Kylpyhuoneremontti halvalla eli kaakelimaalit testissä

Villa Viinerissä riittää remontoitavaa. Kesäloman kunniaksi työlistalla on ollut muun muassa ullakko, piha, pari autoa, useampia huonekaluja ja pienehkö kylpyhuone-vessa. Kylppäriremontista on puhuttu pitkin talvea sitten joskus -projektina, kunnes sateinen kesä yhdistettynä ipanan pitkään mummolavisiittiin kumuloitui yhtenä aamuna ajatukseen: kylppäri remontoidaan nyt. Heti. Tänään. Miehen herättyä esittelin ajatukseni hänelle ja eipä sitten muuta kuin rautakauppaa kohti. Usein ajattelen, että olisi sama vaikka palkkani maksettaisiin suoraan Ogelin K-rautaan, kun sinne se kuitenkin joka kuukausi hupenee.

Tarkoituksena on kenties laajentaa pesuhuonetta parin vuoden päästä, joten nyt tilausta oli lähinnä nopealle ja edulliselle pikakaunistukselle. Kylppäri on uusittu pari vuotta sitten susirumilla laatoilla, joista olin enemmän kuin valmis luopumaan.



























Päätimme siis testata Ronseal-kaakelimaalia. Olen kuullut kaakelimaaleista kahdenlaista kommenttia: toiset ylistävät niiden kätevyyttä ja melko hyvää kestävyyttä, toiset taas kertovat kauhutarinoita isoina suikaleina irtoavasta maalista. Meidän kylpyhuone ei paljon rumemmaksi voinut muuttua, joten siinä mielessä kynnys testaamiseen oli melko matala.

Kylppärissä oli entuudestaan mintunvihreällä kuvioitu vaalea laatta sekä tummemman vihreä metsäkuvioinen boordi. Päätimme luottaa kaakelimaalissa valkoiseen, joka tuo pieneen tilaan edes häivähdyksen avaruutta.

Seuraa ensimmäinen tärkeä huomio: Esivalmistelut kannattaa tehdä huolellisesti. Poistimme kaikki hyllyt, koukut, hanat ja sen semmoiset, ja pesimme laatat Kiillon kaakelipesuaineella (n. 13 euroa). En säästellyt vettä, pesuainetta, juuriharjaa enkä kuivausrättejä. Pesun jälkeen kylppäri jätettiin kuivumaan reiluksi vuorokaudeksi. Tuskallista odottelua kaltaiselleni hätähousulle. Mutta kuten sanottu, esivalmistelut ovat onnistumisen kannalta ratkaisevan tärkeitä. Yhteen yläkulman laattaan jäi ilmeisesti häivähdys saippuaa, ja maali irtosi iloisina liuskoina heti kuivuttuaan. Jälkeenpäin selvisi, että kuivauksen jälkeen seinät olisi kannattanut käsitellä vielä spriillä, että moista ei pääsisi tapahtumaan.

Toinen tärkeä huomio: Kaakelimaali ei ole kovin peittävää, vaikka purkissa niin väitetäänkin. Suosittelen ehdottomasti varautumaan kahteen - vaikka ohueenkin - maalikerrokseen ennemmin kuin yhteen paksuun. Lopputulos on paljon parempi.

Maalaaminen itsessään oli helpompaa kuin olin kuvitellut. Valmistaja suosittelee pensseliä, mutta onneksi rautakaupassa oli fiksu myyjä, jonka ehdotuksesta käytimme pientä nukkapintaista telaa. Lopputulosta on vaikea kuvailla, mutta laatassa on melko kiiltävä - kuitenkin selkeästi maalattu - tekstuuri. Maali yritti välillä valua, mutta vähemmän kuin olin odottanut. Tarkkana piti olla, mutta ei ensinkään mahdoton tehtävä, jos on joskus aikaisemminkin pitänyt telaa kädessään. Luulen, että pensselillä olisi käynyt huonommin ja siveltimen vetoja olisi jäänyt näkymään lopputulokseen.

Kolmas huomio: Viimeistelyyn tarkoitettu saumakynä ei ole erityisen tehokas. Valkoisella saumakynällä voi enintään paikata vaurioita, mutta se ei peitä vanhaa väriä. Kannattaa siis ehdottomasti maalata saumat huolella yhtä aikaa kaakelien kanssa.

Ja vielä ainakin yksi tärkeä asia: Maalin kanssa kosketuksiin joutunut silikooni vaihtaa väriä. Olimme ajatelleet vetää lopuksi nurkkiin valkoiset silikoonit, mutta ei onnistunut: silikooni reagoi maalin kanssa ja muuttui keltaiseksi. Sama tapahtui tietysti kaikkien peitettyjen reikien kohdalla. Joten maalasimme lopuksi myös vanhat silikoonit kaakelimaalilla valkoiseksi. Valmistaja suosittelee, että vanhat silikoonit poistettaisiin ennen maalausta, mutta en tiedä, miten uusien laittaminen käytännössä onnistuu.

Maalin kestävyydestä en osaa sanoa vielä paljoakaan. Annoimme sen kuivua rauhassa kolme neljä vuorokautta. Sen jälkeen ipana on käynyt pari kertaa kylvyssä, mikä vastaa jonkin sortin vedenpaisumusta kylppärissä. Toistaiseksi maali on pysynyt seinässä, lukuun ottamatta sitä yhtä laattaa, josta pinnoite tipahti heti alkuunsa. Sekin on saatu jo korjattua.

Toistaiseksi olen lopputulokseen supertyytyväinen. Toivoisin, että voisin laittaa tähän ennen ja jälkeen kuvia, mutta ensiksi mainitut ovat mystisesti kadonneet. Joka tapauksessa remontissa vanha suihkuseinä vaihtoi kotia Huuto.netin kautta (linkin takana tällä hetkellä myynnissä olevat tavaramme) ja tilalle tuli Vallila Interiorin raikkaan keltainen Viiskulma-suihkuverho. Tavanomainen allaskaappi päätyy myös myyntiin, ja tilalle tulee talon kellarista löytynyt vanha lipasto, jonka maalasin itse sekoittamillani öljymaaleilla ja viimeistelin kestävällä venelakalla. Lattialaatta on ihan siedettävä, mutta sekin saa vielä uuden ilmeen, kun tummaksi pinttyneet saumat jäävät uuden mustan laastin alle. Mucho bueno.

Remonttibudjettia ei varsinaisesti ole laskettu, koska olen parempi toimimaan kuin suunnittelemaan. Kaakelipesu maksoi siis noin 13 e, maalit 3 x 45 e, saumakynä oli varmaan noin 15 e. Sitten vielä silikoonit, pensseli, tela, tärpätti, maalarinteippiä ja muut tarvikkeet. Alta 200 euroa kuitenkin, jos kaappia ja suihkuverhoa ei lasketa. Kokoa kylppärillä on ruhtinaalliset kaksi neliötä (melkein).

Raportoin myöhemmin, miten maali on kestänyt käyttöä. Hyvää perusinfoa maaleista löytyy esimerkiksi Sisustusheiniä-blogista.

Riika, Jurmala ja muutama pulu

Terkkusia kesälomamatkalta! Miten en ollu ollenkaan hoksannut, millainen helmi on vajaan tunnin lentomatkan päässä Helsingistä? Kun kädessä on mojito, silmien edessä kerta kaikkisen upea Riikan vanha kaupunki ja niskassa melkein tuskallisen kuuma aurinko, niin ei sitä ihminen paljon muuta kaipaa.

 

Riika on vähän kuin Tallinna tai Tukholma, ja kuitenkin ainutlaatuisella tavallaan kauniimpi. Upea arkkitehtuuri, kauniisti kunnostetut talot ja neuvostomiehityksestä muistuttava rappio, joka tekee kaupungista entistäkin kiinnostavamman. Tuhoa ja toivoa, ankeutta ja uuden sukupolven energiaa.

Vähiten osasin odottaa sitä, että kaltaiseni ruokanirso hullaantuisi latvialaisesta keittiöstä. Vaan kuinkas sitten kävikään: melkein tärisin innostuksesta, kun kerta toisensa jälkeen sain eteeni konstailemattoman herkullisia aterioita kauden kasviksista, tuoreesta kalasta ja kaiken kruunaavista kastikkeista. Suurimmasta elämyksestä vastasi tämän hetken suosituin ravintola, kolmen julkkiskokin viime syksynä avaama 3 Pavaru (Kolme kokkia). En saanut sanaa suustani, kun kokki tursotti viiden sorttista kastiketta suoraan edessäni olevalle pöydälle ja lapioi päälle typessä -182 asteiseksi jäähdytettyjä höyryävän kylmiä yrttejä ja kasviksia.



Parhautta oli työni suoma etu tutustua matkallani kahteen latvialaisperheeseen. Kyselin ja kuuntelin, ihastelin ja ihmettelin. Tiesittekö esimerkiksi sitä, että latviassa tapana on lähettää kaikki kaupunkilaiskakarat noin viisivuotiaasta lähtien koko kesäksi maalle sukulaisten luokse. Lapset ovat innoissaan eikä vanhempiakaan haittaa pieni hengähdystauko arjesta.

Oma sukupolveni on Latviassa kovassa vedossa. He ovat syntyneet Neuvostoliittoon ja kokeneet varhaisteini-iässä kotimaansa itsenäistymisen. Toisin kuin vanhemmillaan, heillä on mahdollisuus valita, millaisen tulevaisuuden itselleen ja maalleen haluavat. He tarttuvat haasteeseen, perustavat yrityksiä, kansainvälistyvät eivätkä anna minkään pysäyttää unelmaansa kotimaansa loistokkaasta tulevaisuudesta.

Nuorten latvilaisten kanssa jutellessani mietin paljon oman maani historiaa. Yhtäkkiä talvisota ei tuntunutkaan niin kaukaiselta asialta. Kuinka erilainen olisikaan minun - ja sukuni - historia, jos Suomi oli aikanaan miehitetty. Kuinka toisenlainen olisi lapsuuteni: punainen huivi kaulassa kouluun, syömään laihaa lihakeittoa, tekemään läksyjä kotiin, jossa on parempi vaieta kuin puhua, jossa syötäisiin sitä, mitä on onnistuttu jonottamaan, ja jossa on ikivanha sohva, koska uutta ei yksinkertaisesti voi saada. Kadonneita ja kauas lähetettyjä sukulaisia ja tulevaisuus, jossa maani tarpeet ovat omia haaveitani suurempia.

Vaan nyt ovat asiat Latviassa mallillaan. Se oli viime vuonna Euroopan nopeiten kasvava talous ja nuoriso pukkaa uutta kansalaista maailmaan melkoisella vauhdilla. Sodissa ja miehityksen aikana kuoli tai katosi kahden miljoonan asukkaan väestöstä noin kolmannes, mutta väestöpolitiikka korjaa tilannetta pikku hiljaa. Kyselin kovasti näistä lapsiasioista ja minulle kerrottiin, että äidit saavat töistä lähes 15 kuukauden palkallisen (~80 % nettotuloista) loman. Myös isillä on mahdollisuus vuoden pituiseen palkalliseen vapaaseen, tosin eri aikaan äidin kanssa.

 

Työmatkani jälkeen seuraani liittyi ipana isänsä kanssa. Pari ensimmäistä päivää meni ipanan kanssa hermoja kiristellessä, mutta lomarytmin löydyttyä sujui vallan mukavasti. 2-vuotiaan loman kohokohtia olivat aamiaispuffetin marmeladit, pulujen jahtaaminen ja Jurmalan hiekkarannat. Onhan sitä siinäkin.

Jurmala hurmasi myös äidin, jonka sydän lepatti jokaisen vanhan puutalon nähdessään. Otin paljon kuvia, että osaan sitten kotona ihan ite tehdä kuviosahalla samanlaisia kaiteita ja koristuksia. En tosin ole koskaan edes kokeillut kuviosahaa, mutta se ei estä yrittämästä.

Tarinan opetus: Unelmoi isosti. Kaikki on mahdollista, kun usko on tarpeeksi vahva.
 

Mansikka-brita ja sadepäivän kylppäriremontti

OoooOOooo tätä homman määrää kesällä. Herätessäni mietin, että mitähän sitä tänään tekisi, kun ipana on kaapattuna mummolaan eikä ole järjestämässä toimintaa vanhemmilleen. Sitten tuli mieleen, että kylppäri onkin vielä remontoimatta. Mies kun heräsi ja kysyi, että mitäs tänään tehtäis, sanoin, että remontoidaanko kylppäri. Hän oli vielä yöhousuissa ja tukka pystyssä, mutta heti valmiina suuntimaan rautakauppaan.

Rautakauppaan siis. Nyt on maali hankittuna ja kaakelit pesty. Huomenna pääsen tosi toimiin. Tarkoitus on tehdä pieni päivitys maalaamalla susirumat laatat, uusimalla kalusteita ja vähän myös vaihtamalla kaakeleita. Isompi remontti odottaa parin vuoden päässä, kunhan ensin saadaan ullakko kuntoon. Sieltäkin kuuluu kova pauke, kun mies repii halteks-levyjä katosta. (Tarviiko joku halteks-levyjä? Meillä olis ylimääräisenä ainakin sata.)

Muutama pienempi kalustetuunauskin mulla on loman kunniaksi työn alla, niistä enemmän kunhan projektit joskus valmistuvat.

Sitä odotellessa syödään vähän mansikoita! Suosittelen lämpimästi tätä Kotivinkin mansikka-britan ohjetta, on niiiiin herrrrkullinen, että ei oo tosikaan!

• 125 g voita tai margariinia
• 1 dl sokeria
• 2 kananmunan keltuaista
• 1 ½ dl vehnäjauhoja
• 2 tl leivinjauhetta
• 1 dl maitoa
• MARENKI
• 2 kananmunan valkuaista
• 1 ½ dl sokeria
• 1 tl vaniljasokeria
• 1 dl mantelilastuja
• TÄYTE
• 2 dl vispikermaa
• 1 tl vaniljasokeria
• 1 rkl sokeria
• 5 dl mansikoita

Tee näin:

1. Vaahdota voi ja sokeri. Lisää keltuaiset seokseen vatkaten.

2. Sekoita keskenään vehnäjauhot ja leivinjauhe. Lisää munavaahtoon vuorotellen jauhoseosta ja maitoa.

3. Piirrä uunipellin kokoiselle leivin-paperille kaksi ympyrää, joiden halkaisija on 19 cm. Jaa taikina tasaisesti levyiksi, jotka ovat hieman ympyröitä pienemmät.

4. Kypsennä pohjia 180-asteisen uunin keskitasolla 10 minuuttia.

5. Tee marenki. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää joukkoon sokerit ja vatkaa, kunnes valkuaisvaahto pysyy kulhossa vaikka kulhon kääntää ylösalaisin.

6. Levitä marenki esipaistettujen pohjien päälle. Ripottele pinnalle mantelilastut. Paista kakkupohjia 180-asteisessa uunissa vielä 15 minuuttia tai kunnes pinta on kauniin värinen. Jäähdytä pohjat.

7. Tee täyte. Sekoita sokerit kermaan ja vatkaa se vaahdoksi. Levitä toisen pohjan päälle kermavaahtoa ja pilko sen päälle mansikoita.

8. Nosta toinen pohja täytteen päälle ja koristele sekin kermavaahdolla ja mansikoilla.

Uusi perheenjäsen!

Voi ilo ja autuus, kun perhe kasvaa. Mies kutsuu sitä Hiivatiksi, mun vanhemmat puolestaan Pompannapiksi. Ite oon onnesta melkein mykkänä.

Se on pieni, se on punainen, se tulee italiasta ja sen on mun ihan ikioma! Haaveilin siitä melkein 15 vuotta ja siinä se nyt on: mun oma seicento.

Kuva: Joonas Vuorinen

Polonen oli hylättynä ja poissa rekisteristä yli 20 vuotta, kunnes kotiutui meille. Mies korjasi sitä lähes sata tuntia ja sanoi äitienpäivänä, että lahjasi on (melkein) valmis. Nyt minä ajan sillä aina kun mahdollista ja hymyilen koko ajan hallitsemattomasti.

Melko konstikas kapistus se on kyllä. Ensinnäkään siinä ei oo peilejä. Aika hurjaa hommaa ajaa liittymästä motarille, kun pitää yhtä aikaa ajaa niin lujaa kun pääsee (melkein yheksääkymppiä), yrittää pitää auto tiellä (ei oo siinä vauhdissa ihan helppoa) ja katsoa pää kenossa taaksepäin (koska niitä peilejä ei tosiaan ole). Ykkönen ei aina pysy päällä, ja eilen kesken ajon irtosi kaasuvaijeri (kyllä semmostakin voi tapahtua). Sade ei ole erityisen toivottavaa, koska ikkunoissa on enemmän sammalta kuin tiivistettä, ja vesi valuu sisään melko estoitta. Sitä paitsi pyyhkijät toimivat tasan yhdessä nopeudessa (hidas) ja yltävät juuri ja juuri kuskin näkökentä puoliväliin (tästäkin syystä pitää ajaa pää kallellaan).

Muutamia muitakin havaintoja olen tehnyt. Esimerkiksi, että yllättävän ison ruuhkan voi noinkin pienellä autolla motarille aiheuttaa (mutta minä tosiaan ajan ihan niin lujaa kuin autosta lähtee!). Toinen juttu on jarrutusmatkat. Kauhean nopeasti uudet autot stoppaavat risteyksiin! Seicento ei pysähdy kovin äkkiä vaikka makaisin koko painolla jarrupolkimen päällä, enkä sitäpaitsi edes voi tehdä niin, koska silloin auto kaartaa äkillisesti mihin suuntaan tahansa sitä sillä hetkellä sattuu huvittamaan.

Onneksi opettelin ajamaan aikoinani vanhalla Talbotilla, joten en ihan pienestä hätkähdä. Se oli aivan mahdoton auto! Startti oli jotenkin rikki, joten aina kun auto sammui (usein keskelle risteystä), piti nousta ulos, avata konepelti ja naputella starttia vasaralla. Vaihteet olivat ihmeellisen löysät, joten ne piti arpoa paikoilleen heiluttelemalla vaihdekeppiä puolelta toiselle. Kakkonen oli kaikista hankalin, koska se tuli niin taakse, että sen laittaessaan piti yhtä aikaa vetää kuskin penkkiä taaksepäin. Siitä asennosta en kuitenkaan yltänyt kunnolla polkimille, joten heti kun sai kolmosen silmään, piti myös penkkiä siirtää eteenpäin. Mies ei varmaan koskaan pääse yli siitä, että meni erehdyksissään myymään legendaarisen Alpon.

No mutta, ihmisiä naurattaa, kun olen Fiiulla liikenteessä. Muakin naurattaa, ja justiinsa siksi minä niin tykkään mun uudesta autosta.

* * *

Jk. Jäin miettimään, että mikä mun ajatus olikaan tätä kirjoittaessa. Ehkä kyse on pohjimmiltaan unelmista. Että pitää niistä kiinni ja uskoo siihen, että jonain päivänä ne käyvät toteen. Ja jonakin päivänä uskaltaa myös luopua unelmistaan, tarttua toimeen ja tehdä niistä oikeasti totta. Unelmat on ihania, mutta toteutuneet unelmat - ne vasta upeita ovatkin!