Mummolassa

Junailin ipanan kanssa mummolaan. Tuntematon mies tarjoutui auttamaan rinkan nostamisessa hattuhyllylle. Olin juuri kiittämässä, kun ipana rupesi keulimaan sille: "Mun isi on ainakin sata kertaa vahvempi kuin sinä!"

Mummolassa oli mukavaa, niin kuin aina. Ipana piti mummun ja papan kahden vuorokauden ajan tiukasti otteessaan. Mummu esitti viltti harteillaan kuningatarta ja ipana oli pahvitöttöröllä ratsastava ritari. Pappa leipoi hiki hatussa laskiaispullaa ja lämmitti takkaa makkaranhimoiselle vekaralle. Kiitokseksi hänet sidottiin tuoliin ja määrättiin pysymään vankilassa. 

En ole asunut kotikotona yli kymmeneen vuoteen. Itse asiassa en ole asunut lainkaan siinä talossa, missä vanhemmat nyt asuvat. Ja silti, aina kun menen sinne, mun kylpytakkini on saunan naulassa odottamassa. Sen suurempaa turvan ja rakkauden tunnetta en osaa edes kuvitella.

Herätyskello

Ääni pimeässä:

"Twiuu, twiuu, tää olis semmonen helätyskello, joka matkii lintuja. Klaak, klaak, klaak, äiti, helää!"

Pienet nakkisormet silittävät poskea ja höpötys kiihtyy:

"Nyt olis hyvä hetki leipoa laskiaispullia. Nyt. Pannaan sokelia ja hiiiilloa ja keeelmavaahtoa ja mantelimassaaa ja.. äiti, helää, nyt leivotaan!"

Henkilöstöjohtaja

Ipana rakensi legoista panssarivaunun. Kyydissä oli porukkaa kuin Village Peoplessa: timpuri, poliisi, palomies - ja henkilöstöjohtaja.

Ai kun minä nauroin. Mistä se on semmosen sanan edes oppinut, henkilöstöjohtaja.

Kuka se oli?

Eteisen seinään on liimattu vessapaperia.

Minä se en ollut.
Ipana ei tiedä asiasta mitään.
Ipanan mielikuvitusystävä Hooli on kuulemani mukaan matkoilla.

Ipanan iskä, olitko se sinä?

... vai jekuttaako joku taas äitiä?

3-vuotias

Kolme vuotta sitten hiippailin synnärin hiljaisilla käytävillä, join litra tolkulla mehukeittoa ja istuin illan hämärtyessä nojatuolissa katsomassa ulos lumiseen kaupunkiin. Oli rauhallista, melkein äänetöntä. Välillä pieni nyytti vieressäni inahteli, halusi ruokaa. Katsoin häntä ja ihmettelin. Oma pikkuiseni.

Kolme vuotta on ollut kova koulu. Tulta, tappuraa ja kyyneleitä. Niin paljon onnea, ettei sitä osaa sanoiksi pukea.

Tänään ei ollut hiljaista. Talo nurkkiaan myöten täynnä syntymäpäivävieraita, tahmaisia sormia, lahjapapereista käärittyjä legoja ja autoja. Nyt sängyssään väsynyt pieni mies, joka ei millään malttaisi nukahtaa.

Leppoisaa joulua!

Koti on siivottu (ja sotkettu), kuusi koristeltu (ipana valitsi tänä vuonna itselleen lasiset auto-koristeet), ruuat tehty (mäyräkoirat vahtivat uskollisesti uunin edessä kuusi tuntia kinkun paistumista), lahjat hankittu (mitähän minä saan?!) ja konvehdit syöty (ja lisää haettu kaupasta). Joulu saa tulla, me ollaan ihan valmiina!

Heli Laaksosen sanoin toivotan rentouttavaa joulua itse kullekin!

Joulupatja o mu omakeksimä perinne, mink mää tahtoissin lanseerat niil ihmisil, ketkä tahto viättä lepojoulu.

Joulupatja tehrä nii, et jouluaattoaamun sänkyst raahata patja keskel olohuane lattia peittoines tyynyines päivines. Ympärs asetella ruakka (mitä ei ole itte tehty vaa myyjäisist ostettu tai jonku ahkeran jouluihmisen laittama), namei ja uussi kirjoi ja mitä muit paketei onki sattunu saama.

Siäl peito al sit maatta uuttevuatte saak, käännetä välil kirja sivui taik kylkke ja ojennella kätt kohren konvehtei. Viarai ei saa tul käymä, eikä itte kuulu käyrä missä.

Ei ol väli onk yksinäine, parilline taik perheline - joulupatja o joustava ratkaisu. Ku siit nousse, o niin kyllästyny makkamisse ja niin täys tyäntouhu ja toiminna ilo, et sitä riittä pitkäl kevässe.

Arkiston kätköistä

Päivän Hesarissa on juttu raskaudesta ja ientulehduksista. Ja kukas se siinä kuvassa onkaan, minä ite! Onnellisesti olin unohtanut kolmessa vuodessa, miten valtavan iso maha mulla olikaan. Huh.