Tupsupipossa

Odotusaikana kutomani hiihtopummin pipo osoittautui käytössä niin hyväksi, että viikonloppuna tein samalla ohjeella uuden myssyn vekaran pään suojaksi. Lanka on edelleen ihastuttavaa Reggae Ombrea, tällä kertaa ruskean sävyisenä.

Kuusiviikkoiselle vekaralle sopivassa pipossa on 60 silmukkaa (vauvalla 56) ja korkeus on 34 kierrosta (vauvalla 28). Pipot ovat 1 oikein - 1 nurin joustinta. Seuraavaksi kokeilen helmineuletta, josko siitä saisi vieläkin nätimmän myssyn.

Joka tapauksessa erittäin helppo ja nopea ohje vauvan pipoksi - kannattaa kokeilla!

Ilon ja surun kyyneleitä

Blogissa on ollut viime päivät kovasti hiljaista. Elämä myllertää nyt niin kovasti, ettei pää oikein pysy mukana. Minä menetin valtavan rakkaan mummuni tällä viikolla. Heti perään vekara oppi nauramaan. Suuren surun keskellä pieni hymy on paras lohdutus.

Hymyjä ja jutustelua

Ihana viikko! Vekara on alkanut toden teolla jokeltelemaan ja hymyilemään. Isi ja äiti ovat haltioissaan, miten jotain noin ihanaa voi olla olemassa.

Juhlapäivä

 Isä Raimo Huttu kastoi vekaran tasan 12 vuotta isin ja äidin tapaamisen jälkeen ystävänpäivänä 2010.

Nyt lapsosella on ihan virallisestikin nimi! Mirhalla voitelun jälkeen hän tuoksuu niin hyvältä, ettei häntä malta kylvettää moneen päivään.

Nimenanto ja kaste pidettiin Uspenskin katedraalissa. Tilaisuus oli kaunis, liikuttava ja lämminhenkinen. Olin onnellinen ja ylpeä seistessäni mieheni rinnalla pienokaisemme juhlassa. Kummit selviytyivät monista tehtävistään kunniamaininnoin, samoin itse juhlahenkilö, joka seurasi kiinnostuneena ympäristöään seremonian ajan.

Vekara sai kaikki kolme nimeään sukunsa miesten kunniaksi. Ne tuovat hänelle toivottavasti onnea ja varjelusta elämän matkalla. Ensimmäinen nimi tarkoittaa ystävällistä ja miellyttävää, toinen rakastettua ja kolmas naurua. Niitä pienen miehen taipaleella varmasti riittää.

Juhlaa vietettiin Ravintola Saslikin Pressi-kabinetissa. Ensiksi joimme puheiden saattelemana lasit venäläistä kuohuviiniä ja virittelimme vatsojamme tunnelmaan zakuskalla eli venäläisellä alkupalalajitelmalla. Pääruuaksi söimme savustettua lohta tai härkää ja jälkiruuaksi taivaallisen hyvän Tsaarin suklaatroikan eli tummaa suklaakakkua, maitosuklaamoussea ja valkosuklaasorbettia. (Sivumennen sanoen tämä oli jo neljäs kerta, kun vekara, viisi viikkoa, käy ravintolassa.)

Hyvää ruokaa, paljon naurua ja ennen kaikkea monta syliä, joihin pieni mies voi koska tahansa elämänsä aikana kivuta turvaan ja rakastettavaksi. Ah ihanuutta.

Proud Mama

Vekara kääntyi tänään - viisi viikkoisena - selältä mahalleen! Olin viereisessä huoneessa ja ihmettelin, että mitä se niin kauheasti ähertää. Kurkkasin leikkimatolle ja ehdin juuri nähdä, kun hän kepsahti otsa edellä lattiaan.

Vekara on tällä viikolla alkanut myös jutustelemaan ja hymyilemään. Pari päivää sitten hän kiljui ilosta, kun onnistui pissaamaan isin päälle. Äiti on ylpeä.

Minä puolestani olen vihdoin oppinut käyttämään kestovaippoja oikein. Suurin osa vaipoista on ihan paskoja, mutta onneksi eivät kaikki. Käyttöön jäävät Etsystä tilaamani Guerilla Fluffit sekä Fuzzi Bunzin vaipat. Imse Vimset pitäis kiireen vilkkaan poistaa äitiyspakkauksesta, ettei kukaan erehdy niitä käyttämään.

Nyt sohvalle perheen kanssa. Huomenna paikalle saapuu koko suku, ja sunnuntaina vekara saa nimen!

Unikeinussa, unipussissa

Vekara on osoittautunut melkoiseksi sylivauvaksi ja vetelee nytkin päiväuniaan kantoliinassa. Pinnasänkyynsä hänet saa huijattua (yleensä) iltaisin, mutta jo ensimmäisen syötön jälkeen hän siirtyy äidin kainaloon nukkumaan.

Sovaungan unikeinu on siis toistaiseksi ollut melko vähäisellä käytöllä, enkä voi antaa lopullista tuomiotani siitä, oliko se hintansa arvoinen. Lukijani Kardemumman pyynnöstä muutama sananen kuitenkin.

Ensiksikin, ihan pienelle vauvalle keinu ei mielestäni sovi. Alle nelikiloinen jää siinä outoon asentoon, pää paljon jalkoja alemmaksi. Mitä lähemmäksi viitta kiloa päästään, sitä paremmalta keinu vaikuttaa. Ilmeisesti valmistajakin on huomannut tämän puutteen kehdossa ja markkinoille onkin tulossa uusi, paranneltu malli. Äkkivilkaisulla vaikuttaa selvästi paremmalta kuin tämä meillä oleva versio.

Mitä tulee keinun muihin ominaisuuksiin, onhan se kiistatta pieni, kevyt ja kätevä. Eilen vekaraa väänsi syönnin päätteeksi kovasti mahasta, mutta vauhdikas heijaus keinussa rauhoitti hänet nopeasti päiväunille. Voisin kuvitella, että heijaus helpottaa myös koliikkivauvojen oloa. Nerokkuus on siinä, että vauva pystyy itsekin heiluttamaan kevytrakenteista kehtoa käsiään huitomalla.

Sen enempää en tässä vaiheessa pysty asiasta lausumaan. Sen sijaan unipussin kätevyyttä voin hehkuttaa estoitta: äitini kutoma ihastuttavassa pussissa vekara tuntee olonsa turvalliseksi ja nukkuu yönsä rauhallisemmin kuin peiton alla. Pussi on äärettömän kätevä myös yösyöttöjen aikana, kun vekara pysyy lämpimänä eikä minun tarvitse pelätä, että kompastun pimeässä peiton nurkkaan. Suosittelen!

 Unipussi on kudottu RosaMatilda Shopista hankitusta PopCorn -langasta. Yläosa vauvalankaa.

Tervetuloa (omalla vastuulla)!

Muistan lapsuudestani hevostallin seinällä olleen sarkastisen kyltin "Kaikki vieraat ilahduttavat meitä. Toiset tulemalla, toiset lähtemällä". Pienen vauvan äitinä tuntuu toisinaan siltä, että voisin liimata saman tekstin meidänkin oveen.

Ensiksi mainittuihin vieraisiin kuuluvat ehdottomasti ihanat tädin Saara ja Minna, jotka saapuvat pussien ja nyssäköidensä kanssa vailla minkäänlaista paheksuntaa siitä, että heidät otetaan vastaan likaisessa yöpaidassa ja kodissa, joka näyttää maanjäristysalueen keskukselta. Iloisesti hymyillen he ottavat lapsen hoitaakseen, etsivät leivänmurujen ja vanhojen jugurttipurkkien keskeltä keittiön, kattavat äidille aamupalan tahi lounaan eivätkä pahastu, vaikka äiti käyttää tämän siunatun vapaahetkensä seurustelun asemesta feisbuukkaamiseen. Hemmoteltuaan äitiä he ulkoiluttavat koirat ja kertovat poistuessaan, koska tulevat seuraavan kerran vapauttamaan käteni vauvan hoidosta. Rakkaat ystävät, tällaista ei voi koskaan olla liikaa.

(Suosittelen muuten tutustumaan Saaran ja Minnan mainioon blogiin Täti Moonikan Majatalo, missä keskitytään hyvään ruokaan, kutomiseen ja elämästä nauttimiseen.)

Ilahdun toki muistakin vieraista, mutta joillekin talomme uusi maailmanjärjestys voi olla yllätys.

Vauva vie tällä hetkellä kaiken energiani. Jos mies ei ole kotona, se tarkoittaa sitä, että meillä saa teetä tai kahvia, jos keittää sitä itse. Pullia ja keksejä on tarjolla, jos vieras tuo ne mukanaan. Minä istun kahvipöydässä, jos vauva sattuu nukkumaan (erittäin epätodennäköistä) tai jos vieras hoitaa vauvaa.

Jatkuvasti univelkaisena en ole erityisen hyvää juttuseuraa. En pysty keskittymään ja silloinkin jos puhun, puhun vauvasta. Tai Martina ja Esko -ohjelmasta. En myöskään ole erityisen hyvä kuuntelemaan vieraiden juttuja, koska vahdin toisella korvalla koko ajan vauvaa.

Tilanne normalisoituu varmasti joskus, kun saan nukkua esimerkiksi kolme tuntia putkeen ja ehdin syödä muutakin kuin kaksi voileipäkeksiä päivässä. Viime yön tunnin syöttövälistä päättelen, että niin ei tapahdu ihan heti.

Tervetuloa kylään, kaikesta huolimatta. Meillä on onneksi tämä pieni ohjelmatoimisto, jonka suloisuus kompensoi hieman äitinsä rappiota :D

Täydellinen rikos

Mitä tehdä, kun vekara ei suostu nukkumaan päiväuniaan sisällä?

Laitetaan vekara ulkoilupuvun sisään, että hän luulee olevansa menossa pihalle. Tadaa, uni tuli samantien.

Milk Man, part two

 

 Viime päivät - tai oikeastaan illat - ovat olleet varsinaista itkua ja hammasten kiristelyä. Vekara päätti kypsässä kuukauden iässä, että syö ruokansa mieluiten pullosta. Äiti on eri mieltä. Seurauksena on megaluokan rintaraivareita; vekara kieltäytyy syömästä rintaa ja äiti kieltäytyy antamasta pulloa. Koska lasta ei sovi pitää kovin nälässä, vekaraa on harhautettu rinnalle muun muassa siten, että hän loikoilee isin käsivarsilla ja ohi kävelevä äiti livauttaa rinnan varomattoman ipanan suuhun.

Tiedän, kuullostaa umpihullulta. Tämä on kuitenkin ihan virallisten suositusten mukaista. Pulloruokinnassa on nimittäin se ongelma, että se lopettaa tehokkaasti äidinmaidontuotannon, mikä taas ei ole minkään suositusten mukaista.

Ongelman ydin lienee siinä, että vekara haluaisi ruokansa helposti ja nopeasti. Toiveisiin vastatakseni olemme olleet viime päivinä paljon ihokontaktissa - vekaran paljas masu äidin masua vasten - lisätäksemme maidon määrää. Se onkin oikein mukavaa, tosin tänään sain valtavan oksennuksen rinnuksilleni, mutta mitäs pienistä. Eipä mennyt paita likaiseksi.

Vekaran osuudeksi on jäänyt tutin syönnin vähentäminen. Aina kun tekee mieli tuttia, tuleekin tissi suuhun :D Lisäksi tuttipullo menee tänään vaihtoon, vekara saa hitaasti virtaavamman mallin, jolloin ero pullon ja rinnan välillä vähenee. Kokonaan ei ole tarkoitus pullosta luopua - vekara kun syö niin usein, että oma elämäni muodostuisi täysimetyksellä ihan mahdottomaksi. Kyse on tasapainosta: mikä on riittävän hyvä ratkaisu sekä vekaran että äidin kannalta.

Tilanne turhauttaa, surettaa, stressaa ja kiukuttaa meitä molempia. Onneksi raivarit eivät ole ympärivuorokautisia, vaan tilanne kärjistyy lähinnä iltaisin. Toivon mukaan normaaliin päiväjärjestykseen päästään kuitenkin palaamaan jo ensi viikolla.

Muotibloggari

Ensimmäinen asia, mitä minulta nykyään tiedustellaan, on olenko saanut nukuttua. Kiitos kysymästä, nukun oikein hyvin reilun tunnin pätkissä.

Vekaravaarassa on onneksi vihdoin päästy ulkoilun makuun ja hyvä niin, lenkillä vekaran saa tainnutettua peräti parin tunnin unille. Äiti on välillä hieman väsynyt, mutta ei sitä toki voida laskea vekaralle miinukseksi, että hänellä on niin usein nälkä.

Tunnustaudun muutaman tyyliblogin faniksi, muun muassa Stellan ja Samin postauksia käyn lukemassa säännöllisesti. Kauniin talvipäivän kunniaksi uskaltaudun astumaan hieman ammattilaisten varpaille - Tyylibloggausta Vekaravaara-style, olkaa hyvät!

Talvipäivän ulkoiluasuste

Hyvä alusasu on toimivan pukeutumisen perusta. Tänään pissavahingoilta suojelee Etsystä tilaamani Guerilla Fluffin mainio apina-aiheinen all-in-one-kestovaippa.

Sisävaatteina verrattoman käteviksi ovat osoittautuneet Lindexin Hello Baby -sarjan kietaisubodyt, jotka on helppo pukea päälle silloinkin, kun vauva olisi mieluiten alasti.

Paleltumiselta suojaavat Ruskovillan villahaalari, silkkikypärä ja tumput. Kevyitä, hengittäviä ja lämpiä. Ruskovillaa on pakko rakastaa. Pipon ja villasukat olen kutonut RosaMatilda Shopista tilaamastani Reggae Ombren hahtuvavillalangasta. Ihaninta lankaa ikinä.

Kun pakkasta on maltilliset viisi astetta, haalariksi riittää mummin ostama nallepuku. Huomaa ulkoilun rentouttava vaikutus, vekara nukkuu jo, vaikka vasta on saatu vaatteet päälle.

Lopuksi sujautetaan koko paketti vaunuissa olevaan Eisbärchin lämpöpussiin. Luukut kiinni ja harso eteen - shh, vauva nukkuu!

Vekara täyttää huomenna kuukauden! Voi kauhiaa miten aika juoksee ja mun vauva kasvaa niin nopeasti! 50 senttiset vaatteet ovat jo ihan liian pieniä, ja kohta hän lähtee liikkumaan. Hymyä odotellaan vielä tovi, mutta kovasti vekara jo juttelee vanhemmilleen, koirille ja leikkikaaren ötököille. Meijän pikkuinen, hän on täyttänyt koko kodin jokaista kaapintaustaa myöten onnella ja rakkaudella. Elämä ennen äitiyttä tuntuu olevan valovuosien päässä menneisyydessä ja hyvä niin - näin onnellinen en ole kuvitellutkaan voivani olla.

Vekaravaara toivottaa ihanaa viikonloppua kaikille!