Pikkuveikka

Sain noottia siitä, että blogini jämähti raskausviikolle 38, eikä vauva ole vieläkään syntynyt. Anteeksi. Kyllä hän syntyi, raskausviikolla 38+4, ja näyttää tältä:

Mun pieni vauva. Kuusi kuukautta ja risat, ryömii, yrittää syödä isoveljensä Legoja, rakastaa meidän koiraamme, opettelee konttaamaan ja on maailman helpoin ja tyytyväisin lapsi. Jos hän ei näyttäisi ihan veljeltään, epäilisin vaihdokkaaksi.

En ymmärrä, miten samoista vanhemmista voi tulla kaksi näin erilaista lasta. Isoveikka on vauvasta saakka elänyt koko tunneskaalan leveydeltä, itkenyt ja kiukunnut mutta myös nauranut helposti. Pikkuveli sen sijaan on tasaisen tyytyväinen, itkee ehkä kerran viikossa eikä naura, ellei siihen ole hyvää syytä.

Synnytys meni vallan nopeasti. Supistukset alkoivat säännöllisinä perjantaina 6. helmikuuta klo 15. Pärjäisin kotona niin hyvin, että lähdimme Kätilöopistolle vasta seitsemän jälkeen illalla, kun kolme ammattilaista oli todennut, että lapsi syntyy kotiin, ellei äiti kohta karauta kohti sairaalaa.

Lapsivesi menikin viisi minuuttia sairaalaan astumisen jälkeen. Seurasi tunti tiukkaa toimintaa, minkä aikana kykenin kommunikoimaan paikalle ehättäneen kätilö-mummin kanssa pelkästään käsimerkein. Lapsonen syntyi 80 minuuttia sairaalaan saapumisemme jälkeen ysiltä illalla. Legendaariset ensimmäiset sanani vauvan syntymän jälkeen koskivat syömättä jääneitä eväitäni.

Isoveli joutui syntymänsä jälkeen virvoiteltavaksi, mutta tällä kertaa sain pienen ukkelin heti syliini. Sen täytyi olla elämäni onnellisin hetki. Lämmin, suloinen, nihkeän nahkea vauva. Pieni ihminen, joka palautti auringon elämäämme pitkään jatkuneen synkän, onnettoman, sairauden ja kuoleman täytteisen ajanjakson jälkeen. Pieni ihminen, joka todisti, että elämä voittaa, ja että elämässä saa kuin saakin uusia mahdollisuuksia.



Isoveli rakastaa pikkuveikkaa yli kaiken. Hän hellii, hoitaa, rypistelee, laulaa, viihdyttää ja suojelee. Hän antaa kaiken rakkautensa veljelleen. Vanhemmat ovat välillä ihan dorkia, mutta pikkuveli ei koskaan. Hän on meidän kaikkien kallein aarre.

Hoidan pikkuveikkaa kotona vielä ainakin vuoden loppuun. Blogissa on hiljaista, mutta perheemme elämää voi seurata vallan liikkuvana kuvana Onni tulee läheltä -vlogissa osoitteessa www.valio.fi/onni.

38. Raskausviikko

"Nalle Puh on aika pullea, muttei läheskään niin pullea kuin äiti."

Näin unta poksahtelevista ilmapalloista. Sopisi tämän minunkin palloni kohta poksahtaa!

Olo on aika tukala. Kiristää, puristaa, vihloo ja lähes kaikki touhu aiheuttaa supistuksia, kramppeja tai vähintään mojovan selkäkivun. Väsyttää hirveästi, ja puolen tunnin kauppareissun jälkeen pitää levätä ainakin tunti. Ruokakaan ei maistu. Huh.

Tänään uimahallissa viereen sattui yksikätinen mies. Pohdimme, kumpaa meistä tuijotetaan enemmän. Saatoin voittaa.

Anoppi laittoi toista kertaa synnytys-akupunktioneuloja. Toivotaan, että ne vauhdittavat h-hetken saapumista. Sain kaksi painoarviota vauvasta, molemmat 3200 grammaa raskausviikolla 38+0. Pikkasen pienempi kuin isoveikkansa näillä viikoilla siis.

36. raskausviikko

Pullero uimahallissa. Rv 35.

Olisihan se pitänyt arvata! Neuvolan lääkäri huolestui, kun vauvan syke huiteli lähellä kahtasataa, ja lähetti minut eteenpäin äitipolin päivystykseen. Siellä otettiin pitkä sydänkäyrä ja lääkäri teki viimeisen päälle huolellisen ultran. Lopputulos: lapsi on erinomaisen terve, mutta ihan älyttömän vilkas. No älä! Enpä olis arvannut.

En silti pane pahakseni pitkäksi venähtänyttä neuvolakeikkaa. Oli tosi kiva kuulla hyviä uutisia vauvan voinnista. Painokin oli täsmälleen keskikäyrällä, 2615 grammaa raskausviikolla 35+1. Oma painoni ja ympärysmittani sen sijaan saavuttivat juuri esikoisen synnytyslukemat. Hups. Tässä kun on vielä useampi viikko aikaa tehdä uusia ennätyksiä.

Nyt kun muu perhe on palannut arkeen, minustakin tuntuu oikeasti siltä, että olen äitiyslomalla. Olen ehtinyt uimaankin. Se se vasta on ihanaa, kun saa edes hetken olla melkein normaali eikä vain iso ja kömpelö. Tosin melkoinen nähtävyys tunnen olevani uimahallissakin. Olen tottunut siihen, että runsaita tatuointejani tuijotetaan, mutta kun siihen lisätään viimeisillään oleva raskausmaha, niin siinä on saunakavereille viihdykettä. Mutta ei se mitään, kivoja keskusteluja olen käynyt. Varsinkin teini-ikäisten isät ovat innostuneet muistelemaan altaassa omien lastensa syntymää. 

Edessä on kiva viikonloppu ystävien ja puolison seurassa. Nautiskelen hetken vielä vapaudestani. Muutama juttu pitää käydä ostamassa ja pakata sairaalakassi valmiiksi. Niin, ja tietysti tehdä remonttia. Maanantaina sitten taas neuvolaan ja labraan. 

33. raskausviikko

Tekisi mieli valittaa närästyksestä, mutta koska olen viime viikot elänyt pääosin konvehdeilla ja rasvaisella ruoalla, lienee viisainta pysyä hiljaa. Lonkkia särkee öisin ja se tuskin johtuu minusta, joten siitä valitan vähäsen.

Muuten elo on odottelua. Ei mitään jännittävää raportoitavaa. Minut on vallannut ameebamainen väsy ja saamattomuus, ja nukun lähes puolet vuorokaudesta. Lopun aikaa tuskailen sitä, miten iso ja kömpelö olen.

Viikonloppuna kotiutuu pinnis, ja muutama muu asia pitäisi vielä hankkia. Ja sitten taas vähän lisää odottelua. Onneksi esikoisen synttärit odottavat ihan kulman takana, joten tiedossa on vieraita ja ohjelmaa.

31. raskausviikko

"Toivoisin, että pikkuveli syntyisi jo."
 
Ja vähän myöhemmin: "Voidaanko myydä pikkuveli sitten kun se syntyy, että saisin vähän omaa rahaa?"

Melkein 5-vuotias on ihana. Valppaana on tosin oltava heti aamusta - tässä kuluneen viikon keskustelunavauksia klo 6.30 pimeässä makuuhuoneessa:

- Tiesitkö, että atsteekkien kulta on kirottua?
- Eikö niin, että salama ja sähkö on eri asioita?
- Nallen palokello soi! Herätys!
- Mun elämä on pilalla, ihan pilalla.
- Tiesitkö, että sika ja possu on sama asia?
- Jos olis pomminosturi, niin sillä sais hajotettua koko meidän talon.
- Äiti, halaan käsillä sua ja jaloilla vauvaa.

Vauva kasvaa, maha kasvaa, lonkkasärky kasvaa, univelka kasvaa... Alan olla aika kypsä vanhempainvapaalle.

29. raskausviikko

 

Tein ipanalle joulukalenterin. Karkkia, legoukkoja, värikyniä ja kaikenlaista muuta pientä.

Viime yönä laskin, että kävin hereillä yhdeksän kertaa. Herään, kun lonkat puutuvat ja pitää vaihtaa kylkeä. Herään, kun pikku kakara riehuu. Herään, kun esikoinen näkee painajaisia ja kun hän pissaa sänkyyn. Herään, kun mies kuorsaa ja kun mun pitää käydä vessassa. Koska kaikki yöt ovat tällaisia, olen päivät ihan pihalla. Unohtelen asioita. Ihmettelen, kun en pääse postilaatikon avaimella sisälle kotiin. 

Jäljellä on luojan kiitos enää 14 työpäivää. Yhtään enempään en pystyisi. Neuvolasta tarjottiin supistusten takia jo saikkua, mutta en ottanut. Ehdin minä kotonakin vielä kypsyä.

Iso mamma, siro vauva. Rv 29.

Mutta noin muuten: kaikki hyvin. Luovutin, ja ostin uuden talvitakin. Se, millä selvisin esikoisen odotuksen loppuun asti, oli ratketa saumoistaan, kun tungin sen päälleni. Kymmenisen viikkoa vielä. Odotan jännityksellä, millaisiin mittoihin vielä pääsen. 

27. raskausviikko

Vikalla kolmanneksella, hilipati hippan hei! Ja plus kymmenen kiloa painoa, hilipati *kröhöm*


 

On tullut syötyä ihan kiitettävästi konvehteja, pipareita ja glögiä, mutta koska neuvolassa ei edelleenkään huomautettu asiasta, jatkan valitsemallani linjalla. 

Edellisenä viikonloppuna käväisin kotikotona, ja istuin kolmen päivän aikana 1200 kilometriä autossa. Se sujui hämmästyttävän hyvin. Outoa, kun on niin hyvä vointi. En valita. Töissä sujuu, kun pidän keskellä viikkoa yhden etäpäivän enkä kökötä koko aikaa työtuolissani.

Varustepuolikin alkaa olla kunnossa. Bebelle saatiin lainaksi sänky ja kantoliinat, FB-kirppikseltä löytyi imetystyyny ja vaunuihin kantokoppa ja vaatteitakin on niin paljon, ettei kaapinovi meinaa pysyä kiinni. Uutena ostettiin matkarattaat, koska edelliset käytettiin kertakaikkiaan ihan loppuun. Malli on sama kuin Vekaralla eli Gracon Mosaic, jotka selvisivät moitteettomasti kymmenistä lennoista ja kolmen vuoden lähes päivittäisestä käytöstä.

Maailman ihanin on tuleva isoveikka, joka pelkää öisin kauheasti mörköjä, hirviöitä, jättiläisiä ja luurankoja. Viime yönä kainalooni käpertyessään hän siitä huolimatta supatti korvaani: "Äiti, minä tuun tähän sun eteen pikkuveljen turvaksi."