33. raskausviikko

Tekisi mieli valittaa närästyksestä, mutta koska olen viime viikot elänyt pääosin konvehdeilla ja rasvaisella ruoalla, lienee viisainta pysyä hiljaa. Lonkkia särkee öisin ja se tuskin johtuu minusta, joten siitä valitan vähäsen.

Muuten elo on odottelua. Ei mitään jännittävää raportoitavaa. Minut on vallannut ameebamainen väsy ja saamattomuus, ja nukun lähes puolet vuorokaudesta. Lopun aikaa tuskailen sitä, miten iso ja kömpelö olen.

Viikonloppuna kotiutuu pinnis, ja muutama muu asia pitäisi vielä hankkia. Ja sitten taas vähän lisää odottelua. Onneksi esikoisen synttärit odottavat ihan kulman takana, joten tiedossa on vieraita ja ohjelmaa.

31. raskausviikko

"Toivoisin, että pikkuveli syntyisi jo."
 
Ja vähän myöhemmin: "Voidaanko myydä pikkuveli sitten kun se syntyy, että saisin vähän omaa rahaa?"

Melkein 5-vuotias on ihana. Valppaana on tosin oltava heti aamusta - tässä kuluneen viikon keskustelunavauksia klo 6.30 pimeässä makuuhuoneessa:

- Tiesitkö, että atsteekkien kulta on kirottua?
- Eikö niin, että salama ja sähkö on eri asioita?
- Nallen palokello soi! Herätys!
- Mun elämä on pilalla, ihan pilalla.
- Tiesitkö, että sika ja possu on sama asia?
- Jos olis pomminosturi, niin sillä sais hajotettua koko meidän talon.
- Äiti, halaan käsillä sua ja jaloilla vauvaa.

Vauva kasvaa, maha kasvaa, lonkkasärky kasvaa, univelka kasvaa... Alan olla aika kypsä vanhempainvapaalle.

29. raskausviikko

 

Tein ipanalle joulukalenterin. Karkkia, legoukkoja, värikyniä ja kaikenlaista muuta pientä.

Viime yönä laskin, että kävin hereillä yhdeksän kertaa. Herään, kun lonkat puutuvat ja pitää vaihtaa kylkeä. Herään, kun pikku kakara riehuu. Herään, kun esikoinen näkee painajaisia ja kun hän pissaa sänkyyn. Herään, kun mies kuorsaa ja kun mun pitää käydä vessassa. Koska kaikki yöt ovat tällaisia, olen päivät ihan pihalla. Unohtelen asioita. Ihmettelen, kun en pääse postilaatikon avaimella sisälle kotiin. 

Jäljellä on luojan kiitos enää 14 työpäivää. Yhtään enempään en pystyisi. Neuvolasta tarjottiin supistusten takia jo saikkua, mutta en ottanut. Ehdin minä kotonakin vielä kypsyä.

Iso mamma, siro vauva. Rv 29.

Mutta noin muuten: kaikki hyvin. Luovutin, ja ostin uuden talvitakin. Se, millä selvisin esikoisen odotuksen loppuun asti, oli ratketa saumoistaan, kun tungin sen päälleni. Kymmenisen viikkoa vielä. Odotan jännityksellä, millaisiin mittoihin vielä pääsen. 

27. raskausviikko

Vikalla kolmanneksella, hilipati hippan hei! Ja plus kymmenen kiloa painoa, hilipati *kröhöm*


 

On tullut syötyä ihan kiitettävästi konvehteja, pipareita ja glögiä, mutta koska neuvolassa ei edelleenkään huomautettu asiasta, jatkan valitsemallani linjalla. 

Edellisenä viikonloppuna käväisin kotikotona, ja istuin kolmen päivän aikana 1200 kilometriä autossa. Se sujui hämmästyttävän hyvin. Outoa, kun on niin hyvä vointi. En valita. Töissä sujuu, kun pidän keskellä viikkoa yhden etäpäivän enkä kökötä koko aikaa työtuolissani.

Varustepuolikin alkaa olla kunnossa. Bebelle saatiin lainaksi sänky ja kantoliinat, FB-kirppikseltä löytyi imetystyyny ja vaunuihin kantokoppa ja vaatteitakin on niin paljon, ettei kaapinovi meinaa pysyä kiinni. Uutena ostettiin matkarattaat, koska edelliset käytettiin kertakaikkiaan ihan loppuun. Malli on sama kuin Vekaralla eli Gracon Mosaic, jotka selvisivät moitteettomasti kymmenistä lennoista ja kolmen vuoden lähes päivittäisestä käytöstä.

Maailman ihanin on tuleva isoveikka, joka pelkää öisin kauheasti mörköjä, hirviöitä, jättiläisiä ja luurankoja. Viime yönä kainalooni käpertyessään hän siitä huolimatta supatti korvaani: "Äiti, minä tuun tähän sun eteen pikkuveljen turvaksi."

25. raskausviikko

Vaihteeksi tilastotiedotusta.

Mahan ympärysmitta on 95 senttiä, kun se viimeksi tähän aikaan oli 90 cm.
Paino on noussut seitsemisen kiloa, kun se viimeksi oli noussut 5,5 kiloa.
SF-mitta sen sijaan on pienempi, ja maha on selkeesti alempana.

Sama kuvina.

2009                                                                2014


Menenkin tästä syömään lisää joulukarkkeja ja lihomaan entistä isommaksi.

24. raskausviikko

Yritä tässä sitten kirjoittaa jotakin mielenkiintoista, kun päivät kuluvat töissä, sohvalla ja nukkumassa. Jännittävänä lisänä ruokakaupassa käyntiä ja koirien ulkoilutusta. Vaihtelua tuovat erilaiset tv-sarjat. Tähän riittävät voimat ja keskittymiskyky. Älkää käsittäkö väärin, just näin tuntuu oikein hyvältä. Onneksi tällä viikolla tulivat ensimmäiset pakkaset, jonka ansiosta olemme maksimoineen mukavuutta polttamalla takassa tulta joka ilta.

Viikon kohokohta oli pyörähdys palkkakonttorissa, jossa laadittiin suunnitelma mun vanhempainvapaasta. Laskimme yhteen pitämättömät lomat ja joulun- ja uudenvuoden vapaat ja tulimme siihen tulokseen, että viimeinen työpäiväni on 19. joulukuuta. Wooooop! Tykkään ihan hirveesti mun työstä, mutta tuntuu mahtavalta jäädä välillä kotiin mahan ja myöhemmin beben kanssa. Esikoisen kohdalla en meinannut millään pystyä irrottautumaan ja orientoitumaan kotiin, mutta nyt ei totta tosiaan oo sen suuntaisia ongelmia. Ja ehkä ihan hyvä, että vapaat lähenee - työkaveri nimittäin nappasi tämän kuvan perjantaina lounaan jälkeen:

Ihan kivuttomasti ei suju vuoden pimein aika Vekaraltakaan, kuva torstaiaamulta päiväkodin eteisestä:

Onneksi on ollut lomaakin. Pari viikkoa sitten piipahdimme puolisoni kanssa kaksistaan Köpenhaminassa. Vietettiin niinku laatuaikaa, kun kohta se on aikas kortilla. Valitettavasti mitään tärppejä ko. kaupunkiin ei ole tarjota, sillä loma meni enimmäkseen nukkuessa. Mutta ei se mitään, kotiin palasi sangen virkistynyt pariskunta. Ne harvat tunnit, mitä olimme lomalla hereillä, käytimme syömiseen. Smörrebrödejä, viinikumikarkkeja, Sticks ´n´Sushin törkeän hyviä susheja ja Wagamaman nuudeleita.

Ai miten on onnellinen olo. Makaan sohvalla omassa ihanassa kodissani, jo mainitun takkatulen lempeässä lämmössä, perheen ympäröimänä. Jääkaapissa on piparkakkutaikina jähmettymässä ja ihan törkeän hyvää lohitahnaa mun iltapalaleiville. Parasta.

23. raskausviikko

Jotakin järkevää piti kirjoittaa, mutta sain ystävältä niin hyviä uutisia, että meni ajatukset ihan jumiin. Yritän kumminkin.

Viikko vierähti labrassa ravatessa. Olemme yrittäneet selvittää, johtuuko alavatsan jomotus ja supistelu kenties jostakin tulehduksesta vaiko kohdun kasvamisesta. Yksi selitys voi olla myös julmettu kiire töissä yhdistettynä yh-viikkoon esikoisen kanssa. Eipä päässyt sohva kotona kulumaan. 

Maltillisten kilareiden jälkeen ("Et kyllä enää jätä mua kaksin ton riehujan kans!") mies katsoi parhaaksi häipyä Vekara muassaan mökille. Minä jäin kotiin syömään karkkia ja nukkumaan. Ehkä ei kyllä pitäis sitä karkkia niin syödä, kun painoa on tullut jo seitsemän kiloa (kröhöm). Sf-mittakin huitelee yläkäyrällä kuten Vekaraa odottaessa. Että joulusuklaita odotellessa.

Pikku Kakara jumppailee jo ahkerasti, yrittää tunkea pyllynsä ulos kyljestäni ja hikottelee kovasti, mikä tuntuu samalta kuin olisi elohiiri - noh, siellä niin. Hassu pieni.

Odotus sujuu supistuksia lukuun ottamatta kaikin puolin rauhallisesti. Voin paljon paremmin kuin ekalla kierroksella, jolloin oli joka viikko jotakin uutta vaivaa ja kremppaa. Ehkä kroppa on nyt paremmin perillä siitä, mitä keskivartalon tienoilla tapahtuu. 

Kuvatessa oli joku hieno idea, mutta lopputuloksesta ei saa mitään selvää. Rv 23.

Olen ymmärtänyt, että osa lukijoista seuraa Vekaravaaraa ennen kaikkea suuruudenhullujen ja yhtäkkiä alkavien remonttiemme takia. Seuraavaksi uutisia heille. Alakerran oleskelutilojen ja yläkerran makkarien välinen portaikko on edennyt sillä viissiin, että seinään tehtiin pari viikkoa sitten uusi reikä, josta rapisee aivan pirusti puruja sekä vessan oven eteen että eteisen rappuun. Mieheni rakensi uusia portaita noin puolimatkaan, kunnes loppui aika, rahat ja hermot. Sittemmin asia ei ole edennyt. Motivaatio remontin jatkamiseen noussee sitä korkeammalle mitä kylmemmiksi sää käy, sillä makuuhuoneeseemme pukkaa aika viileä tuuli eristämättömästä ulkoseinästä.

Valmistuu ihan silmissä.

En kuitenkaan käy moittimaan miestäni  hitaasti etenevästä remontista, sillä minusta on aivan käsittämätöntä, että joku ylipäänsä osaa suunnitella portaat niin, että piirustuksissa on otettu huomioon hyvin rajallinen tila sekä askelnousulle ja -leveydelle asetetut vaatimukset. Ja sitten vielä rakentaa ne, tuosta noin vaan. Kuten naapurin pappa totesi, muut tekevät mitä osaavat ja mun mies tekee mitä haluaa. On se ihana.