Maan matonen

Maailmassa on ehkä vain yksi asia, minkä parissa unohdan Prinsessa Nirppanokan luonteeni - komposti. Ooh ja aah, miten upeaa se onkaan, kun munankuorista, kahvinporoista ja talouspaperista tulee tummaa, kosteaa multaa.

Ilmeisesti ihan kaikki eivät jaa innostustani.

Kutsuin tässä päivänä muuan Alakerran Rouvaa ihastelemaan kottikärryihin kasaamaani puolivalmista multaa.
- Jos olisit kastemato, olisitko ihan liekeissä tästä, tiedustelin itsekin ihan intopiukeana.
Rouva katseli vuoroin minua ja vuoroin mätiä elintarvikkeita epäuskoinen ilme kasvoillaan. Lopulta hän sai sanottua jotain sen suuntaista, että ei oikein pysty eläytymään kastemadon osaan tässä.

Minä jatkoin matkaani lehtikompostille, jonne latasin elintarvikemullan jälkikompostoitumaan. Mikä onnenpotku minua kohtasikaan, kun löysin vielä samaan syssyyn kellarista edellisen asukkaan jättämän talikon. Kattokaa ny miten hieno se on, oikein puusta veistetty varsi ja kaikkea.



Netistä luin, että komposti tykkäisi, jos sinne laittaisi typpeä eli suomeksi sanottuna pissaa. Sitäkin ehdotin Alakerran Rouvalle, että jos voisi kuskata pikkupoikansa potan pihan perälle. Ihme juttu, taas se tuijotti mua epäuskoinen ilme kasvoillaan. Alakerran Isäntää en uskaltanut pyytää kompostiin pissaamaan (mutta jos Kimmo luet tätä, niin antaa mennä vaan!).

Viime kesänä komposti kävi liian kosteana ja haisi pahalle. Tänä vuonna ongelma on päin vastainen, ainakin toistaiseksi kylmän kompostin ovat ottaneet omakseen muurahaiset. Täytynee lisätä kuumaa vettä ja herätettä, niin eiköhän se siitä.

Kyllä kompostointi sitten on ihanaa.

Olipa uutinen

No ei ollu. Meillä ei taaskaan nukuta. Johan sitä iloa kestikin yli kuukauden.

Ipana herää ainakin kolmesti yössä. En tiiä miksi, kunhan itkee äitin hereille ja nukahtaa ite uudestaan. Päivänsä hän aloittaa kello 5.15 kiukkuisena kuin ampiainen. Toistetaan joka yö kahden viikon ajan, ja äiti on taas aika valmista kauraa vaikka mihin.

Onneksi on melkein kesä. Ja komposti. Siitä lisää hieman myöhemmin.

Vähän hassua kuitenkin tähänkin päivään. Riemastunut huuto vaatekaapilta kuului: Äiti, kato, mulla on sun tissit!

 
On se pöljä. Eilen hän skeittasi lelukuorma-autolla ja höpötti itsekseen: kohta kaatuu, tulee iso vahinko ja sitten ikkettää. lmeisesti hän ei tottele edes itseään, joten en minäkin pidin suuni tällä kertaa kiinni.

Vappuhulinoita

 
Kello 05:08
- Äiti, onko lentokoneella silmät?
ja vähän myöhemmin:
- Äiti, mitä lentokone syö? Valmaan se syö kiisseliä, niinku ukin auto.

Tänään taas tuntuu, kuin sydän vaeltelisi jossakin kaukana minusta. Tarkalleen ottaen se taitaa juuri nyt olla nalle kainalossaan päiväkodin nukkarissa. Ikävä tuntuu kovimmalta silloin, kun on viettänyt paljon aikaa yhdessä.

Vappuna ipana sai vihreän viuhkan, ja siivosi sillä koko auton. Muutenkin oli erikoisjännittävä viikonloppu: kaksitoista (!!) tuntia autossa, neljä pysähdystä ABC:n leikkipaikoille, kaksi hampurilaisateriaa (soittakaa lastensuojeluun) ja mummu, joka jaksaa leikkiä koko päivän sekä pappa, joka hakee pakastimen täyteen mehujäätä (tosiaan, se lastensuojelu).

Jännimmästä jännintä oli kuitenkin mummulan lähellä järjestetty monsteriautokilpailu. Ipana oli ihan varma joutuneensa pilan kohteeksi, kun isi kertoi, että Off Road -auto ajaa henkilöautojen yli. Siitä se kuitenkin meni, ja ipana oli menettänyt puhekykynsä hyväksi aikaa.

Vappureissusta uupuneena ipana simahti yöunille eilen seitsemän jälkeen. Aamulla se lähti touhua täynnä päiväkotiin raportoimaan lomastaan. Jännityksellä odotan, minkä tapahtuman hän on hoitajilleen kertonut.

Siunauksia

Olkapäässäni olevassa tatuoinnissa lukee: Count Your Blessings. Viime kesänä, kun elämä oli pelkkää mustaa epätoivoa, ihana viisas naapurini sanoi minulle juuri noin - laske siun siunaukset. Ja niin minä olen tehnyt, melkein jokaisena päivänä. Siksi ajattelen juuri tänään, että elämä on mahtavaa. On vapaapäivä, perheeni tässä ympärillä, me kaikki suurin piirtein terveinä pientä flunssaa lukuun ottamatta, suklaakakku menossa uuniin. Tämän enempää en edes uskaltaisi toivoa.

Kiitollisuus elämään tuli mieleeni lukiessani 13 lapsen helsinkiläisäidin blogia Kaikki kotona? Sirkulla olisi kaikki edellytykset valittaa, mutta hän on valinnut toisenlaisen tavan elää. Sirkku on kiitollinen kaikesta siitä mitä hänellä on, eikä sure sitä, mikä puuttuu. Minua ja Sirkkua ei yhdistä todennäköisesti mikään muu kuin kotikaupunki, mutta oon silti ihan koukussa hänen kirjoituksiinsa.

Laske siun siunaukset. Se kannattaa.

Olemme remontissa. Taas.

Yhtenä iltana lähdimme ipanan kanssa metsään. Piti mennä tarkistamaan, onko pääsiäispupu jättänyt suklaamunia odottamaan löytäjäänsä. (Sivumennen sanoen en tajua, miten ajauduin mukaan tähänkin valheeseen. En edes ehtinyt toipua häviöstäni onko joulupukkia olemassa -äänestyksessä, kun olen jo korviani myötä suossa pääsiäispupun kanssa.)

Metsään siis. Ipanan iskä päätti jäädä kotiin tarkistamaan, mistä kohtaa ullakon katto päästää kylmää ilmaa sisälle. Kurkkaan yhden laudan alle, hän sanoi, kun me ipanan kanssa vilkutimme lähtiessä.

20 minuuttia myöhemmin palasimme kotiin. (Pupu oli kuin olikin jättänyt Autot-suklaamunan erään männyn juurelle.)

Vastassa oli tällainen näky:

Ipanan iskällä oli iskenyt pahemman sortin inspiraatio. Vuotokohta löytyi, ja hän oli päättänyt siinä samassa aloittaa ullakon remontin. Siis ihan tavallisena arki-iltana, ilman sen suurempaa suunnittelua. Voi pyhä sylvi.

Okei, remontti on siis aloitettu. Ihan hyvä. Sääli, että seuraavana päivänä tuli takatalvi. On nähkääs hieman viileää, kun katosta puuttuvat kaikki eristeet. Kesää ja seuraavaa inspiraatiota odotellessa.

Nukku-Matti - mikä se on?

Kaksi vuotta ja kolme kuukautta siinä meni, että ipana oppi nukkumaan. Vieläkin hän näkee unia ja herättää minut öisin niiden takia, mutta se on enää pientä. En olis ikinä uskonut, miten vähällä unella voi tulla toimeen. Enkä sitä, miten äärimmäiseen tilaan ihminen väsyneenä joutuu.

Nukkumaan menemistä ipana sen sijaan yrittää edelleen vältellä viimeiseen asti. Eilen illalla tekniikaksi valikoitui kyselyikä, eikä mulla meinannut pitää pokka ei sitten millään. Käytiin seuraavanlaista keskustelua:

Joka ilta, kun lamppu sammuu ja saapuu oikea yö.
- Äiti, mikä on oikea yö?
Nukku-Matti nous..
- Äiti, mikä on Nukku-Matti?
.. ja ovehen hiljaa lyö. 
- Äiti, miksi se lyö ovea?
On sillä siniset tossut..
- Äiti, mikä on tossut?
... hiipii kaapin taa.
- Äiti, mua pelottaa, kun hiipii.

On sillä sininen takki..
- Äiti, miksi tarvitaan takki?

Ja sitä rataa kaikki neljä säkeistöä. Yritä siinä sitten laulaa ipana uneen. Nukahti se kumminkin lopulta.

Mummun pokka sen sijaan petti tänään täysin, kun ipana lähestyi häntä pyytävä katse silmissään.
- Voisiksä tulla vähän tappeleen mun kaa, mummo?

Mielikuvitus tuli taloon

 
Tuttiritari meets Paavo Pesusieni

Yhtäkkiä hoksasin, että ipanan kanssa ei ainoastaan pysty kommunikoimaan, sen kanssa pystyy myös hulluttulemaan ja keksimään juttuja. Ja voi pojat millainen mielikuvitus ipanalla onkaan! Vuodevaatelaatikko on rekka, äidin vyöt ovat turvavöitä, sohvatyynyt ovat tukkeja, itkuhälytin on suihku ja koirien raksut ovat johtoja. Näistä aineksista syntyy Puuha-Ukkeli, joka kuskaa ihmisiä ja tavaraa pyörremyrskyn nopeudella paikasta toiseen. Siinä sivussa hän siivoaa, korjaa sähköjä, pesee tukkansa sekä purkaa, maalaa ja remontoi. Kesken matkan tukista tulee kitara, jota hän soittaa huutamalla kovaan ääneen "soitan kitalaa, kitalaa soitan" ja vaatii vähän väliä taputuksia esityksestään. Ja isi ja äitihän taputtavat, nauru suupielessä kuplien, onnellisena höperöstä pienestä miehestään.