Mansikka-brita ja sadepäivän kylppäriremontti

OoooOOooo tätä homman määrää kesällä. Herätessäni mietin, että mitähän sitä tänään tekisi, kun ipana on kaapattuna mummolaan eikä ole järjestämässä toimintaa vanhemmilleen. Sitten tuli mieleen, että kylppäri onkin vielä remontoimatta. Mies kun heräsi ja kysyi, että mitäs tänään tehtäis, sanoin, että remontoidaanko kylppäri. Hän oli vielä yöhousuissa ja tukka pystyssä, mutta heti valmiina suuntimaan rautakauppaan.

Rautakauppaan siis. Nyt on maali hankittuna ja kaakelit pesty. Huomenna pääsen tosi toimiin. Tarkoitus on tehdä pieni päivitys maalaamalla susirumat laatat, uusimalla kalusteita ja vähän myös vaihtamalla kaakeleita. Isompi remontti odottaa parin vuoden päässä, kunhan ensin saadaan ullakko kuntoon. Sieltäkin kuuluu kova pauke, kun mies repii halteks-levyjä katosta. (Tarviiko joku halteks-levyjä? Meillä olis ylimääräisenä ainakin sata.)

Muutama pienempi kalustetuunauskin mulla on loman kunniaksi työn alla, niistä enemmän kunhan projektit joskus valmistuvat.

Sitä odotellessa syödään vähän mansikoita! Suosittelen lämpimästi tätä Kotivinkin mansikka-britan ohjetta, on niiiiin herrrrkullinen, että ei oo tosikaan!

• 125 g voita tai margariinia
• 1 dl sokeria
• 2 kananmunan keltuaista
• 1 ½ dl vehnäjauhoja
• 2 tl leivinjauhetta
• 1 dl maitoa
• MARENKI
• 2 kananmunan valkuaista
• 1 ½ dl sokeria
• 1 tl vaniljasokeria
• 1 dl mantelilastuja
• TÄYTE
• 2 dl vispikermaa
• 1 tl vaniljasokeria
• 1 rkl sokeria
• 5 dl mansikoita

Tee näin:

1. Vaahdota voi ja sokeri. Lisää keltuaiset seokseen vatkaten.

2. Sekoita keskenään vehnäjauhot ja leivinjauhe. Lisää munavaahtoon vuorotellen jauhoseosta ja maitoa.

3. Piirrä uunipellin kokoiselle leivin-paperille kaksi ympyrää, joiden halkaisija on 19 cm. Jaa taikina tasaisesti levyiksi, jotka ovat hieman ympyröitä pienemmät.

4. Kypsennä pohjia 180-asteisen uunin keskitasolla 10 minuuttia.

5. Tee marenki. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää joukkoon sokerit ja vatkaa, kunnes valkuaisvaahto pysyy kulhossa vaikka kulhon kääntää ylösalaisin.

6. Levitä marenki esipaistettujen pohjien päälle. Ripottele pinnalle mantelilastut. Paista kakkupohjia 180-asteisessa uunissa vielä 15 minuuttia tai kunnes pinta on kauniin värinen. Jäähdytä pohjat.

7. Tee täyte. Sekoita sokerit kermaan ja vatkaa se vaahdoksi. Levitä toisen pohjan päälle kermavaahtoa ja pilko sen päälle mansikoita.

8. Nosta toinen pohja täytteen päälle ja koristele sekin kermavaahdolla ja mansikoilla.

Uusi perheenjäsen!

Voi ilo ja autuus, kun perhe kasvaa. Mies kutsuu sitä Hiivatiksi, mun vanhemmat puolestaan Pompannapiksi. Ite oon onnesta melkein mykkänä.

Se on pieni, se on punainen, se tulee italiasta ja sen on mun ihan ikioma! Haaveilin siitä melkein 15 vuotta ja siinä se nyt on: mun oma seicento.

Kuva: Joonas Vuorinen

Polonen oli hylättynä ja poissa rekisteristä yli 20 vuotta, kunnes kotiutui meille. Mies korjasi sitä lähes sata tuntia ja sanoi äitienpäivänä, että lahjasi on (melkein) valmis. Nyt minä ajan sillä aina kun mahdollista ja hymyilen koko ajan hallitsemattomasti.

Melko konstikas kapistus se on kyllä. Ensinnäkään siinä ei oo peilejä. Aika hurjaa hommaa ajaa liittymästä motarille, kun pitää yhtä aikaa ajaa niin lujaa kun pääsee (melkein yheksääkymppiä), yrittää pitää auto tiellä (ei oo siinä vauhdissa ihan helppoa) ja katsoa pää kenossa taaksepäin (koska niitä peilejä ei tosiaan ole). Ykkönen ei aina pysy päällä, ja eilen kesken ajon irtosi kaasuvaijeri (kyllä semmostakin voi tapahtua). Sade ei ole erityisen toivottavaa, koska ikkunoissa on enemmän sammalta kuin tiivistettä, ja vesi valuu sisään melko estoitta. Sitä paitsi pyyhkijät toimivat tasan yhdessä nopeudessa (hidas) ja yltävät juuri ja juuri kuskin näkökentä puoliväliin (tästäkin syystä pitää ajaa pää kallellaan).

Muutamia muitakin havaintoja olen tehnyt. Esimerkiksi, että yllättävän ison ruuhkan voi noinkin pienellä autolla motarille aiheuttaa (mutta minä tosiaan ajan ihan niin lujaa kuin autosta lähtee!). Toinen juttu on jarrutusmatkat. Kauhean nopeasti uudet autot stoppaavat risteyksiin! Seicento ei pysähdy kovin äkkiä vaikka makaisin koko painolla jarrupolkimen päällä, enkä sitäpaitsi edes voi tehdä niin, koska silloin auto kaartaa äkillisesti mihin suuntaan tahansa sitä sillä hetkellä sattuu huvittamaan.

Onneksi opettelin ajamaan aikoinani vanhalla Talbotilla, joten en ihan pienestä hätkähdä. Se oli aivan mahdoton auto! Startti oli jotenkin rikki, joten aina kun auto sammui (usein keskelle risteystä), piti nousta ulos, avata konepelti ja naputella starttia vasaralla. Vaihteet olivat ihmeellisen löysät, joten ne piti arpoa paikoilleen heiluttelemalla vaihdekeppiä puolelta toiselle. Kakkonen oli kaikista hankalin, koska se tuli niin taakse, että sen laittaessaan piti yhtä aikaa vetää kuskin penkkiä taaksepäin. Siitä asennosta en kuitenkaan yltänyt kunnolla polkimille, joten heti kun sai kolmosen silmään, piti myös penkkiä siirtää eteenpäin. Mies ei varmaan koskaan pääse yli siitä, että meni erehdyksissään myymään legendaarisen Alpon.

No mutta, ihmisiä naurattaa, kun olen Fiiulla liikenteessä. Muakin naurattaa, ja justiinsa siksi minä niin tykkään mun uudesta autosta.

* * *

Jk. Jäin miettimään, että mikä mun ajatus olikaan tätä kirjoittaessa. Ehkä kyse on pohjimmiltaan unelmista. Että pitää niistä kiinni ja uskoo siihen, että jonain päivänä ne käyvät toteen. Ja jonakin päivänä uskaltaa myös luopua unelmistaan, tarttua toimeen ja tehdä niistä oikeasti totta. Unelmat on ihania, mutta toteutuneet unelmat - ne vasta upeita ovatkin!

Päiväkodin kesäloma

Lammassaari 6/12

Sisällä talossa viuhuu pyörremyrsky. Luulen niin, ihan en voi olla varma, koska se liikkuu niin liukkaasti. Voi se olla myös ipana. En ole ikinä tavannut toista lasta, jossa olisi niin paljon virtaa kuin meidän kakarassa. Sellainen energiapesäke kun on, se ei paljoa tarvi muuttuakseen hirmumyrskyksi. En nimittäin oo koskaan tavannut myöskään yhtä uhmakasta lasta, paitsi työkaverin tytär Selma, joka sai yhtenä iltana niin kauheat kilarit, että ensin oksensi ja sen jälkeen pyörtyi. (Kestämistä vaan sinne!). Ehtymätön riehuenergia ja melkoinen uhma on yhdistelmä, jonka ylikiehumista on joka tapauksessa syytä välttää. Hänet on parasta pitää kiireisenä tai hän keksii tekemistä ihan itse. Kuten yhtenä aamuna, kun sotki sekä seinät että koiran viiliin ja nauroi makeasti päälle.

Edessä on kuusi viikkoa kesälomaa päiväkodista. Olen kauhusta jäykkänä. Odotukseni loman suhteen liittyvät lähinnä hengissä selviämiseen.

Onneksi on kesäinen kaupunki, jossa voi vaikka retkeillä. Pari viikkoa sitten otimme koko jengi pyörät alle, suihkimme Arabianrantaan ja patikoimme reilun kilometrin matkan Lammassaareen. Voi että olikin jännää juosta pitkospuilla ja pysähtyä tuon tuostakin ihmettelemään lintuja, leppäkerttuja ja muurahaisia. Perillä söimme kunnon eväät, että jaksoimme vielä palata kotiinkin. Sinä iltana ipana ei jaksanut enää tehdä mitään kovin isoja tuhoja. Vanhemmat 1, ipana 0.


Mutta mitä tehdä sadepäivinä? Älkää ehdottako muistipelejä tai elokuvia, tarvitaan jotakin järeämpää, mihin energian voi suunnata. Helsingissä on HopLop ja Merimaailma, mutta mitäs muuta?

Varaston tyhjennys! Ale!

Villa Viinerin ullakon ja kellarin aarteita laitetaan pikku hiljaa kiertoon. Kannattaa käydä aina välillä kurkkaamassa osoitteessa Huuto.net

Mitäettä eli kyselyiässä

Se alkaa heti aamusta.

Mistä maito tulee? Kuka sen tekee? Missä se meijeri on? Miksi se on valkoista?
Mistä leipä tulee? Kuka sen tekee? Miksi isi tekee leipää? Mistä leipä on tehty?
Ai mitä ne jauhot on? Mistä ne tulee? Miksi niissä on siemeniä?
Mistä juusto tulee? Kuka sen tekee? Miksi juusto on väkevää? Mitä on väkevä?

16 tuntia vuorokaudessa. Kun se vihdoin illalla hiljenee, minä tuijotan seinää. Enkä sano yhtään mitään.

Kriisi ja sen ratkaisu

"Äiti, minä rakastan sua", se höpötti varhain aamulla mun korvan vierssä. Pienet räkäiset nakkisormet avasivat mun silmiä ja nenä nykerössä ipana jatkoi: "Sinä oot niin ihana". Kun sanoin sille, että se ite on maailman ihanin, hän huokaili draamaattisesti: "Voi kiitos, tuntuupa hyvältä". Mainio ipana. Todennäköisesti hän vain toistelee lauseita, joita hänelle höpötetään, mutta samapa tuo, hyvä mieli siitä tulee kuitenkin.

Eilen aattelin, että oon aika vanha. Syksyllä täytän 32, ja se tuntuu paljolta. Aikuiselta. Meinasi siinä jo kriisiä pukata, mutta onneksi pysähdyin ajattelemaan elämääni nyt. Olen saanut tehdä aivan mahtavia töitä, ja juuri nyt olen paikassa, josta en olisi osannut edes haaveilla. Kaikista tilanteista en ole saanut tyylipisteitä, mutta voin olla tyytyväinen niistä hetkistä, kun olen tuonut toivoa ja vaikuttanut positiivisesti toisen ihmisen elämään.

Sitten minulla on tuo ipana, elämäni valo, suurin rakkaus ikinä. Ympärillä on tiivis perhe ja ystävät, jotka elävät rinnalla iloissa ja suruissa, tyvenellä ja hirmumyrskyissä. On niin upea talo, ja talossa paljon elämää. Ja ipanan iskä, mun mies, jonka kanssa saa kasvaa, oppia ja elää elämää, jossa arkisin syödään valkoviinirisottoa ja viikonloppuisin kokataan läjäpäin maailman parhaita pitsoja. Ihania haaveita, jotka kutkuttelevat sydämessä, kun niitä ajattelee.

Siinä se mun kymmenen minuutin ikäkriisi sitten oli. Onneksi, aikaisempi kestikin paljon pidempään ja oli jokseenkin ikävä kokemus. Nyt tuntuu hyvältä ajatella, miten rikasta elämää sitä onkaan saanut elää. Tähän ikään mennessä oikein hyvä saavutus. Taputan itseäni olalle ja jatkan korkkarit kopisten kohti vuotta numero 32.

Möröt, jotka rakastavat banaania

Olen ymmärtänyt, että vanhempien on tärkeä pitää yhtenäinen linja kasvatuksessa. Siksi on nyt sovittu, että hirviöillä on isot hampaat, jotta ne voivat syödä porkkanoita ja pienet hampaat siksi, että ne saavat kuorittua banaanin. Hirviöt eivät missään tapauksessa syö mitään muuta, eivät varsinkaan pieniä poikia, kuten vekara pelkää. Tähän on vekaran vanhempainkomissio kokouksessaan päätynyt, ja tästä pidetään kiinni. Hirviöiden olemassaoloa emme lähde kiistämään, sen verran vahva on lapsen usko niihin.

Vekaravaarassa on vietetty ihania viikonloppuja kesälomia odotellessa. Ipana on käynyt mamman ja papan kanssa kalassa ja vanhempien kanssa ravintolassa syömässä. Oon niin iloinen, kun elohopean vilkkaan apinamme voi taas viedä ihmisten ilmoille syömään. Konstailemattoman hyvää ruokaa hupaisassa miljöössä tarjosi Viikinkiravintola Harald, joka on hiljattain avattu myös Helsinkiin. Aikuisten illalliselle valitsisin jonkun toisen paikan, mutta perheen kesken toimi oikein hyvin.

Nyt uskaltaa tuulettaa sitäkin, että ipana on oppinut päiväkuivaksi. Sitkeällä harjoittelulla ja kehumisella hommaan meni pari viikkoa. Onnistumisen avaimet löytyivät puskapissaamisesta sekä siitä, että sisällä saa käydä seisten pöntöllä. Lisäksi isi vei ipanaa vessaan käsistä hyppyyttämällä, mikä toi hommaan tarvittavaa lisäjännitystä. Toissapäivänä hän kävi ensimmäistä kertaa ihan yksin vessassa ja oli suorituksestaan niin ylpeä, että ego ei meinannut mahtua kulkemaan edes olohuoneen pariovista.

Omenapuut kukkivat vielä hetken. Taimet ja tulppaanit kukoistavat. Elämä puskee mullasta ja tuo tullessaan toivoa tulevaisuuteen.