Vainukakara

Vanhemmuus kehittää yllättäviä taitoja. Kuten: kuinka syödä karkkia salaa taaperolta.

Kriittisin vaihe on pakkauksen avaaminen. Hedelmäpussia voi rapistella keittiössä vaikka kuinka isoon ääneen, eikä ipanaa kiinnosta pätkääkään. Yritäpä avata karkkipussi riittävän hiljaa - sokerinhimoinen törröttäjä spottaa pienimmänkin äänen 30 metrin päähän.

Vainukakaran harhauttamiseksi karkkien valinnassa olennaista on kiinnittää huomiota hajuun ja rakenteeseen. Parhaita ovat puolikovat hedelmäiset viinikumikarkit, jotka eivät tuoksu juuri miltään ja ne on helppo piilottaa poskeen. Mitä pienempi koko, sitä varmemmin selviää sokerihiiren röntkenkatseesta ja tiukasta kysymyksestä: Äiti, mitä sää syöt? Pienehköjen viinikumikarkkien etu on sekin, että ne voi hätätapauksessa nielaista ilman vakavaa tukehtumisen riskiä, jos ipana vaatii saada kurkistaa suuhun.

Sitkeitä salmiakkeja on syytä välttää (leukojen liike kavaltaa karkinsyöjän) sekä suklaata, jonka vainukakara haistaa vielä monta minuuttia todistusaineiston häviämisen jälkeenkin.

Vanhemmuus on tosiaan melkoinen taitolaji.

Äitin lakas

Hän on niin hassu ja rakas, että kirjoitin hänelle runon.

Tarvittaisiin isot taskut
joihin mahtuisivat kaikki aarteet
yksi tutti, toinen tutti
nalle
ja puoliksi syöty pääsiäismuna.

Isoakin isommat taskut
joihin voisi äidin sydämenkin laittaa.

Saisinko maitoa,
ihan pikkiriikkisen
ja shitä pitää lämmittää
sopivasti
ei liikaa, isi.

Luetaan kiljaa
katsotaan Pikku lakkolia
juostaan kilpaa
ja leikitään koppoti koppotia.

Äiti älä suutu
vaikka minä limpuilen ja liehun
äiti älä pussaa
päästä minut jo menemään

Sinä oot pikkuinen äitin lakas,
lempeät laineet ja tuiskujen valo
Nappaan sinut syliini
sullon sydämeni taskuusi.

Lomalaiset

Ipana on innostunut pesemään tukkaansa. Aina kun käännän selkäni, löydän hänet vessan lavuaarin ääreltä, kas näin:

Lentoni Bangkokista saapui Helsinkiin melkein ajallaan maanantaina alkuillasta ja kohta sen jälkeen kotiutui  myös mummolassa viikon viettänyt ipana. Olin ovella häntä vastassa ja halausta vailla, mutta ipanalla oli ollut niin ikävä alakerrassa asuvaa nelivuotiasta veikkaansa, että hän paineli melkein suorilta sinne leikkimään. Mummolassa oli ollut kivaa (uimahalli, pilkkikisat, makkaran paistoa kodassa - en ihmettele), eikä isiä ja äitiä ollut juurikaan ollut ikävä.

Minäkin selvisin erosta niin hyvin, että mitalin voisin itselleni antaa. Iltaisin kaipasin tuhisijaa kainalooni, mutta muuten selvisin kyynelehtimättä. Oli niiiiin kiva keskittyä kokonainen viikko sukeltamiseen, syömiseen ja nukkumiseen. Vaikka lomalla oli paljon fyysistä aktiviteettia ja rasitusta, henkisesti tuntuu toden totta siltä, että akut on ladattu ihan täyteen. Hyvä niin, elämä ei tosiaankaan näytä päästävän meidän perhettä helpolla tästä eteenkään päin.

Jetlaaki on siitä hassunkurinen kaveri, että olen simahtanut iltaisin melkein yhtä aikaa ipanan kanssa ja herännyt aamulla virkeänä viiden kieppeillä. Ipanan herätessä oon jo ehtinyt meikata, laittaa tukan, lukea kirjaa ja kattoa boxille tallennettuja sarjoja. Metkaa. Tänään lauantaina koko perhe ehti valmistaa ja syödä kunnon brunssin jo ennen kahdeksaa. Kun on ajoissa liikenteessä, ehtii tehdä kaikkea jännää. Tämän päivän kohokohta oli bussimatka Stokkalle karppeja katsomaan. Pienistä asioista syntyy isoja iloja.

Testing, testing..

Meneillään on ihmiskoe. Vekara testaa, kuinka vähillä unilla vanhemmat pysyvät toimintakykyisinä. Järki jäi jo aikaa sitten. Viikon verran yöunet ovat olleet 3 + 1 + 1 tuntia, herätys kello 5.30. Vekara paahtaa menemään täyttä häkää, minä en muista ees omaa nimeäni.

Huomenna alkaa ihmiskoe osa 2. Vekara menee viikoksi talvilomalle mummolaan ja meitsi häipyy Thaimaahan sukeltamaan. Peukut pystyyn, että pääsen matkaan enkä itke koko viikkoa koti-ikävää.

Viikonloppu kamerassa

Kävimme HopLopissa...

... ja kaupassa ...

... ripustin tauluja seinälle ...

... ompelin kevätverhot olohuoneeseen ...

 

... tapiseerasin pari seinää ...

(raitatapetti Sanduddin Rolleria, kukallinen Pihlgren & Ritolan Kirsikkapuuta)

 

... meillä kävi ihania yövieraita ...

... ja hassuttelin vekaran kanssa. 

Tämä kuva on viikonlopun harvinaisuus: pahimmassa uhmaiässä oleva ipana käytti koko lauantain tauottomaan huutamiseen, kiukutteluun ja ilkeilyyn. Melkoista sirkusta, mutta hengissä selvittiin. Uutta viikkoa kohti, ja ens sunnuntaina Thaimaahan sukeltamaan. Jei!

Edit: Pahoittelut taas huonosta asemoinnista. Editointitilassa sivu näyttää ihan hyvältä, mutta julkaistu versio on ihan kamala. Argh, täytynee vaihtaa parempi pohja jahka ehdin.

Jos minä saisin päättää...

Sain Mamilta haasteen. Pitäisi siis kertoa, miten maailma makaisi, jos minä saisin päättää. Todennäköisesti se ei olisi juurikaan erilainen paikka kuin nyt - jotkut asiat olisivat paremmin, toiset ehkä huonommin. Joka tapauksessa seuraa lista hajanaisia ajatuksiani aiheesta.

Yksikään lapsi ei jäisi ilman rakkautta, ruokaa ja huolenpitoa. Yhtäkään eläintä ei kohdeltaisi huonosti, ja jokaisella aikuisella olisi ainakin yksi läheinen ystävä.

Vanhempainvapaat jaettaisiin tasan molempien vanhempien kesken. Tämä poistaisi epätasa-arvoa työelämässä ja olisi kerrassaan huippu juttu lastenkin kannalta. Mulle ei kannata yrittää syöttää semmosta soopaa, että äidit jää jotenkin luonnostaa mielummin kotiin. Ei se oo sukupuolesta kiinni, vaan luonteesta.

Työ joustaisi nykyistä enemmän. Pienten lasten vanhempien tai muuten haastavassa elämäntilanteessa olevien työpäivä ei kestäisi kovin paljon kuutta tuntia pidempi työpäivä. Vähemmän loppuun palaneita ihmisiä on parempi.

Suklaassa ei olisi kaloreita. Tätä ei varmaankaan tarvitse perustella.

Omassa elämässäni toiveeni eivät ole suuren suuria. Jos saisin päättää, vekara nukkuisi öisin. Tai edes valvoisi hiljaa. Kukaan rakkaimmistani ei sairastuisi, eikä varsinkaan kuolisi ihan lähiaikoina. Sitä oon saanut viime vuosina jo ihan tarpeeksi. Ja työni saisin pitää ja perheeni ja kotini.

Siinäpä ne, sen enempää en osaa toivoa.

Helpot perunarieskat

Ikean juustoa testasin. Hyvää oli.

Kui mää tän nyt vasta hoksasin? En oo koskaan pitänyt kaupan perunarieskasta, mutta ite tehty onkin ihan toinen juttu. Tän helpommaksi ja halvemmaksi ei leivän tekeminen tule. Älyttömän hyväkin on!

Tässä ohje, suosittelen tekemään kerralla vähintään tuplamäärän.

3 dl perunamuusia
1 kananmuna
noin 3 dl jauhoja (minä käytin spelttivehnä-, ruis- ja vehnäjauhoja, myös ohra- ja hiivaleipäjauhot sopivat hyvin)
reilu hyppysellinen suolaa
sulaa voita voiteluun

Sekoita kylmään perunamuusiin suola, munat ja jauhot. Ei tarvitse erityisemmin vaivata, riittää, kun seos on pehmeän tuntoinen kädessä.
 

Taputtele jauhoisilla käsillä rieskasia leivinpaperin päälle. Pistele haarukalla.
 

Paista 230 asteessa noin 8 minuuttia (leipien koosta riippuen). Kypsyys on hyvä, kun pinta on hieman ruskistunut. 

Voitele valmiit rieskat sulalla voilla ja vedä napa täyteen lämpimäisiä.