Ihan metsässä

Äiti ei nyt jaksa oikein mitään. Paitsi käydä ipanan kanssa metsässä ihmettelemässä käpyjä, sieniä ja oravia. Siksi täällä on niin hiljaista.

Äiskä yllättää

Joskus on vaan pakko leijua, niinko nuoriso sanois.

Kävi nimittäin niin, että juuri kun elämä oli aivan vallan hirveää, minut pyydettiin malliksi Kotivinkin syysmuotijuttuun. Minut! Malliksi!

Tämmöstä jälkeä tuli, kuva on Kotivinkin nettisivuilta.

Lisää kuvia on lehdessä, sopii käydä ostamassa ja kauhistelemassa.

Vaan eipä siinä vielä kaikki. Tänään sain sähköpostia. Sulo-blogi oli antanut jutulle Viikon kauneusjuttu -tunnustuksen ja nostanut minut Kaunis nainen -sarjaansa. Again, minut! Jessus sentäs, kyllä voi ihmiselle tulla hyvä mieli.

Kaikista eniten lämmittivät perustelut. Että oon kaunis juuri tällaisena, kolmikymppisenä toimittajana ja äitinä. Niinpä. Se jos mikä tekee naisesta kauniin, se, että on äiti. Siitä minä ainaskin oon maailman ylpein ikinä.

Olkaa tekin, äidit ja äitiydestä haaveilevat lukijani.

Kotikomediaa

Voi kun osaisin jotenkin sanoihin vangita sen, millaista elämä Vekaravaarassa nykyään on - toisiaan seuraavia hetkiä ajassa, joista jokainen on kuin pieni pätkä komediaesitystä.

Vekara oppii joka päivä jotakin uutta, tekee, touhottaa, juoksee ympyrää, huutaa öisin sängyssä vuoroin maitoa, vuoroin mopoa, nauraa, hassuttelee ja saa äidin ja isin hymyilemään tuon tuostakin. Hän ajaa automatolla poliisimopolla piipat päällä kauppaan ostamaan jätskiä (äitin poika!), tahtoo Ikeaan syömään hodaria, kouluttaa koiria huutamalla "Unska iljaa, Mauri istu!", tippuilee yöllä sängystä ja aamulla avaa silmänsä ja huutaa: "Heläsin. Nonnis.".

Iltapalaksi se syö vanukasta niin, että pesuun menee vaatteiden lisäksi pöytäliina, verhot ja tapetit. 

Kertakaikkisen hassu pieni mies.

Äishkä!

Sitä odottaa malttamattomana, että lapsi oppii sanomaan "äiti". Aattelee, että se varmaan tuntuu tosi hienolta ja ihanalta sitten.

Aikaa menee ja lapsi sanoo kaikkea muuta, paitsi sitä mitä äiti odottaa. Ja sitten vihdoin:

Pikkuisesta sängystä kuuluu hyvissä ajoin ennen kuutta sunnuntaiaamuna kirkas ääni: "äishkä, äishkä!". Turha siinä on sitten enää teeskennellä nukkuvaa, kun naurattaa niin kovasti.

Lastenpäästävedettäväsänky.

On syöty, mökkeilty, uitu, käyty Pariisissa, hoidettu puutarhaa ja perhettä ja vihdoin tällä viikolla palattu arkeen, töihin ja päiväkotiin. Ipana a.k.a kyläluutakin saatiin viikonloppuna kotiin mummolakierrokselta  - mamman ja papan kanssa olivat käyneet Muumimaailmassa, minkä huomaa muun muassa siitä, että ipana luettelee nonstoppina muumihahmojen nimiä.

Itse tein säästin -osastolla on ollut viime aikoina sangen hiljaista, kun kaikki aikani on mennyt Vekaravaaran uuden talon kimpussa; sukkapuikkojen asemesta olen tarttunut sorkkarautaan, oksasaksiin, tapettiveitseen, iskuporakoneeseen ja muihin yhtä mainioihin puhdetyövälineisiin. Talo ei tule valmiiksi ikinä (onneksi!), mutta koska ipana tarvitsi kipeästi uuden sängyn, piti hetkeksi siirtyä vähän pienempiin askareisiin.

100-vuotias sänkykaunokainen löytyi vekaran mummolan ulkovarastosta, jossa se oli viime vuodet toimittanut hiiriperheen kodin virkaa. Anopin, mieheni ja vekaran kummitädin avustuksella sänky saatiin kaivettua rojun alta, puhdistettua ja kuljetettua läpi Suomen ipanan makuuhuoneeseen. Kaksi kerrosta valkoista kalustemaalia ja tadaa, valmista tuli.

Tai olisi tullut, ellei edellä mainittu kummitäti, joka myös siskonani tunnetaan, olisi puoli huolimattomasti todennut, että miksi et maalaisi sänkyyn jotakin kuvaa, kun olet niin taitava. Kehu + yllytys = toiminta, joten väriliitu käteen ja hahmottelemaan. Sanonpahan vaan, että on varmasti ergonomisesti helpompiakin maalauskohteita kuin pikkuruisen sängyn kuppainen pääty.

 Pöllö näyttää oudolta, koska ipana osallistui maalaustalkoisiin. Visiomme oli hieman erilainen.

Selittelyt sikseen, valitsin kuvitukseksi asioita, joista ipana juuri nyt pitää. Muutaman yön kokemuksella todetaan, että sinne simahtaa ja yhtä levottomasti nukkuu kuin tähänkin asti. Aamulla ukkeli tosin on innoissaan, kun pääsee itse kiipeämään pois sängystään.

Puutarhatonttu

Onko mitään ihanampaa kuin puolitoistavuotias, joka on päivät pitkät hyvällä tuulella, kujeilee, nauraa ja laittaa kädet korville ja huutaa "ei ei ei", kun äiti laulaa tuutulaulua.

Eipä oo, sanon minä.

Jatkamme ihmistaimen kanssa lomailua villiintyneessä puutarhassamme. Nauttikaa, levätkää, kerätkää voimia. Ja syökää mansikoita, paljon mansikoita.

Kauniita unia

Lennä pieni poikani, lennä!

Vekaralla on onnenpäivät: päiväkoti on kiinni ja vanhemmat töissä! Yksin hän ei sentään oo kotona, vaan seuraksi on saatu isovanhempia erilaisilla kokoonpainoilla. Joten herkkuruokia, loputonta leikkiä ja aikuisia, joita voi juoksuttaa mielensä mukaan. Voiko sitä pieni poika enää enempää toivoa?

Vekaravaaran väki on muuttanut uuteen kotiinsa ja vekara rakastaa isoa pihaa ja sen mukana tullutta uutta isoveljeään, 3 vuotta, yli kaiken. Iltaisin nukkumaan meno on ollut melkoista tappelua, mutta voi miten suloinen hän sitten on, kun vihdoin leijailee höyhensaarille <3