Breaking News

Puuuuh, tomutetaan pölyt Vekaravaaran unhoittuneesta blogista. Sillä kappas vaan, tässähän on ihan uutisia kerrottavana! Työkavereiden reaktioista olen päätellyt, että eniten yllättynyt olen minä itse, mutta mitä sitten - pääasia, että jollakin on jännää.

Niin että miten meni kesäloma? No kiitos kysymästä, sohvalla maaten ja syöden. Tulokset alkavat näkyä, ja helmikuussa Vekaravaaraan saapuu kakara numero kaksi. Tähän saakka kaikki on sujunut kuten ensimmäisellä kierroksella: ympärivuorokautista kuvotusta, jatkuvaa huimausta ja kaiken nielevää väsymystä lukuun ottamatta vallan mainiosti.

Ottaen huomioon Vekaran hieman haastavan alun (kaksi ensimmäistä vuotta), järjellä ajatellen luulisi, että olisin aivan kauhusta kankea. Mutta koska hormoonit ovat jo aikoja sitten jyränneet alleen kaiken mahdollisen järjen äänen, olen kertakaikkisen iloinen asioiden saamasta käänteestä.

Akuuteimpien asioiden listalla ensimmäisenä on uusien portaiden rakentaminen talomme Villa Viinerin ullakolle. Saimme keväällä valmiiksi katon rajassa sijaitsevat makuuhuoneemme, mutta rappuset vaativat kumartelua ja kyykkäämistä, mihin en kohta enää mahani kanssa kykene. Muuten odotus sujunee ilman suurempaa tohinaa omalla painollaan.

Todistusaineisto vyötärön katoamisesta raskausviikolta 14 ja 15.

 

Lattian maalausta ja sammakko, joka vei tutin

Viime aikoina olen miettinyt enemmän sisustusta kuin lapsenkasvatusta. Lapsi kasvaa siinä sivussa, eikä vaadi enää jatkuvaa huomiota äidiltään. Aika tättärä se on, voimakastahtoinen, mutta ihana ipana.

Sitä sisustusta. Kesän aikana on Vekaravaaran talossa tapahtunut yhtä ja toista. Pihalle nousi ihana kesämaja, jonka rakentamisesta lisää hieman myöhemmin. Sisällä talossa keittiön lattia sai uuden maalin, josta olen aivan innoissani:

Tässä vielä muutama teippi paikoillaan.

Olin jo tovin haaveillut ruudullisesta lattiasta, mutta vierastin musta-valkoisen ruudukon kovaa kontrastia. Kun keksin harmaan suomat mahdollisuudet, ei muuta kuin ipana hoitoon ja hommiin. Ruudukon piirtämisessä oli kova työ, eikä se tietenkään onnistunut ensimmäisellä kerralla, vaikka apuna oli joku laser-härpäke. Räpsylanka olisi saattanut toimia paremmin. Teippaaminen se vasta hidasta olikin, mutta itse maalaaminen sujuikin ihan nopsasti.

Nyt kun pääsin taas vauhtiin, olen katsellut eteisen lattiaa sillä silmällä. Että mitähän hauskaa siihen keksisi. Kaikenlaista kivaa ideaa löysinkin:

Vähän vielä vekarastakin. Hän päätti vihdoin, että on valmis luopumaan tutistaan. Hammaslääkärin mielestä olisi pitänyt luopua jo ajat sitten, mutta ihan joka asiasta en jaksa pingottaa. Eräänä aamuna hän ilmoitti, että pitää tuttia vielä viisi yötä ja antaa sen sitten kellarissamme asuvalle sammakolle. Ipana laski päiviä ja kun hyvästien aika koitti, hän marssi määrätietoisesti kellariin, laski tuttinsa sammakon eteen ja käveli pois. Sen pituinen se, ei kyyneleitä, ei huutoa, ei tappelua. Helpoin tuttivieroitus ikinä, mahtavaa.

Valikoituja paloja

Kaksi tuntia suursiivouksen jälkeen

- Äiti, onko nyt aamu?
- Ei kulta, nyt on ilta.
- Ei oo! Aamu!
- Kulta, me ollaan oltu jo koko päivä hereillä. Nyt on ilta.
- Älä aina intä! Ei nyt viitsitä tapella tästäkin asiasta. Nyt on aamu! Aamu!

*huoh* Mistä lie on itsepäisyytensä perinyt?

Pesin viikonloppuna ikkunat ja vaihdoin verhot. Havaitsin, että verhoja oli käytetty nenäliinana. Tiedustelin ipanalta, tietääkö se asiasta mitään. "Olinko se minä?" hän kysyi virne naamallaan. "Ehkä se saatoin olla minä" hän tunnusti hetkeä myöhemmin.

Joitakin viikkoja takaperin jukurttia syödessä tutustuimme karhunvatukkaan. Illalla ipana kertoi isille syöneensä karvapatukkaa. Meinasin tukehtua nauruun.

Lopuksi vielä viime viikkojen tunnelmiin sopiva musiikkipätkä. Katsokaa ja naurakaa!

Tämän haluan muistaa

Olen aika pieni, kolmen tai neljän vanha. Olen mummolassa hoidossa. On kevät, tai ehkä varhainen kesä. Ulkona tuoksuu multa, ja pienet lehdet kahisevat koivuissa.

Makaan mummun ja papan sängyssä, punaoranssin villahuovan alla. Sänkyä vastapäätä on ovi, ja oven päällä kello. Se tikittää.

Ikkunasta näkyy sininen taivas. Mummu istuu vieressäni puisella tuolilla, ja kertoo satua kolmesta tytöstä. Rakastan kolmen tytön seikkailuja. Vasta aikuisena tajuan, että hän keksi niitä siinä kertoessaan, tai ehkä hän kertoi muistoja omasta lapsuudestaan ja leikeistään siskojensa kanssa.

En halua nukahtaa. Katselen lipaston päällä olevia tavaroita: 1-vuotiskuvaani, Vitalis-voidetta ja vanhaa herätyskelloa, jonka kova ääni kauhistuttaa ja kiehtoo minua. Liinan alta pilkistää mummun kampa. Kun hän vuosia myöhemmin kuolee, kampa on ainoa esine, jonka haluan itselleni. Se muistuttaa minua näistä hetkistä.

Mummu istahtaa sängylle ja silittää minua jalasta. Kosketus rauhoittaa laukkaavan mieleni. Mummun käsien tuntu jää mieleeni: saksilla lyhyeksi leikatut kynnet, leveät ja pyöreät sormenpäät, ryppyinen ja pehmeä iho.

Liu´un unen siniseen hattaraan, mutta tämä hetki painuu mieleeni. Ei ole kiire mihinkään, koko maailmassa yhdessä makuuhuoneessa, mummolan turvallinen tuoksu ja kosketus joka kertoo, että minua rakastetaan niin täydellisesti, ettei ikinä milloinkaan.

Mummolassa

Junailin ipanan kanssa mummolaan. Tuntematon mies tarjoutui auttamaan rinkan nostamisessa hattuhyllylle. Olin juuri kiittämässä, kun ipana rupesi keulimaan sille: "Mun isi on ainakin sata kertaa vahvempi kuin sinä!"

Mummolassa oli mukavaa, niin kuin aina. Ipana piti mummun ja papan kahden vuorokauden ajan tiukasti otteessaan. Mummu esitti viltti harteillaan kuningatarta ja ipana oli pahvitöttöröllä ratsastava ritari. Pappa leipoi hiki hatussa laskiaispullaa ja lämmitti takkaa makkaranhimoiselle vekaralle. Kiitokseksi hänet sidottiin tuoliin ja määrättiin pysymään vankilassa. 

En ole asunut kotikotona yli kymmeneen vuoteen. Itse asiassa en ole asunut lainkaan siinä talossa, missä vanhemmat nyt asuvat. Ja silti, aina kun menen sinne, mun kylpytakkini on saunan naulassa odottamassa. Sen suurempaa turvan ja rakkauden tunnetta en osaa edes kuvitella.

Herätyskello

Ääni pimeässä:

"Twiuu, twiuu, tää olis semmonen helätyskello, joka matkii lintuja. Klaak, klaak, klaak, äiti, helää!"

Pienet nakkisormet silittävät poskea ja höpötys kiihtyy:

"Nyt olis hyvä hetki leipoa laskiaispullia. Nyt. Pannaan sokelia ja hiiiilloa ja keeelmavaahtoa ja mantelimassaaa ja.. äiti, helää, nyt leivotaan!"

Henkilöstöjohtaja

Ipana rakensi legoista panssarivaunun. Kyydissä oli porukkaa kuin Village Peoplessa: timpuri, poliisi, palomies - ja henkilöstöjohtaja.

Ai kun minä nauroin. Mistä se on semmosen sanan edes oppinut, henkilöstöjohtaja.