Mar 29, 2012

Vainukakara

Vanhemmuus kehittää yllättäviä taitoja. Kuten: kuinka syödä karkkia salaa taaperolta.

Kriittisin vaihe on pakkauksen avaaminen. Hedelmäpussia voi rapistella keittiössä vaikka kuinka isoon ääneen, eikä ipanaa kiinnosta pätkääkään. Yritäpä avata karkkipussi riittävän hiljaa - sokerinhimoinen törröttäjä spottaa pienimmänkin äänen 30 metrin päähän.

Vainukakaran harhauttamiseksi karkkien valinnassa olennaista on kiinnittää huomiota hajuun ja rakenteeseen. Parhaita ovat puolikovat hedelmäiset viinikumikarkit, jotka eivät tuoksu juuri miltään ja ne on helppo piilottaa poskeen. Mitä pienempi koko, sitä varmemmin selviää sokerihiiren röntkenkatseesta ja tiukasta kysymyksestä: Äiti, mitä sää syöt? Pienehköjen viinikumikarkkien etu on sekin, että ne voi hätätapauksessa nielaista ilman vakavaa tukehtumisen riskiä, jos ipana vaatii saada kurkistaa suuhun.

Sitkeitä salmiakkeja on syytä välttää (leukojen liike kavaltaa karkinsyöjän) sekä suklaata, jonka vainukakara haistaa vielä monta minuuttia todistusaineiston häviämisen jälkeenkin.

Vanhemmuus on tosiaan melkoinen taitolaji.

Mar 24, 2012

Äitin lakas




Hän on niin hassu ja rakas, että kirjoitin hänelle runon.

Tarvittaisiin isot taskut
joihin mahtuisivat kaikki aarteet
yksi tutti, toinen tutti
nalle
ja puoliksi syöty pääsiäismuna.

Isoakin isommat taskut
joihin voisi äidin sydämenkin laittaa.

Saisinko maitoa,
ihan pikkiriikkisen
ja shitä pitää lämmittää
sopivasti
ei liikaa, isi.

Luetaan kiljaa
katsotaan Pikku lakkolia
juostaan kilpaa
ja leikitään koppoti koppotia.

Äiti älä suutu
vaikka minä limpuilen ja liehun
äiti älä pussaa
päästä minut jo menemään

Sinä oot pikkuinen äitin lakas,
lempeät laineet ja tuiskujen valo
Nappaan sinut syliini
sullon sydämeni taskuusi.

Mar 17, 2012

Lomalaiset

Ipana on innostunut pesemään tukkaansa. Aina kun käännän selkäni, löydän hänet vessan lavuaarin ääreltä, kas näin:

Lentoni Bangkokista saapui Helsinkiin melkein ajallaan maanantaina alkuillasta ja kohta sen jälkeen kotiutui  myös mummolassa viikon viettänyt ipana. Olin ovella häntä vastassa ja halausta vailla, mutta ipanalla oli ollut niin ikävä alakerrassa asuvaa nelivuotiasta veikkaansa, että hän paineli melkein suorilta sinne leikkimään. Mummolassa oli ollut kivaa (uimahalli, pilkkikisat, makkaran paistoa kodassa - en ihmettele), eikä isiä ja äitiä ollut juurikaan ollut ikävä.

Minäkin selvisin erosta niin hyvin, että mitalin voisin itselleni antaa. Iltaisin kaipasin tuhisijaa kainalooni, mutta muuten selvisin kyynelehtimättä. Oli niiiiin kiva keskittyä kokonainen viikko sukeltamiseen, syömiseen ja nukkumiseen. Vaikka lomalla oli paljon fyysistä aktiviteettia ja rasitusta, henkisesti tuntuu toden totta siltä, että akut on ladattu ihan täyteen. Hyvä niin, elämä ei tosiaankaan näytä päästävän meidän perhettä helpolla tästä eteenkään päin.

Jetlaaki on siitä hassunkurinen kaveri, että olen simahtanut iltaisin melkein yhtä aikaa ipanan kanssa ja herännyt aamulla virkeänä viiden kieppeillä. Ipanan herätessä oon jo ehtinyt meikata, laittaa tukan, lukea kirjaa ja kattoa boxille tallennettuja sarjoja. Metkaa. Tänään lauantaina koko perhe ehti valmistaa ja syödä kunnon brunssin jo ennen kahdeksaa. Kun on ajoissa liikenteessä, ehtii tehdä kaikkea jännää. Tämän päivän kohokohta oli bussimatka Stokkalle karppeja katsomaan. Pienistä asioista syntyy isoja iloja.

Mar 3, 2012

Testing, testing..

Meneillään on ihmiskoe. Vekara testaa, kuinka vähillä unilla vanhemmat pysyvät toimintakykyisinä. Järki jäi jo aikaa sitten. Viikon verran yöunet ovat olleet 3 + 1 + 1 tuntia, herätys kello 5.30. Vekara paahtaa menemään täyttä häkää, minä en muista ees omaa nimeäni.

Huomenna alkaa ihmiskoe osa 2. Vekara menee viikoksi talvilomalle mummolaan ja meitsi häipyy Thaimaahan sukeltamaan. Peukut pystyyn, että pääsen matkaan enkä itke koko viikkoa koti-ikävää.