilaukkuni ja ajatus siitä, että ehkä olen niin onnekas, että saan vielä toistaa tämän kaiken joskus myöhemmin.

Onnen papanoita

2010-08-12T03:38:00.000-07:00

Tapasin ystäväni vuosien takaa. Kerroimme puolin ja toisin miten elämä on meitä kuljettanut ja missä ja miten nykyisin elellään. Ystävä kuuli ja näki sen mikä ilmeistä on: puolessa vuodessa olemme kasvattaneet silmäpussit, joista kengrukin olisi kateellinen, ja elämä kulkee ipanan ehdoilla melko samanlaisena päivästä toiseen. Leffat, lempisarjat ja myöhäiset iltamenot ovat tauolla toistaiseksi määrittelemättömän ajan.

Ja kuitenkin elämä on niin ihanaa, ettei sitä osaa sanoiksi pukea. Miten sen selittäisi sellaiselle, jolla ei ole omaa lasta; että kuinka mahtavaa on, kun pikkuinen syö ensimmäisen kerran banaania. Että kuinka suurelta saavutukselta se tuntuu, kun vauva oppii ryömimään (Viis siitä, että kaikki lapset ryömivät - meidän ipana on kuitenkin aivan erityisen ihana ryömijä!). Tai kuinka paljon naurattaa, kun isi kutittaa ipanan jalkapohjia parransängellä ja ipana käkättää niin, että menee ihan kippuraan.

Pikku Prinssissä sanotaan, että tärkeimpiä asioita ei näe silmillään. Ne näkee sydämellään.

Tämän näyn haluaisin jakaa kanssasi, ystäväni.

Varustelukierteessä

2010-08-10T07:51:00.000-07:00

Lastentarvikkeiden hankinassa voi ainoastaan epäonnistua, se on varma. Kun saa kolmen viikon vertailun tehtyä ja päätyy johonkin hyväksi luulemaansa tuotteeseen, se a) paljastuu käytössä jotenkin puutteelliseksi tai b ) markkinoilla olisi kuitenkin ollut joku parempi vaihtoehto, joka löytyy sillä siunaaman hetkellä, kun on saanut ostotapahtuman päätökseen.

Tilannetta ei yhtään helpota se, että mikä toimii toisilla, ei takuulla toimi jollakin muulla.* Meillä taistellaan erityisesti matkarattaiden kanssa, varmaankin siksi, kun kriteerit ja käyttö on niin kovaa. Toistaiseksi hankittua ja ei-niin-toimivaksi todettua on Bugaboon kuljetuslaukku (koska mukana ei tullut sherpaa, joka olis voinut kantaa valtavaa pakettia) sekä Gracon Mosaic -rattaat (jotka menee tosi pieneen tilaan ja on muutenkin erittäin hyvät, mutta ei täydelliset). Joten yritetäänpä taas uudestaan, nyt tilauksessa Quinnyn Zapp -rattaat, joihin ukkeli saa ensi kesänä köllähtää (Portugaliin mennään syyskuussa noilla Mosaiceilla, koska niissä on pienen miehen hyvä nukkua).

Quinny Zapp

Jos nyt aloittaisin alusta, hankkisin heti Zappit auton peräkonttiin, koska MaxiCosin Cabriofix kaukalon saa niihin kiinni (CabrioFix on muuten ainoa hankinta, johon olen ollut täydellisen tyytyväinen!). Eipä tarvisi sitten joka kauppareissulle pakata Bugisten runkoa mukaan, vaan vaunut saisivat olla eteisessä kävelylenkkejä odottamassa.

(Pahoittelen lapsettomille lukijoilleni tätä todennäköisesti hyvin vaikeasti avautuvaa selitystä, jonka ainoa tarkoitus on estää muita tekemästä samoja virheitä. Tosin huomioikaa tekin lapselliset ystäväni tähdellä merkitty kohta.)

Ukkeli kasvoi joka tapauksessa ulos turvakaukalostaan, joten eilen suunnattiin turvaistuinostoksille. Käyttäjäkokemusten ja testitulosten perusteella päädyttiin norjalaiseen BeSafe IziCombi -istuimeen, jonka saa asennettua sekä selkä menosuuntaan että nokka eteenpäin.

Vekara on jo ohittanut seitsemän kuukauden rajapyykin ja on niin ihanassa iässä, että ei oo tosikaan. Hän ryömii tuhatta ja sataa koirien perässä ja nauraa iloisesti mennessään. Hän on seurallinen, hymyileväinen, temperamenttinen ja täydellisen hurmaava.

Äitin pitäis sit ens viikolla mennä töihin. Voi apua.

Ikuisesti ihollani

2010-08-01T11:36:00.000-07:00

Ipana sai kunniapaikan sydämeni lisäksi oikeasta olkapäästäni. Pääskynen on vanha merimiestatuointi, joka on tuonut hyvää onnea matkoille ja turvannut tien kotiin maailman meriltä. Sitä toivon sinullekin pikkuiseni: myötätuulta elämän seikkailuihin; lennä, mutta älä unhoita äitiäsi missä ikinä liikutkaan.

Artisti on ihastuttava Linda Luau, jota suosittelen varauksetta. Huomasitteko muuten, mitä lintu kantaa nokassaan? Kyllä, se on vekaran ensimmäinen tutti.

Päiväunia

2010-07-30T00:49:00.000-07:00

Voi mitä ihastuttavia blogeja! Pari valokuvaajaa on onnistunut tavoittamaan häivähdyksen maailmaa, jonne vanhemmilla ei yleensä ole asiaa.

Mila´s Daydreams

Dreams of Flying

Unikoululaiset

2010-07-27T01:46:00.000-07:00

Kodissamme asuu terroristi, jota on tähän saakka suojeltu kuin suurta aarretta (koska hän on sellainen!). Kahdeksankiloinen gangsterimme on saanut rellestää öisin mielensä mukaan vanhempien hyysätessä häntä parhaansa mukaan. Se loppu ny.

Vekara ei ole koskaan ollut hyvä nukkumaan, mutta ryömimisen, kuuman ilman, paikanvaihdosten ja korvatulehduksen myötä tilanne meni aivan mahdottomaksi: ipana on herännyt siemailemaan maitoa öisin keskimäärin tunnin välein. Me oomme olleet niin riekalaina, että ei oo tosikaan.

Unikoulutukseen siis, koko perhe.

Vuorokausi 1, lauantai

Ensimmäisenä iltana ipana nukahti yöunille vähän turhan aikaisin, kello 19.40. Sitä ennen oli tehty normaalit iltapuuhat: syöty, luettu ja laulettu. Iltamaitonsa ukko sai sylissä ja sen jälkeen isi laittoi hänet omaan sänkyyn. Uni tuli noin kymmenen minuutin riehumisen jälkeen sinnikkään tassuttelun ansiosta.

21.40 ukko heräsi huutaen. Viiden minuutin tassuttelun jälkeen hän oli kiihdyttänyt itsensä jo raivon partaalle, eikä sylikään auttanut. Tilkka vettä pullosta ja ukko simahti kymmenen minuuttia myöhemmin.

Edellinen toistui koko yön tunnin välein lukuun ottamatta kello kahta, jonka molemmin puolin vekara nukkui peräti kaksi tuntia.

Mutta jotain edistystäkin: ukko söi maitoa vain kerran, kahdelta. Kuudelta hän heräsi selkeästi nälkäisenä. Hän oli "pitkästä" yöstä huolimatta myös normaalia väsyneempi.

Unikouluohjeiden mukaan selkeä päivärytmi auttaa vauvaa nukkumaan paremmin myös öisin. Tässä onkin kovasti parantamisen varaa, pitkällä kesälomalla kun rytmiä ei ole ollut justiinsa ollenkaan. Päiväksi laadittiin siis aikataulu, jota pyrimme mahdollisuuksien mukaan noudattamaan (ainakin kursiivisesti, vekara kun ei ymmärrä vielä kellosta mitään). Kas näin:

6.30-7 Vekara herää
7-10 Aamupuuhat: puhdas vaippa, päivävaatteet, aamupalaa. Tarvittaessa pienet unet.
10-11 Aamupäiväunet
11.30 Lounas
Vapaata seurustelua
14.30-16.30 Päiväunet
17 Päivällinen
Vapaata seurustelua
19 Iltapuuhat: iltapalaa, kylpy, yövaatteet, satu, laulut, unimaito.
20 Nukkumaan

Idea on, että vanhemmat päättävät, milloin syödään ja nukutaan eikä pienen ihmisen tarvitse stressata itseään moisilla päätöksillä. Päiväohjelma osoittautuikin heti hyväksi ideaksi, ipana nukkuu kun on oikeasti väsynyt ja syö hyvällä ruokahalulla, kun sapuskaa ei tuputeta joka välissä.

Vuorokausi 2, sunnuntai

20.30 Vekara nukahti yöunille noin vartin riehumisen ja tassuttelun jälkeen
21.30 Heräsi itkien, tutti oli hukassa. Tilanne korjaantui tutin asentamisella.
00.00 Heräsi kätisten, rauhoittui noin minuutin tassuttelun jälkeen. Olin niin riemuissani, että olisin voinut järjestää juhlat.
... 00.10 Poksautellessani vielä henkisiä shamppanjapullonkorkkeja ipana aloitti kätinän uudestaan. Arvelin, että hän on nälkäinen. Ipana ottikin koko satsin maitoa ja simahti sitten tyytyväisenä.
n. 03.20 Kätinää. Tassuttelu ei auttanut, mutta ukko nukahti saatuaan hieman vettä.
05-06.30 Kätinää, joitakin kertoja tassuttelua ja vettä.
6.30 Ukko heräsi. Maitoa.

Voi riemun päivää, kaksi kolmen tunnin unipätkää ja koko yö yhdellä syötöllä! Päivällä vekara otti kahdet yli tunnin tirsat, voi ihme ja kumma. Tätä ei oo ennen tapahtunut, vanhemmat tuulettavat!

Vuorokausi 3, maanantai

20.20 Vekara nukahti rauhallisesti yöunille noin viiden minuutin tassuttelun jälkeen
00.00 Ipana heräsi syömään
03.30 Tutti hukassa
04.30 Tutti hukassa taas
05.00 Toinen ruokailu
... josta eteenpäin yleistä härväilyä, ilmeisesti uni oli loppua kesken.
6.30 Vekara sai luvan nousta ylös

Jatkamme harjoituksia, palaan aiheeseen. Vinkkejä ja kokemuksia uniasioista otetaan vastaan!

Linkkejä unikoulusta:

Unikoulu kotona
Lapsen unesta
Tassuhoito-ohjeita
Kokemuksia

What a Wonderful World

2010-07-18T23:15:00.000-07:00

Ipana päätti herättyään, että nyt on korkea aika aloittaa maailmaan tutustuminen. Aamun ensimmäisten minuuttien (!) aikana hän ehti kaataa hiilihangon (kahdesti), levittää koirien raksut, puraista toista koiraa jalasta ja kuolata puhelimeni niin, että näppäimet ovat hieman jumissa. Kun sain hänet kiinni, hän roikkui pöytäliinan reunassa.

Mummolan vauvaturvallisuuden testaaminen alkaa än-yy-tee NYT.

Ryömylä

2010-07-13T01:49:00.000-07:00

Mökillä :D

Tekisi mieleni aloittaa samalla vanhalla virrellä yöunien puutteesta, mutta iloitsen sen sijaan siitä, että vekara on vihdoin oppinut nukkumaan päivällä. *tuulettaa*

Kyllä maalla ja mummolassa on mukavaa, saas nähdä, kotiudutaanko täältä ikinä milloinkaan. Ylpeänä äiti kirjoittaa, että vekara oppi ryömimään muutamia päiviä sitten melko tarkkaan kuuden kuukauden iässä. Kannusteena toimi Maailman Paras Lelu Ikinä, pilttipurkin kansi. Ei ehkä olis kannattanut sijoittaa yhtään rahaa ipanan kehittäviin, hauskoihin ja värikkäisiin leluihin, kun ilo löytyi kierrätysastiasta.

Mummun kanssa käytiin ostoksilla, ja nyt on vekara varustettu matkasängyllä ja matkasyöttötuolilla; mikä nerokas keksintö muuten, kiitän lapsellista ystävääni suuresti vinkistä. Täysin kypsyneenä jatkuvaan rattaiden pakkailuun ja Bugisten hervottomaan kuljetuskassiin päädyimme ostamaan myös matkarattaat, Gracon Mosaicit. Valintaperusteena muun muassa se, että ne olivat ainoat oikeasti pieneen tilaan taittuvat kärryt, mitkä mummolan pienehköltä paikkakunnalta löytyivät. Ihan suhteellisen hyvältä vaikuttavat, vaikka eivät tietysti ole likimainkaan normirattaiden veroiset työntää.

Matkarattaat

Takaisin aurinkoon, iloisia kesäpäiviä kaikille!

Puolivuotiaita ajatuksia

2010-07-06T00:16:00.000-07:00

Kun aloitin bloggaamisen, päätin kirjoittaa kaikesta, niin hyvästä kuin pahastakin. Ihanista asioista siksi, että muistaisin. Tummemmista sävyistä siksi, että jos en ole rehellinen edes itselleni, niin koko hommassa ei ole mitään järkeä - sillä itselleni minä kirjoitan, vaikka kovasti arvostan jokaista lukijaani.

Ipana on nyt puolivuotias, ajatella! Olo on samanlainen kun pari vuotta sitten vuorikiipeilyn jälkeen: hengästynyt, uupunut ja oudon riemukas - selvisinpä, minä!

Tänä vuonna on sekä otettu että annettu isolla kädellä. Oma lapsi on suurin mahdollinen lahja, josta vastalahjaksi taivas kutsui yhden rakkaimmista ihmisistäni (muun muassa - jessus mitä kaikkea muutakin paskaa voi puoleen vuoteen mahtua).

Voimiani on koeteltu ja venytetty enemmän kuin olisin ikinä voinut kuvitella. Olen käynyt äärirajoillani ja toisellakin puolella, kun ei enää kerta kaikkiaan jaksa. Jaksamista olen pohtinut muutenkin paljon: olemmeko me nykyäidit heikompia kuin isovanhempani, jotka hoitivat lapsikatraansa ohella työnsä ja maatilansa - ilman nykyaikaisia mukavuuksia. Minun lisäkseni moni ystävistäni uupuu jo yhden lapsen kanssa totaalisesti. Toisaalta, mummuni on sitä mieltä, että lapsia kannattaa hankkia perä jälkeen useampi, niin isommat hoitavat pienempänsä. Minun on vaikea kuvitella, että kukaan ystävistäni tekisi niin - me olemme tottuneet tekemään täysillä kaiken, mihin ryhdymme ja annamme kaiken lapsillemme, kun he sitä tarvitsevat.

Puolivuotispäivän kunniaksi jätin ipanan isänsä ja muiden sukulaisten kanssa mökille ja painelin itse äitini kesäpaikalle yöksi. Olipa ihana nukkua, vaikka univelka ei juurikaan vähentynyt. Ipana ja iskä pärjäsivät hyvin ilman minuakin ja toisinpäin, ei tehnyt yhtään pahaa olla vähän erossa laumastani.

Palaan töihin jo reilun kuukauden kuluttua, kun ipana on noin 8,5 kuukautta. Tuntuu oikein hyvältä: olen ollut täysipäiväinen äiti puolen vuoden ajan ja nyt tuntuu siltä, että olen valmis haastamaan itseäni myös kodin ulkopuolella - se hyödyttää varmasti koko perhettämme. Ipana ei onneksi vielä mene hoitoon vaan jää iskänsä kanssa kotiin.

Puolivuotiaan mielestä parasta maailmassa on kaurapuuro, jota hän vetää pohjattomaan napaansa mieluiten hedelmäsoseen kanssa. Yökkäilystä päästiin, kun älysin murskata kauraryynit hienoiksi ennen keittämistä. Kaiken vapaa-aikansa ja osan öistä ipana käyttää ryömimisen harjoitteluun; ipana tosin aikoo harjoitustyylistä päätellen lähteä suoraan konttaamaan.

Lopuksi vielä strategiset mitat viime viikon neuvolasta: pituutta on nyt 68 senttiä ja painoa tasan kahdeksan kiloa. Hampaita nolla, kiukkuprosentti 80, kun liikkuminen ei onnistu toivotulla tavalla. Yöitä ei edelleenkään nukuta, mutta ehkä sekin aika joskus vielä koittaa.

Vauva matkalla, osa 2

2010-06-29T01:33:00.000-07:00

Vekara osoittautui vauvarokosta huolimatta mitä mainioimmaksi matkakumppaniksi, joka sopeutuu alati vaihtuviin maisemiin, ihmisiin ja nukkumapaikkoihin mukisematta. Äiti kiittää. Jos olisin vielä älynnyt pakata soseita mukaan koko reissun tarpeisiin, olisimme kenties saaneet myös hieman nukuttua; saatavilla olevat vauvanruuat poikkeavat sen verran paljon ipanan normaalista ruokavaliosta, että hän katsoi parhaaksi palata pääsääntöisesti maitoruokintaan. Tämä kostautui öisin, kun nälkä kalvoi alati pientä suolistoa. Oh well, eipähän ainakaan päässyt ipana kuivumaan auringossa.

(Italiaan matkaaville vauvaperheille tiedoksi, että saatavilla on esimerkiksi päärynä- ja kesäkurpitsa-peruna-sosetta, mutta ei esimerkiksi maissia, mangoa tai bataattia. Sen sijaan nelikuisille sopivaa juustososetta on, kuinkas muutenkaan.)

Maitoa oli onneksi pakattu mukaan tupla-annos normaaliin kulutukseen verrattuna ja hyvä niin. Tullistakin päästiin molemmissa päissä heittämällä ohi, vaikka laukku oli maitojauheen lisäksi lastattu soseilla, lääkkeillä ja ties millä. Viinitilalta hankkimiamme Morellinoja emme sentään kehdanneet väittää vauvanruuaksi, mutta olipa ipanasta hyötyä tässäkin: pakkasin viinit tukevasti puhtaisiin vaippoihin ja hyvin tulivat ehjänä perille :D Vekaran ensimmäisen viinitilavierailun kunniaksi hankimme pullon Fattoria dei Barbin vuoden 2001 Morellinoa, jonka ipana saa sitten, kun on tarpeeksi vanha juomaan viiniä.

Vekaran iskä ja aurinkosuojilla varustettu Bugaboo-ufo.

Ipana nautti Italian lämmöstä ja kahdenkymmenen matkalla olleen aikuisen huomiosta täysin siemauksin. Ainoa kauhunparahdus kuului Piazza Navonalla, kun joukko japanilaisia turisteja kaappasi ipanan kuviinsa. Itselleni hieman yllättäin juuri kaupunkilomailu Roomassa sujui ipanan kanssa helpoiten: huvilalla ison joukon keskellä ipana jäi vähemmälle huomiolle ja itsestäni tuntui, että muiden pitäessä hauskaa altaalla minä vietin aikaa pimeässä makuuhuoneessa nukuttamassa vekaraa. Kaupungissa kuljimme koko jengi yhdessä, ipana sai ruokaa kun pysähdyimme ravintolassa ja nukkui päiväunensa rattaissa vanhempien katsellessa nähtävyyksiä.

Japanilaiset mummot kaappasivat ipanan :D

Italia on lapsen kanssa matkailuun aivan fantastinen paikka. Pieni sai jatkuvasti kehuja ja huomiota eikä ravintoloiden ovella nyrpistelty nenää - päin vastoin, vessoissa oli varavaippoja ja talkkia pienimpien asiakkaiden tarpeisiin. Tälleen sen pitäis Suomessakin olla, toivoo Vekaravaaran väki.

Varsinaisesta matkasta ja sen reitistä kirjoittelen enemmän Halpamatkojen puolelle, kunhan pyykinpesultani kerkiän.

Pilkkuvauva Italiassa

2010-06-20T06:47:00.000-07:00

Tervehdys hulppealta huvilalta Italian Toscanasta! Vettä sataa, mutta onneksi seurana on parikymmentä ihanaa ystävää ja muutama ipanakin vielä.

Ipana oli lähtöpäivän aamuna vielä vähän kuumeessa, mutta vaikutti virkeältä, joten päätimme lähteä matkaan. Matka menikin oikein mukavasti ja kuume laski kolmantena päivänä sillä seurauksella, että ipana muuttui punapilkkuiseksi - kuukkeli-diagnoosini vauvarokosta osui oikeaan.

Matkavarustuksesta kun oli tuossa aiemmin puhetta, niin lisään tärkeiden asioiden listaan oman peiton, jota on tässä vaiheessa käytetty aurinkosuojana, tyynynä, lämmikkeenä ja turvariepuna. Kuulosuojaimille olisi ollut käyttöä lentokoneessa, kun edessä istunut vauva kiljui koko kolme tuntia, mikä häiritsi kovasti vekaran päiväunia.

Muiden lennolla olleiden vanhempien taitellessa auki ultrakevyitä sateenvarjorattaitaan, ehdin muutamaan kertaan kirota Bugaboidemme kuljetusboxia - ei oo mikään matkaversio, voin kertoa. Auringon paahtaessa kiukkuni kuitenkin vähän hälveni, kun lisävarusteiden ansiosta ipanan sai kokonaan suojaan uv-säteiltä. Laitan kuvia myöhemmin, niin ymmärrätte mitä tarkoitan.

Ipana viihtyy reissussa mainiosti ja käy tyytyväisenä nukkumaan riippumatta siitä, missä olemme. Yöt ovat tosin juuri nyt melkoista härdelliä, kun ryömimistä pitää harjoitella vuorokaudenajasta ja vireystilasta riippumatta.

Argh.

2010-06-16T23:20:00.001-07:00

Voi sampura, pikku-ukko on toista päivää kuumeessa. Veikkaisin hampaita, mutta ikenissä ei näy mitään. Ehkä se on sit vauvarokko. Ei muuten, mut huomenna aamulla pitäis lentään Italiaan

Lapsen kanssa matkalla

2010-06-08T23:59:00.000-07:00

Pyysin ihastuttavaa ystävääni Hannaa listaamaan asioita, joista on vauvan tai vähän isommankin lapsen kanssa matkustaessa hyötyä. Asia on ajankohtainen, kun ipana lähtee ensi viikolla ensimmäiselle ulkomaanmatkalleen. Sivumennen sanoen Hannan neuvoja kannattaa kuunnella, hän on matkustanut ipanansa kanssa Amerikkaan melkein joka vuosi, vaikka vaikeiden allergioiden takia hyvin paljon helpompaa olisi ollut pysyä kotona.

Tälleen Hanna kirjoittaa:

Vauvan/lapsen kans on siitä iisiä, että sellainen kun on matkassa, niin neste-ja ruokarajoitukset lennoilla ei päde. Muksulle saa olla mukana nesteitä, soseita ja ruokia. Meillä niitä oli kokonainen repullinen! Suosittelen kyllä ottamaan mukaan englannin kielisen todistuksen erikoismaidosta. Valkoista jauhetta mukana purkeittain, ei suinkaan epäilyksiä herättävää :D

1) Vaipat. Suosittelisin ottamaan mukaan muutamia kertiksia, hätätilanteisiin ja varmuuden varalle. Maailmalla myytävät kertisvaipat pruukaa olla hieman erilaisia ja niihin on usein tungettu jotain hajusteita. Olishan se noloa, jos vauvan kakka haisis :O

2) Maito. Me otettiin ekalle reissulle Floridaan käsimatkatavaraan maitopurkit (ei uskaltanu sitä jumalattoman kallista jauhetta laskee sen varaan, että laukku olis hukassa ja ei maitoa) ja sit laitettiin valmiiksi vesi tuttipulloihin. Sit vaan nakattiin jauheet pulloon koneessa ja ravistus. Toki tuossa vaiheessa on syytä muksun olla oppinu juomaan huoneenlämpöistä maitoa. Että sitäkin kannattaa harjoitella vähän etukäteen.
Laskekaa montako annosta päivässä menee ja muutamia hukka-annoksia päälle = riittävästi maitoa mukaan.

3) Soseet. Suosittelen ottamaan lentokoneeseen omat soseet mukaan. Ja muutenki ekalle päivälle ja illalle, kun usein ei ihan heti kaiken sen säädön keskeltä pääse kauppaan ostamaan. Koneessa pystytään parhaiten lämmittämään pilttipurkin malliset, pyöreät, kapeat purkit. Että jos sellaisiin laittaa soseen (jos ite teet mukaan) niin lentoemot ei pyörittele silmiään tavattoman paljon.

4) Kosteuspyyhkeitä. Lentokoneessa, autossa, ihan missä vaan - hengenpelastajia! Pyyhit pyllyn, naaman, kädet, omat kädet, kupit, pöydät, omat meikit, puklut. Need to say more?

5) Oma aurinkorasva. Apteekki myy vauvoille sopivia aurinkorasvoja. Toki vaatteilla suojataan ensisijaisesti, mutta käsivarsiin jne voi olla tarpeen. Ja koitappa tunkea vauvalle kaikkee pitkähihaista päälle kun ulkona +30 ja risat. Onko ihme kun vauva itkuinen, kärttyinen, kiukkuinen ja sitä rataa...

6) Kuumelääkettä ja kuumemittari. Trust me. Jos jätät ne kotiin, muksu on sairas. Lentomatkalla on ihastuttavan helppoa saada joku tauti.

7) Varavaatteita ja pikku pussi. Lentokoneeseen suosittelen ottamaan mukaan varavaatteita. Jos pissaa tai kakkaa kainaloita myöten niin on ihan kiva vaihtaa puhtaat kamppeet. Ja pussiin saa ne likaiset haisemasta.

8) Itelle järettömän mukavat vaatteet. Mulla toki eka kokemus oli heti 3h + 9h lennoista vaihtoineen, joten ajattelen huonointa mahdollista tilannetta. Lento voi sujua vallan mainiosti, muksu vetelee sikeitä ja on tyytyväinen. Toinen vaihtoehto voi olla se, että muksu huutaa kurkkusuorana tai kitisee koko matkan, olematta tyytyväinen yhtään mihinkään. Ja muksun paikka kun on sylissä, niin oma asento, aina yhtä mahtavissa lentokoneen istuimissa, ei ole hääppöinen.
L ei nukkunut yhtäkään silmänräpäystä kun mentiin Jenkkeihin. Että sellainen reilu vuorokausi ilman unta, juhlavaa. Hah.

9) Kantoliina. Lentokentällä, kaupungilla. Kätevä!

Hyvät lukijani, jos teillä on lisää vinkkejä, laittakaa ihmeessä ideat jakoon kommenttilaatikossa!

Milkbar Closed

2010-06-05T04:51:00.000-07:00

Voi surkuus, nyt on vekaran maitobaari suljettu. Olo on tosi haikea - kaikista rintaraivareista ja väsymyksestä ja puremisyrityksistä huolimatta oman lapsensa ruokkimisessa on jotakin hyvin perustavalla tavalla kaunista. Sen tärkeämpää tehtävää ei voi olla, sen hienommin luonto ei olisi voinut asioita suunnitella eikä sen läheisemmässä yhteydessä voi oman lapsensa kanssa olla.

Vaan kun tuli se sampuran maitoallergia. Olisin tietysti voinut jatkaa vielä omaa maidotonta diettiäni ja sitä myöden myös imettämistä, mutta päätin nyt kuitenkin näin. Ei ollut helppo päätös, moni asia olisi puoltanut imetyksen jaksamista. Toisaalta tiedossa on reissuja ulkomaille, jossa maidottomuuden vahtiminen on hankalaa, ellei jopa mahdotonta.

Tunnen surkua ja syyllisyyttä, mutta ne kuulunevat asiaan ja menevät ajan myötä ohi. Onneksi olen saanut valtavasti tukea ystäviltäni, kiitos heistä jokaiselle. Olo on tosi tukala, kun rinnat tekevät maitoa vielä useamman päivän ajan.

Ipana on suhtautunut muutokseen yllättävän tyynesti, ainoastaan eilen nukkumaan mennessä itkettiin kovasti tissin perään. Onneksi uni kuitenkin voitti.

Yksi tärkeä jakso elämässä loppuu. Moni uusi asia alkaa. Ipana on jo viisi kuukautta vanha, oh how the time flyes when you´re having fun!

Viisi kuukautta!

2010-06-03T06:23:00.000-07:00

Apua, kun aika menee äkkiä! Ipana täyttää tällä viikolla viisi kuukautta. Tänään hän oppi päristämään ja pörinää onkin jatkunut nyt pari tuntia putkeen.

Neuvolassa ipanaan tökittiin piikkiä toisen perään, joten odotettavissa on pari hankalaa päivää. Vekara kasvaa edelleen omalla +15 käyrällään, painoa on 7700 g (+700 g kuukaudessa) ja pituutta 64 senttiä (+ 2,3 senttiä). Terkka kirjoitti vihkoomme: Ihana poika. Kehittyy upeasti. Kasvaa hyvin.

Parasta juuri nyt lienee syöminen, maailman ihaninta on äitin tekemä bataattisose, maissiin sen sijaan suhtaudutaan hieman varauksella (enkä ihmettele, lämmitetty maissisose haisee ihan kummalle). Maitoallergian takia neuvolassa kehotettiin lisäämään ruokien määrää entisestään, iltapuuron lisäksi luvassa siis pian myös aamupuuroa.

Toinen hitti on bussilla matkustaminen, joka on niin maailman jännää hommaa, että ei oo tosikaan. Stadin kundi, reipas pikkuinen.

Kommunikointia helpottamaan on ilmaantunut parikin uutta ääntä. Pörinän lisäksi meillä esimerkiksi vingutaan, kun ilmaistaan tyytymättömyyttä vallitsevaan asian tilaan, kuten äidin reagointinopeuteen nälän / kakan / tylsistymisen ilmaantuessa. Ja sitten on kielen naksutus, jolla ei ole sen suurempaa funktiota kuin että se on hauskaa.

Allekirjoittaneen hormonaaliset migreenit ovat vihdoin helpottaneet, mikä auttaa arjen sujumista kummasti. Tosin siitepölylääkitys on tuonut mukanaan huimauksen, että aina on jotain vähän vinksallaan. Omasta navastani vielä kerrottakoon, että raskauden aikana revenneet vatsalihakset tarkistettiin tällä viikolla ja jee jee jee, napakasti ovat kiinni ja omalla paikallaan!

Kela toi postissa lappusen, jossa ilmoitettiin elokuussa häämöttävä päivä, kun vanhempainrahan maksaminen minulle päättyy. Ensimmäistä kertaa tuli surku olo, kun olisin niin mielelläni vielä jäänyt vekaran kanssa kotiin. Sydän särkyy, kun pitää mennä päiväksi töihin ja eroon ukkelista (mutta saanpahan syödä lounaani rauhassa, hah!). Vaan ei auta itku markkinoilla, se on sitten isin vuoro olla ipanan kanssa ja äidin raataa työssä.

Poikani aurinko

2010-05-23T11:51:00.000-07:00

Kyllä äiti tietää

2010-05-20T10:55:00.000-07:00

Huh millainen viime yö oli! Eipä tarvi miettiä, olinko oikeassa allergiaepäilyissäni. Oireet palasivat semmosella rytinällä, että eipä paljon nukuttu. Vekaran nenä meni ihan tukkoon, vatsaan sattui niin että hän oli välillä ihan kippurassa, maito lensi kaaressa syönnin jälkeen ja kakka oli vihreää. Oh nou.

Lääkäri piti asiaa sitä myöten selvänä ja kirjoitti Kelan vaatiman B-lausunnon. Toivottavasti menee läpi, omakustanteisena vekaran allergiamaito maksaa nimittäin 8 euroa litra! Vekara sai myös voimakasta antihistamiinia, joka toivottavasti avaa nenän ja helpottaa muutenkin ipanan oloa.

Joten se on nyt pysyvästi ei maitoa meidän taloudessa. Toivon todella, että oireet helpottavat pian, ei oo kiva kun vekara itkee melkein koko ajan - ollaan aika väsyneitä koko jengi. Jollain aikavälillä pitäis päättää jatkanko imettämistä rajoitetulla ruokavaliolla, mutta mietin sitä sitten, kun saadaan tilanne rauhoitettua ja vähän levättyä.

Seuraava kontrolli lääkärissä on elokuun alussa. Siihen saakka mennään ihan normaalisti ruokakokeiluissa eteenpäin, tänään maisteltiin mustikkaa. Seuraava altistus maidolle tehdään varmaan lähellä vuoden ikää - toivotaan, että yliherkkyys iän myötä häviää.

Onneksi on vaan allergiaa eikä mitään sen vakavampaa kuitenkaan.

Ihana kesä

2010-05-19T03:42:00.000-07:00

Raskaana ollessani kuvittelin, että lapsen kanssa kotona oleminen on elämän välitila, pysähtynyt hetki, jolloin muu maailma jatkaa menoaan ilman minua.

Onneksi olin väärässä. Koko maailman napa on täällä kotona. Se jokeltaa lattialla ja nauraa ääneen, kun jompi kumpi meistä aivastaa. Lapsen kanssa yksikään päivä ei ole merkityksetön. Auringon noususta auringon laskuun halataan, lohdutetaan, pidetään käsistä ja hymyillään kuin Hangon keksit.

Elämä on tässä ja nyt.

Passikuvassa ei hymyillä

2010-05-18T07:28:00.000-07:00

Nyt on vekarakin varustettu omalla passilla, ja jengimme on entistä ehompana valmiina uusiin seikkailuihin.

Passikuvan ottaminen sujui ammattivalokuvaajalta ensi yrittämällä, tosin ipana näyttää ihan Alice In Wonderland -leffan Dweedledeeltä - mutta ei se mitään.

Ipana sai perheestämme ensimmäisenä biopassin, joka periaatteessa on voimassa viisi vuotta. Käytännössä passi kelpaa niin kauan kuin vekaran tunnistaa kuvasta, mikä pahimmassa tapauksessa tarkoittaa passin uusimista vuosittain. Päätöksen tekee poliisin mukaan viime kädessä tullimies, joten riskejä kannattaa välttää, ettei jää ns. rannalle ruikuttamaan.

Lapsosen passin hakeminen sujui sangen kivuttomasti, kun varasimme etukäteen ajan poliisin nettisivuilta. Tosin paikan päällä selvisi, että myös jommalla kummalla vanhemmista olisi pitänyt olla passi mukana, ajokortti kun ei kelpaa henkilöllisyyden todistamiseen. No arvatkaa oliko. Ystävällinen virkailija teki äidille henkilöllisyyden tunnistamisen, mikä tarkoitti kymmenen minuutin kuulustelua, jonka aikana piti muistaa ulkoa vanhempien syntymäpäivät, edelliset osoitteet ja muuttovuodet, isovanhempien koko nimet ja miehen henkilöturvatunnus. Muun muassa. Himppasen meinas tuskan hiki nousta pintaan, mutta onnistuin vakuuttamaan, että minä olen juuri minä.

Reissuista enemmän tarinaa matkablogimme Halpamatkojen puolella, sinne vaan lukemaan jos menneet ja tulevat matkat kiinnostavat. Blogiin on taltioitu ajatuksia ainakin Kaakkois-Aasian maista, muutamasta Euroopan kaupunkikohteesta sekä automatkoista Ranskassa ja Italiassa.

Kesämies maitokuurilla

2010-05-16T08:18:00.001-07:00

Mikä muutos vekarassa on viime viikkoina tapahtunut! Vauvan sisältä on kuoriutumassa esiin varsinainen persoonallisuus, joka nauraa, jokeltelee, seuraa ja seurustelee. Hän tarttuu kiinni koiran tassusta, puristaa ja purskahtaa nauruun. Hän nappaa tutin suustaan, heittää sen lattialle ja odottaa, että isi tai äiti kyykkivät tutin ylös - ja nauraa päälle. Hän odottaa suu auki bataattisosetta ja osaa ilmaista, milloin lusikka tulee liian hitaasti tai liian vauhdilla. Hän rakastaa uimista, vaunukävelyitä ja sitä, kun joku puhaltaa ilmaa pienille kasvoille.

Jos vekara saisi päättää, hän oleilisi nakuna aamusta iltaan. Eläköön mahtaville uv-vaatteille, jonka ansiosta ipana voi kelliä ulkosalla ilman, että tarvitsee pelätä auringossa palamista.

Lähes kuukauden maidottoman díetin jälkeen altistus aloitettiin tänään. Sairaalassa vekara sai puolen tunnin välein Tuttelia, ensin ihan vähän ja viimeiseksi melkein desin. Ipana oli lopulta niin täynnä, ettei ihan koko määrää saatu uppoamaan masuun - altistettavalle annetaan nimittäin sama määrä nestettä oli hän neljä kuukautta tai neljäkymmentä vuotta.

Ihoreaktioita ei tullut, kun ei niitä ole koskaan aiemminkaan ollut - nyt odotan jännityksellä ensi yötä. Altistusta jatketaan kotona siten, että ipana saa kolmesta viiteen desiä Tuttelia päivässä. Vähän huolettaa, että kuinka oma maitobaarini reagoi noin isoon määrään korviketta. Neljän päivän päästä joka tapauksessa jutellaan lääkärin kanssa seuraavan kerran.

Lopuksi vielä hieman statistiikkaa. Vekaravaara-blogia eri kirjoitusasuissa googlataan yli 10 000 kertaa kuukaudessa, ja vakinaisia lukijoita on monta tuhatta. Kiitos teille kaikille, jättäkäähän merkkejä käynneistänne!

Uusi ilme

2010-05-14T09:59:00.000-07:00

Vekara oppi uuden ilmeen. Alahuulen rullausta seuraa yleensä iloinen nauru.

Matkarattaat ja mangomassu

2010-05-12T11:41:00.000-07:00

No niin, päädyimme sitten tilaamaan nykyisiin kärryihimme kuljetusboxin sen sijaan, että olisimme ostaneet kokonaan uudet matkarattaat. Piti tätäkin asiaa oikein monta päivää pohtia, vaikka nimen omaan monikäyttöisyytensä vuoksi ostimme alun perin juuri Bugaboot. Oh blimey, ei olla aina ihan niin viisaita, ei.

Tilasin kuljetusboxin BabyCaresta Hollannista, mistä myös rattaat ja turvakaukalo ovat peräisin. Oli muutaman kympin halvempi kuin Suomessa, ja säästöä tuli sitäkin enemmän, kun samaan tilaukseen lähti Tripp Trapp -syöttötuoli. (Oikeasti ei tullut paljon mitään säästöä, kun jotenkin epähuomiossa näppäilin hiirellä ostoskoriin myös heijastinnauhat *klik*, laukkukoukun *klik* ja aurinkokuomun (kuva alla) *klik* - Visa-kortti laulaa Hoosiannaa)

Ihaninta maailmassa on justiinsa nyt kuitenkin vekara, joka juttelee, nauraa käkättää ja kiljuu ilosta aamusta iltaan. Meillä on niin hauskaa yhdessä :D Päivässä on myös uusi ohjelmanumero, syöminen! Ipana oottaa sapuskaa suu auki kuin pieni linnunpoikanen ja söisi arviolta niin paljon, kun äiti suostuu antamaan. Aloitimme viime viikolla varovasti mangososeella ja tänään ruokalistalle otettiin bataatti. Näillä mennään nyt maanantain maitoaltistukseen asti ja katotaan sit, miten jatketaan. Yhtään en osaa sanoa, löytyykö allekriaa, mutta joka tapauksessa ihottuma on kadonnut, pulauttelu vähentynyt eikä maha enää vaivaa öisin. Hip hip huraa!

Äitien ikioma päivä

2010-05-09T05:40:00.000-07:00

Leikkipuistossa meitä pyydettiin kirjoittamaan ajatuksiamme äitiydestä. Sen kummemmin asiaa pohtimatta syntyi tällainen ajatelma:

Äitiys on iloa pienen pienistä asioista
väsymystä, jollaista ei voisi kuvitellakaan olevan olemassa
ja onnea, joka kantaa yli huonoimmankin päivän

Joten ihastuttavaa äitienpäivää kaikille äideille - oleville, tuleville ja äideiksi haluaville! Erityisterveiset maailman suurimmalle sankarittarelle, omalle äidilleni. Ja tietysti vekaran mummille ja mammalle sekä rakkalle varaäidille, vekaran kummitädille Saaralle!

Vekara antoi äidilleen parhaan mahdollisen lahjan, yli neljä tuntia unta putkeen! Hurraa!

Päivä on jatkunut mukavissa merkeissä, ensin skumppabrunssilla vekaran kummien ja oman kummipoikamme kanssa ja sitten vielä vauvauinnissa, jossa tapasimme myös yhden blogin lukijan. Huimaa, oli mukava kun tulit esittäytymään!

Vekaran ja äiskän ensimmäinen äitienpäivä. Huomaa vekaran mummun tekemät mainiot housut, joissa kuviointina on minun 5-vuotiaana tekemä piirustus kankaalle painettuna :D

Neljä kuukautta!

2010-05-07T05:24:00.000-07:00

Nelikuisen uusi harrastus on vauvauinti. Koko perhe suosittelee!

Pikkuinen ukkeli on jo neljä kuukautta! 62 senttiä ja seitsemän kiloa iloa!

Vekara on kova jutustelemaan ja yrittää jo ryömiä. Hän on myös alkanut ottaa kontaktia koiriimme ja juttelee ja seurailee heitä mielellään. Pidempikarvainen on jo useampaan otteeseen jäänyt ohikulkumatkalla korvastaan kiinni ipanaan, mutta suhtautuu tähän ihailtavan tyynesti.

Päivärytmimme on muodostunut melko säännölliseksi, mikä helpottaa elämää kovasti, kun sekä äiti että vekara tietävät, mitä seuraavaksi tapahtuu.

Vekara herää yleensä kahdeksan aikoihin. Joskus nahkavekkari on aikaisessa ja tillottaa silmät seljällään jo ennen kuutta. Silloin yritän tainnuttaa hänet vaipanvaihdon ja syömisen jälkeen vielä hetkeksi jatkamaan unia.

Viimeistään yhdentoista maissa lähdemme yleensä vaunulenkille, ja vekara ottaa vähintään puolen tunnin aamupäiväunet. Vaunulenkillä minulla on tapana hoitaa asioita lähikaupassa, -lankaliikkeessä ja -postissa, nauttia vaihtelevalla menestyksellä kevätsäistä ja syödä hieman välipalaa kävellessäni.

Syönnin jälkeen jutustellaan ja leikitään. Puoli kahden maissa menemme sänkyyn pötköttämään, lueskelemme kirjaa ja otamme iltapäiväunet, jotka toivon mukaan kestävät vekaran osalta vähintään pari tuntia.

Illan rutiinit ovat vielä hakusessa, mikä näkyy pahimmillaan yliväsyneenä ja kiukkuisena ipanana. Joka tapauksessa vähintään yhdet pienet tirsat olisi hyvä iltaan mahduttaa.

Puoli yhdeksältä alamme valmistella vekaraa yöunille. Vaihdetaan vaippa ja yöpaita, luetaan kirjaa ja lauletaan tuutulauluja. Sitten vekara nostetaan omaan sänkyyn unta odottamaan. Isi tai äiti valvoo ja auttaa tarvittaessa vieressä. Iltarutiinit ovat selkeästi helpottaneet nukkumaan menemistä - toivotaan, että yötkin paranevat, jahka iltapuuro saadaan mukaan kuvioihin.

Öistä ei tässä vaiheessa sen enempää. Äiti on nyt siirretty olohuoneen lattialle, ja alustavat tulokset ovat lupaavia. Palaan raportoimaan asiasta myöhemmin lisää.

Päiviin mahtuu toki monenmoista muutakin puuhaa, syömistä, vaipanvaihtoa ja vauvan hoitoa, mistä itse erityisesti nautin. Maanantaisin yleensä olemme ja öllöttelemme, tiistaisin käymme äiti-vauva -joogassa, keskiviikkoisin on leikkipuiston vauva-aamupäivä ja torstait ja perjantait on varattu ystävien tapaamiseen. Viikon kohokohta on sunnuntai, jolloin koko perhe suuntaa vauvauintiin. Viikon päätteeksi äiti karkaa vielä sunnuntai-iltana ystäviensä kanssa pilatekseen, ja on taas valmiina uuden viikon haasteisiin.

* * *

Uusimmassa Vauva-lehdessä on muuten hyvä artikkeli siitä, kuinka selvitä vaativasta vauva-ajasta. Itse sain monta oivallusta sitä lukiessani, suosittelen kaikille asian kanssa painiskeleville!

Myssyjä, matkarattaita ja muita höpinöitä

2010-05-05T03:51:00.000-07:00

Vaikka olen väsymykseni kanssa edelleen melkoinen elävä kuollut, keskityn valittamisen asemesta kivempiin asioihin.

Ihan kohta. Ensin vähän valitusta kummiskin.

Kuka opettais meidän nyytin nukkumaan? Hän syö öisin yleensä kolmesti, mutta heräsi taas viime yönä tunnin välein. Odottelin, että josko hän olis osannut vaipua itse takaisin uneen, mutta lopulta tarvittiin äidin silityksiä ja tutti takaisin suuhun. Selviäisin vielä noista syötöistä, mutta ei oo kiva herätä tunnin välein läpi yön. Vinkkejä otetaan vastaan.

Viime viikko meillä sairastettiin, nyt ollaan jo voiton puolella. Käytiin lääkärissäkin vekaran kanssa, mikä oli sinänsä kyllä huvittava reissu: odotushuoneessa vekara oksensi vielä kaaressa mun vaatteet ja lattian märäksi, mutta koki ihmeparantumisen kuultuaan lääkärin lausuvan oman nimensä. Minä yritin selittää, että kun on niin kipeä tämä lapsi ja vekara nauraa hekottaa ääneen. Potilaan tila ei ole vakava, totesi lääkäri lähettäessään meidät kotiin (luulo)sairastamaan.

Tänään näin raskaana olevan naisen vaaputtavan jalkakäytävällä ja ohikiitävän hetken ajattelin, että olipa se ihanaa aikaa.. No hyi ei ollut! Maa kutsuu: joka paikkaa särki eikä saanut nukuttua eikä pystynyt istumaan autossa ja turvotti ja ja ja.

Vekara kävi eilen ensimmäistä kertaa konsertissa. Hyvin jaksoi jammailla mukana puoliaikaan asti, mikä olikin tavoitteemme. Järjestäjät suhtautuivat tosi kivasti pieneen vieraaseen ja vekara tuntui nauttivan erityisesti 70-luvun diskohiteistä. Lämpimät kiitokset ystävälleni Siirille, joka esiintyi huikean upeasti. Ja Sellosalille kans, siellä oli kiva olla lapsosen kanssa.

Sekavassa viestissäni siirryn kohtaan matkarattaat. Asiaa tarkoin tutkailtuamme päädyimme siihen, että otamme matkalle mukaan omat Bugaboomme. Halusimme ketterät mutta tukevat rattaat, joissa on säädettävä selkänoja. Tämän sortimentin matkikset olivat yllättävän painavia, kahdeksisen kiloa keskimäärin, joten ero kymmenen kiloa painaviin Bugiksiin on melko pieni. Lisäksi useimpien matkisten kuljetuslaukku on mallia jääkiekkomailakassi, kun taas Bugiksen kassi on neliömpi ja sitä voi sekä vetää, kantaa selässä ja heittää olkapäälle. Bugaboissa on vielä yksi ylivertainen ominaisuus: ratasosa on irroitettava ja käy matkalla sitteristä. Eläköön omat rattaat.

Vielä yksi asia: ystäväni Meiju on avannut Myssypuodin. Käykää katsomassa! Vekara näyttää aivan ylisöpöltä omassa viidakkopipossaan. Suosittelen!

Harsovaippoja ja vaippahousuja

2010-05-02T22:56:00.000-07:00

Vekaran isä on innostunut käyttämään ihan perinteisiä harsovaippoja, joten piti laittaa puikot suihkimaan ja kutoa uudet villavaippahousut. Tein tällä kertaa pitkälahkeisen mallin, jotta vekara voi oleskella kotosalla pelkästään villahousuissa.

Lanka on taas Reggae Ombrea, väri musta-valko-ruskea. Puikoilla tulossa lyhytlahkeiset housut Reggaen uudesta keväänvihreästä langasta. Malli on vanha tuttu, ohje löytyy täältä. Pitkälahkeinen malli on oma sovellukseni tuosta ohjeesta.

Harsovaippojen taitteluun löytyy mainioita havainnekuvia OnneaOn -blogista, suosittelen erityisesti istuvampaa vauvakolmiota.

Harsojen asemesta villahousuissa voi käyttää myös kangasvaippoja, omat suosikkini tulevat Guerilla Fluffilta. Tämmösiä ihanuuksia posti toi viime viikolla, luv them!

Harsovaippojen sitomista auttaa muuten näpsyt, niitä löytyy monestakin suomalaisesta verkkokaupasta!

Kiirusta pitää

2010-04-27T06:34:00.000-07:00

Pikainen päivitys, kun ipana on päiväunilla.

Kiirusta pitää, kun suunnitellaan kesän ja syksyn ulkomaanmatkoja.. pitäisi käydä passikuvassa, pohtia matkaratasasiat ja monta muuta kivaa juttua. Kaikki vinkit ja kokemukset matkarattaista otetaan ilolla vastaan!

Vekara on viime päivät ollut kärtyinen, johtuneeko kovasti vuotavasta nenästä vai tekiskö tuo hampaita - mene ja tiedä. Joka tapauksessa hän herää uniltaan huutaen kuin palosireeni, ei kiva.

Maitoaltistus saatiin vasta kolmen viikon päähän, siihen asti luvassa vain ankeaa ruokaa - plaah. Toistaiseksi en oo huomannut ruokavalion parantaneen nuhaa / yöunia / puklailua, mutta maha toimii kyllä paremmin. Pienten lasten vanhemmat tietävät, kuinka iloinen asia tämä on :D

Posti toi tänään taas maailman ihanimpia kestovaippoja, niistä lisää lähipäivinä. Ja myös uusista villavaippahousuista, pitkästä aikaa olen ehtinyt taas vähän kutoakin!

Pieni nakuilija

2010-04-22T00:32:00.000-07:00