Rakas joulupukki..

 Tarhakuva 2011.

Tänä vuonna toivoisin, että joulu toisi tullessaan hyvää mieltä koko perheelleni..

...ja kärsivällisyyttä, silloinkin, kun ipana kaataa kuusen ja kaikki lasiset joulupalloni hajoavat
ja koirat pissaavat kuusen oksille.

Ipanalle toivoisin maltillista määrää lahjoja,
esimerkiksi:
uusia tarhatossuja
Brion junarataa
duploja
Puuha Pete -dvd:tä
tai sitä, että joku vie sen uimaan, Hop Loppiin tai vaikka lastenteatteriin.

Itselleni:
hyviä kirjoja, sellaisia kuin Layla (jonka jo luin!) ja Kätilö
suklaata, jotakin tosi hyvää
yöpaitaa
korvakoruja
ja kevyen onnellista mieltä.
Minut saa myös viedä esimerkiksi syömään, elokuviin, kokkikurssille tai urheilemaan. 

Hyvin onnellinen olen siitä, että vietän ensimmäistä joulua Villa Viinerissä, rakkaiden ympäröimänä. Saan keittää aamulla puuron, kattaa pöytähopeat ja istua syömään vain noustakseni 20 kertaa aterian aikana hakemaan milloin mitäkin ja tarkistamaan, mitä kepposia lapsilla on meneillään.

Sitä ennen kuitenkin kuukauden kuulumiset. Ipana on oppinut puhumaan hienoja pitkiä lauseita. Kuten: Äitin tukka huonosti. Menee alakertaan leikkimään HETI.

Päiväkodin vasu-keskustelussa kerrottiin, että ipana on temperamenttinen, iloinen ja huomaavainen lapsi. Hän rakastaa mopolla ajamista, ulkoilua ja eteenkin loruja ja laulamista.

Sen pituinen se.

Päiväkodissa oli kysytty ipanalta viikonlopun tapahtumista.
"Isi remontoi. Iso pisu tuli pottaan."

Siinäpä ne tärkeimmät. Ei se muuta ollut kertonut.

Ipana kaupoissa, osta omasi!

Kotivinkin Joulu -lehti ilmestyi tänään. Käykää ostamassa omanne, kannessa on eräs hyvin söpö pieni mies <3

Turilas ja jäärä. Varsinkin jäärä.

Eräänä päivänä päiväkodin jälkeen kävimme ipanan kanssa keskustelun.

Äiti: Kulta, onko nälkä? Äiti laittaa sulle kanakeittoa.
Ipana: Ei keittoa. Spagettia.
Ä: Kulta, meillä ei ole spagettia. Äiti lämmittää sulle kanakeittoa.
I: Ei. Ei syö keittoa. Spagettia, haluaa!
Ä: Kulta, ei meillä nyt oo spagettia. Äiti voi lämmittää sulle eilistä nasi goreng Pattayaa.
*Äiti lämmittää nasi gorengia*
* Ipana työntää ruokalautasen päätään puistellen pois*
I: Ei. Spagettia, haluaa! Tätä!
* Alle kaksivuotias on ottanut Aglio & Olio -keittokirjan ja osoittaa spagetti bolognesen kuvaa.*
Tätä! Tätä syö!

 .. Ja äiti antaa periksi. Keitin ipanalle spagettia, jota se söi kaksi isoa lautasellista.

Senkin ruokahifistelijä. Vanhempiinsa tullut, hassu pieni.

Elämä.

Hyvin varhain aamulla pimestä kuuluu kuiskaus: Malttia. Ja kohta vähän kovampaa: Äiti, Malttia. Haluatko sinä kattoa Marttia, minä kysyn, ja se kuiskaa: joo.

Se kaivautuu sohvan nurkkaan, hamstraa kaikki tyynyt itselleen, vaatii peittoa, maitoa ja tutin ja aloittaa hitaan heräämisen päivään Martin Tarinatallin seurassa.

Se syö puuroa, karkaa kesken vaipanvaihdon juoksemaan nakuna ympäri asuntoa, se ruokkii koiran (aina vain Maurin), hassuttelee ja miettii sitten, ketkä kaikki ovat jo ehtineet päiväkotiin häntä odottamaan.

Iltapäivällä se leikkii hiekkalaatikolla eikä halua lähteä kotiin. Aina se kuitenkin lähtee, mutta haluaa mennä kautta, metsän kautta, kyllä äiti ymmärtää. Etsitään vielä syksyn viimeisiä sieniä, ihmetellään oravia ja jutellaan siitä, mitä päiväkodissa tapahtui.

Kodin ulko-ovi ei ole vielä kiinni, kun se vaatii kovaan ääneen maitoa. Se höpöttää tuttia, koiria, mopoa ja kavereiden nimiä. Hirveästi virtaa ja kova väsy, yhtä aikaa.

Me tehdään ruokaa. Se auttaa mittaamalla suolaa ja hämmentämällä keittoa. Spagettia, risottoa, jotain helppoa ja nopeaa. Se napsii ruokaa koko ajan siinä tehdessään, ihan kuin äitinsä. Ruokapöydässä se ehkä syö tai sitten ei, ei sitä koskaan voi tietää. Vedet se kaataa joka kerta lattialle, se on ihan varma.

Välillä se saa uhmakohtauksia ja polkee jalkaa: ei käy, en ota, mene pois. Ei, ei, ei.

Illat leikitään, ajetaan mopoilla ja poliisiautoilla, touhotetaan, käydään kaupassa, katsotaan Pikku kakkosta ja syödään vielä yksi lautasellinen puuroa.

Sängyssä me luetaan kaivinkonekirjaa, tai Oskaria, jolle aina sattuu vahinkoja. Tarinoiden pitäisi opettaa olemaan varovainen, mutta se käyttää niitä oppimateriaalina itselleen. Äiti sammuttaa valot, laulaa vähän, kyselee vielä päivän kuulumisia. Ipana jauhaa, protestoi, itkeekin. Sitten se nukahtaa ja näyttää ihan nukelta.

Semmonen on elämä, enkä vaihtais sitä mihinkään.

Ihan metsässä

Äiti ei nyt jaksa oikein mitään. Paitsi käydä ipanan kanssa metsässä ihmettelemässä käpyjä, sieniä ja oravia. Siksi täällä on niin hiljaista.

Äiskä yllättää

Joskus on vaan pakko leijua, niinko nuoriso sanois.

Kävi nimittäin niin, että juuri kun elämä oli aivan vallan hirveää, minut pyydettiin malliksi Kotivinkin syysmuotijuttuun. Minut! Malliksi!

Tämmöstä jälkeä tuli, kuva on Kotivinkin nettisivuilta.

Lisää kuvia on lehdessä, sopii käydä ostamassa ja kauhistelemassa.

Vaan eipä siinä vielä kaikki. Tänään sain sähköpostia. Sulo-blogi oli antanut jutulle Viikon kauneusjuttu -tunnustuksen ja nostanut minut Kaunis nainen -sarjaansa. Again, minut! Jessus sentäs, kyllä voi ihmiselle tulla hyvä mieli.

Kaikista eniten lämmittivät perustelut. Että oon kaunis juuri tällaisena, kolmikymppisenä toimittajana ja äitinä. Niinpä. Se jos mikä tekee naisesta kauniin, se, että on äiti. Siitä minä ainaskin oon maailman ylpein ikinä.

Olkaa tekin, äidit ja äitiydestä haaveilevat lukijani.