24. raskausviikko

Yritä tässä sitten kirjoittaa jotakin mielenkiintoista, kun päivät kuluvat töissä, sohvalla ja nukkumassa. Jännittävänä lisänä ruokakaupassa käyntiä ja koirien ulkoilutusta. Vaihtelua tuovat erilaiset tv-sarjat. Tähän riittävät voimat ja keskittymiskyky. Älkää käsittäkö väärin, just näin tuntuu oikein hyvältä. Onneksi tällä viikolla tulivat ensimmäiset pakkaset, jonka ansiosta olemme maksimoineen mukavuutta polttamalla takassa tulta joka ilta.

Viikon kohokohta oli pyörähdys palkkakonttorissa, jossa laadittiin suunnitelma mun vanhempainvapaasta. Laskimme yhteen pitämättömät lomat ja joulun- ja uudenvuoden vapaat ja tulimme siihen tulokseen, että viimeinen työpäiväni on 19. joulukuuta. Wooooop! Tykkään ihan hirveesti mun työstä, mutta tuntuu mahtavalta jäädä välillä kotiin mahan ja myöhemmin beben kanssa. Esikoisen kohdalla en meinannut millään pystyä irrottautumaan ja orientoitumaan kotiin, mutta nyt ei totta tosiaan oo sen suuntaisia ongelmia. Ja ehkä ihan hyvä, että vapaat lähenee - työkaveri nimittäin nappasi tämän kuvan perjantaina lounaan jälkeen:

Ihan kivuttomasti ei suju vuoden pimein aika Vekaraltakaan, kuva torstaiaamulta päiväkodin eteisestä:

Onneksi on ollut lomaakin. Pari viikkoa sitten piipahdimme puolisoni kanssa kaksistaan Köpenhaminassa. Vietettiin niinku laatuaikaa, kun kohta se on aikas kortilla. Valitettavasti mitään tärppejä ko. kaupunkiin ei ole tarjota, sillä loma meni enimmäkseen nukkuessa. Mutta ei se mitään, kotiin palasi sangen virkistynyt pariskunta. Ne harvat tunnit, mitä olimme lomalla hereillä, käytimme syömiseen. Smörrebrödejä, viinikumikarkkeja, Sticks ´n´Sushin törkeän hyviä susheja ja Wagamaman nuudeleita.

Ai miten on onnellinen olo. Makaan sohvalla omassa ihanassa kodissani, jo mainitun takkatulen lempeässä lämmössä, perheen ympäröimänä. Jääkaapissa on piparkakkutaikina jähmettymässä ja ihan törkeän hyvää lohitahnaa mun iltapalaleiville. Parasta.

23. raskausviikko

Jotakin järkevää piti kirjoittaa, mutta sain ystävältä niin hyviä uutisia, että meni ajatukset ihan jumiin. Yritän kumminkin.

Viikko vierähti labrassa ravatessa. Olemme yrittäneet selvittää, johtuuko alavatsan jomotus ja supistelu kenties jostakin tulehduksesta vaiko kohdun kasvamisesta. Yksi selitys voi olla myös julmettu kiire töissä yhdistettynä yh-viikkoon esikoisen kanssa. Eipä päässyt sohva kotona kulumaan. 

Maltillisten kilareiden jälkeen ("Et kyllä enää jätä mua kaksin ton riehujan kans!") mies katsoi parhaaksi häipyä Vekara muassaan mökille. Minä jäin kotiin syömään karkkia ja nukkumaan. Ehkä ei kyllä pitäis sitä karkkia niin syödä, kun painoa on tullut jo seitsemän kiloa (kröhöm). Sf-mittakin huitelee yläkäyrällä kuten Vekaraa odottaessa. Että joulusuklaita odotellessa.

Pikku Kakara jumppailee jo ahkerasti, yrittää tunkea pyllynsä ulos kyljestäni ja hikottelee kovasti, mikä tuntuu samalta kuin olisi elohiiri - noh, siellä niin. Hassu pieni.

Odotus sujuu supistuksia lukuun ottamatta kaikin puolin rauhallisesti. Voin paljon paremmin kuin ekalla kierroksella, jolloin oli joka viikko jotakin uutta vaivaa ja kremppaa. Ehkä kroppa on nyt paremmin perillä siitä, mitä keskivartalon tienoilla tapahtuu. 

Kuvatessa oli joku hieno idea, mutta lopputuloksesta ei saa mitään selvää. Rv 23.

Olen ymmärtänyt, että osa lukijoista seuraa Vekaravaaraa ennen kaikkea suuruudenhullujen ja yhtäkkiä alkavien remonttiemme takia. Seuraavaksi uutisia heille. Alakerran oleskelutilojen ja yläkerran makkarien välinen portaikko on edennyt sillä viissiin, että seinään tehtiin pari viikkoa sitten uusi reikä, josta rapisee aivan pirusti puruja sekä vessan oven eteen että eteisen rappuun. Mieheni rakensi uusia portaita noin puolimatkaan, kunnes loppui aika, rahat ja hermot. Sittemmin asia ei ole edennyt. Motivaatio remontin jatkamiseen noussee sitä korkeammalle mitä kylmemmiksi sää käy, sillä makuuhuoneeseemme pukkaa aika viileä tuuli eristämättömästä ulkoseinästä.

Valmistuu ihan silmissä.

En kuitenkaan käy moittimaan miestäni  hitaasti etenevästä remontista, sillä minusta on aivan käsittämätöntä, että joku ylipäänsä osaa suunnitella portaat niin, että piirustuksissa on otettu huomioon hyvin rajallinen tila sekä askelnousulle ja -leveydelle asetetut vaatimukset. Ja sitten vielä rakentaa ne, tuosta noin vaan. Kuten naapurin pappa totesi, muut tekevät mitä osaavat ja mun mies tekee mitä haluaa. On se ihana.

22. raskausviikko

Hetken aikaa oli sellainen olo kuin olisi ajanut autolla seinään. Aiheuttajana rakenneultra, missä selvisi, että odotan kaikin puolin mallikasta poikaa. POIKAA. Villiä poikaa. V O I  E L Ä M Ä.

Pari viikkoa meni tietoa prosessoidessa. Viisi vuotta lisää sota-, merirosvo- ja poliisileikkejä. Ei yhtään prinsessamekkoja, kaupunkilomia teini-ikäisen tyttäreni kanssa eikä äidin ja tyttären välistä elämänmittaista suhdetta. Sniff.

Onneksi lapset ovat muutakin kuin biologiaa. Mulla on jo yksi mainio pikkutyyppi, joka rakastaa matkustaa, käydä kahviloissa, leipoa ja kiertää kaupoissa äidin kanssa. En epäile hetkeäkään, etteikö uudesta ipanasta tulisi ihan yhtä täydellinen ja rakas juuri sellaisena kuin on.

Seuraavaksi pitäis keksiä sille nimi. Maailman vaikein ja hauskin tehtävä. Pulla ei ehkä käy, vaikka toisaalta esikoistakin kutsutaan Possuksi.

Fyysisesti olen voinut mainiosti. Energiaa on vaikka mihin. Se tosin kostautuu supistuksina, joten nyt pitäisi osata ottaa rauhallisesti, etten ihan vielä joudu sairauslomalle.

Tuleva isoveikka usuttaa minua syömään enemmän, jotta vauva valmistuisi nopeammin. Hänellä on kiire päästä opettamaan tohottamista."Ja sitten me äiti tohotetaan ja riehutaan täällä yhdessä!"
V O I  E L Ä M Ä.