Dec 30, 2011

Joulukuunsirppi ja muita ihmeellisyyksiä

Joulun monta päivää kestänyt lahjonta on saanut vekaran hämmennyksiin. Hän kulkee pitkin mummolaa ja kyselee kaikista esineistä juomalaseista sohvaan: "Onko meidän? Saako viedä kotiin?". Reppana ei pysty ollenkaan muistamaan, mitä kaikkia pukki toi juuri hänelle - mitä en ihmettele, sen verran massiivinen oli lahjasaalis. Legot, kirjat, vaatteet ja pieni hella tuovat onneksi iloa Vekaravaaran arkeen pitkälle joulun jälkeenkin.

Ipana ei pelännyt Joulupukkia ensinkään, vaan toivotti hänet tervetulleeksi kertomalla, että oli juuri syömässä rusinoita. Kun Joulupukki vastasi tiedustelemalla kilteistä lapsista, ipana toisti painokkaasti: "On, rusinoita syömässä". Pienen jutustelun jälkeen vekara lauleskeli toisen talossa asuvan pikkupojan kanssa pukille Tuiki tuiki tähtösen, auttoi lahjojen jaossa ja keskittyi sen jälkeen täydellisesti pakettiensa avaamiseen.

Joulupäivää ja Tapania vietimme vekaran toisessa mummolassa Lohjalla mukavasti 11 tuntia ilman sähköä. Onneksi pappa oli varannut ison kalan savustettavaksi, joten ihan nälissään meidän ei tarvinnut olla.

Välipäiviksi koko jengimme suunti Pohjanmaalle mummoloimaan. Pitkän ajomatkan jälkeisenä aamuna pimeästä kuului pian kuuden jälkeen reipas kuiskaus: "Ooksä väsyny, isi, ooksä väsyny?". Nauratti ihan pirusti, puhetapa kun oli selvästi kopioitu 17-vuotiaalta kummitädiltä.

Vekara puhuu taukoamatta, kyselee vähän väliä tarkennuksia ("Mitä äiti juttelee?") ja keksii omia sanoja, kuten evakrumppi tai pokskromppi. Erityisesti hämmennystä aiheuttaa taivaalla näkyvä banaanikuu eli kuun sirkkeli (sirppi ei ole vielä uponnut sanavarastoon), joka sekoittuu joulukuuhun ja sitä kautta myös joulukuuseen. Kyllä on maailman hahmottaminen vaikeaa, kun on vielä ihan pieni.

Eilen kaupungilla törmäsimme entiseen esimieheeni, jonka kanssa jäin vaihtamaan kuulumisia. Mies ei huomannut tervehtiä vekaraa, joten tämä huusi kuuluvasti ja riittävän monta kertaa: "Mää oon Emi, mää oon Emil!". Sujuva murrealueen ylitys tenavalta ja hyvä osoitus hänen reippaasta luonteestaan.

Ens viikolla juhlitaan vekaran toista synttäriä, voi mahtavuutta.

Dec 19, 2011

Pikatreeni pienten lasten äidille

Uusimmassa Trendissä (1/12) on juttu puolen tunnin tehokkaasta treenistä. En ota kantaa harjoitusohjelmaan, en ole sitä kokeillut, mutta lopun Kultaisia sääntöjä en malta olla kommentoimatta.

Ohje menee näin: Mikäli sinulla on lapsia, käytä hyväksesi lyhyetkin päiväunihetket ja tee huolellinen pikakotijumppa.

Yritän olla kiljumatta ääneen. Sanon nätisti, että tämän ohjeen antaja ei ehkä tiedä lapsista mitään. Tulipa mieleeni ipanan vauva-aika, kun hän nukkui 20 minuutin päiväunia. Niiden aikana ehti joko käydä vessassa tai syödä hätäisen lounaan eikä missään nimessä esimerkiksi täyttää astianpesukonetta tai laittaa pyykkejä. Saati sitten, että olisin istahtanut alas sohvalle, vaikka en ollut nukkunut yöllä yhtään.

Jos joku olisi silloin antanut tällaisen ohjeen, olisin ensiksi tappanut neuvonantajan ja sen jälkeen itseni. Koska kukaan ei onneksi antanut yhtä idioottimaisia neuvoja, olen vielä hengissä kommentoimassa kultaisen säännön jatkoa.

Laita kello herättämään puoli tuntia tavallista aikaisemmin, jotta ehdit liikkua ennen päivän askareita. Okei, tää ohje ei oo suoraan pienten lasten vanhemmille, mutta kuitenkin. Nahkavekkari herättää mut joka aamu vähintään tunti ennen kuin haluaisin, joten en tasan tarkkaan pane kelloa pimputtamaan. Olen valvonut kaksi vuotta ja herään edelleen vähintään kolme kertaa yössä vekaran kanssa, joten bua ha ha ha ha ha - nukun justiinsa niin pitkään kun ikinä pystyn.

Anteeksi, olen väsynyt ja kiukkuinen. Minulle on kerrottu, että olen olemassa helpompiakin lapsia kuin meidän vekara. Sellaisia, jotka nukkuu pienestä asti hyvin, eikä aja vanhempiaan romahtamisen partaalle.
Meillä on kuitenkin myös paljon kohtalotovereita. Siksi annan omat kultaiset sääntöni pienten lasten äitien pikatreeniin.

1. Pyöräile työmatkat, jos mahdollista. Saat vähän liikuntaa ja hetken omaa aikaa.
2. Lepää aina kun voit. Kaiken muun, myös kuntoilun, ehtii tehdä myöhemmin.

Dec 18, 2011

Kiitos hyvää, kuitenkin.

Epäilyttävän hiljainen leikki paljastui laivan lastaamiseksi. Kun vanhemmat ehtivät paikalle, pojat olivat jo seilaamassa kohti Englantia.


Joulukuusi on koristeltu, koristeiden paikkaa vaihdettu vekaran toimesta ainakin kahdesti päivässä, piparit leivottu (ja syöty), laatikot tehty ja joulupukkiin oltu yhteydessä. Me ollaan niin valmiina kuin ylipäänsä tässä huushollissa on mahdollista. Joulu saa tulla.

Jouluakin enemmän vekaran äiti oottaa vuoden loppumista. Tää vuosi on ollut meille uskomattoman raskas ja täynnä toinen toistaan huonompia uutisia. Paljon iloakin on onneksi mahtunut mukaan. Vekaravaaran uusi talo on enemmän kuin mitä olisin ikinä keksinyt kuvitella. Elämä on niin täydellistä: ystävät on koko ajan tässä vieressä, lapselle on isoveikka ja mulla loputtomasti remontoitavaa. Lattiat narisevat villasukkien alla ja glögit, leivonnaiset ja lapset kulkevat sujuvasti kerroksesta toiseen.

Ärsyttävän äidin tapaan en malta olla taas hehkuttamatta ipanan ihanuutta. Luin näet Kiitos hyvää -blogista tiistain toimeksiannon: Mieti hetki asioita, joita tehdessä olet viimeksi ollut onnellisimmillasi. Mistä olet saanut eniten tyydytystä ja mielihyvää, mitä tehdessä olet hymyillyt eniten, hyräillyt, nauranut tai vain ollut tyynen levollinen ja tyytyväinen? Listaa sitten viisi mieleesi tulleista onnea sinulle tuoneista asioista paperille.

No okei, tää on niin helppoa. Parhaita on aamut, kun ipana on kantorepussa mun selässä, me askelletaan kohti päiväkotia ja lauletaan täyttä kurkkua milloin mitäkin lastenlaulua, jonka sanoja kumpikaan meistä ei muista oikein. Iltapäivisin ehdin menettää kymmenesti hermot uhmaikäisen ipanan kanssa, mutta sitten kun sen illalla vihdoin saa tapeltua nukkumaan ja se tuhisee pitkin pituuttaan mun sängyssä, onnen tunnetta on mahdoton pukea sanoiksi. Sit minä hipsin vielä keittiöön, laitan glögin lämpenemään ja istahdan hetkeksi sohvalle. Siinä sitä on onnea kerrakseen.