Aug 20, 2015

Pikkuveikka

Sain noottia siitä, että blogini jämähti raskausviikolle 38, eikä vauva ole vieläkään syntynyt. Anteeksi. Kyllä hän syntyi, raskausviikolla 38+4, ja näyttää tältä:


Mun pieni vauva. Kuusi kuukautta ja risat, ryömii, yrittää syödä isoveljensä Legoja, rakastaa meidän koiraamme, opettelee konttaamaan ja on maailman helpoin ja tyytyväisin lapsi. Jos hän ei näyttäisi ihan veljeltään, epäilisin vaihdokkaaksi.

En ymmärrä, miten samoista vanhemmista voi tulla kaksi näin erilaista lasta. Isoveikka on vauvasta saakka elänyt koko tunneskaalan leveydeltä, itkenyt ja kiukunnut mutta myös nauranut helposti. Pikkuveli sen sijaan on tasaisen tyytyväinen, itkee ehkä kerran viikossa eikä naura, ellei siihen ole hyvää syytä.

Synnytys meni vallan nopeasti. Supistukset alkoivat säännöllisinä perjantaina 6. helmikuuta klo 15. Pärjäisin kotona niin hyvin, että lähdimme Kätilöopistolle vasta seitsemän jälkeen illalla, kun kolme ammattilaista oli todennut, että lapsi syntyy kotiin, ellei äiti kohta karauta kohti sairaalaa.

Lapsivesi menikin viisi minuuttia sairaalaan astumisen jälkeen. Seurasi tunti tiukkaa toimintaa, minkä aikana kykenin kommunikoimaan paikalle ehättäneen kätilö-mummin kanssa pelkästään käsimerkein. Lapsonen syntyi 80 minuuttia sairaalaan saapumisemme jälkeen ysiltä illalla. Legendaariset ensimmäiset sanani vauvan syntymän jälkeen koskivat syömättä jääneitä eväitäni.

Isoveli joutui syntymänsä jälkeen virvoiteltavaksi, mutta tällä kertaa sain pienen ukkelin heti syliini. Sen täytyi olla elämäni onnellisin hetki. Lämmin, suloinen, nihkeän nahkea vauva. Pieni ihminen, joka palautti auringon elämäämme pitkään jatkuneen synkän, onnettoman, sairauden ja kuoleman täytteisen ajanjakson jälkeen. Pieni ihminen, joka todisti, että elämä voittaa, ja että elämässä saa kuin saakin uusia mahdollisuuksia.



Isoveli rakastaa pikkuveikkaa yli kaiken. Hän hellii, hoitaa, rypistelee, laulaa, viihdyttää ja suojelee. Hän antaa kaiken rakkautensa veljelleen. Vanhemmat ovat välillä ihan dorkia, mutta pikkuveli ei koskaan. Hän on meidän kaikkien kallein aarre.

Hoidan pikkuveikkaa kotona vielä ainakin vuoden loppuun. Blogissa on hiljaista, mutta perheemme elämää voi seurata vallan liikkuvana kuvana Onni tulee läheltä -vlogissa osoitteessa www.valio.fi/onni.