Aug 31, 2010

Unikoulu - part 2.

Vahtivuoro on siis vaihtunut Vekaravaarassa eli meikäläinen huseeraa jonkinlaisena perheenpäänä seuraavat neljä kuukautta. Pari viikkoa ollaan harjoiteltu miesporukalla elämistä ja suuremmilta kommelluksilta ollaan vältytty - toistaiseksi. Jonkinmoisen päivittäisen säännöllisyyden löydyttyä ja viikonlopun unettoman yön innoittamana päätimme alkaa kouluttamaan koko perhettä taas nukkumisen ihmeelliseen maailmaan.
Pelkkä tassuttelu ei tuntunut tepsivän, joten päädyimme hieman soveltamaan sekä tassu-koulua, että Anna Wahlgrenin erittäin pikkutarkkaa koulua. Wahlgrenin "rimssu" vaikutti vähän vaisulta konstilta tyynnyttää pähkinä punaisena huutava vekara, joten sen tilalla siis tassuttelemme.
Pari yötä on nyt takana, ja ehkä jonkinmoista edistymistä on havaittavissa. Ainakaan nälkä ei ukkelia öisin vaivaa, se on nyt aika selvä; jokatuntinen pullon vaatiminen oli siis vain tapa. Päiväunet ovat pidentyneet selkeästi, niidenkin ollessa aiemmin puolen tunnin nokosia. Toivoa siis on.
Tänään kävimme kahdeksannen kuun neuvolassa ja saimme neuvolakorttiin terveen leiman - isäähän tässä ei onneksi tarkastettu. Vähän kauhistellen terkka kuunteli vekaran kävelyharjoituksia, mutta minkäs teet, selän kun kääntää niin miekkonen on pystyssä; eilen saatiin ensimmäinen musta silmäkulmakin. Meno on siis melkoista, mutta mikäs sen hauskempaa, kuin seurata toisen riemastusta uuden taidon opittuaan.

Aug 25, 2010

Kissankulman kauhu

Kyllä sitä ehdittiinkin jo odottaa, ja voi naurun määrää, kun se eilen saapui - ensimmäinen hammas. Ukkeli on yhtä hymyä, vaikka seuraavakin naskali odottaa jo ihan ikenen pinnassa pulpahtamistaan.

Työläisäidin arki on lähtenyt sujumaan oikein mukavasti, kiitos vaan kysymästä. Ehdin aamuisin vähän pusutella ja leikittää ukkoa ja iltapäivisin hän oottelee mua hymy huulilla kotiin. Töissä on helppo olla, kun tiiän, että ukkeli on isin kanssa kotona ja heillä on oikein mukavaa kaksistaan.

Vekara pitää isinsä kiireisenä aamusta iltaan, sillä hän on oppinut seisomaan ja kiipeää ponnekaasti ihan koko ajan sohvalle, astianpesukoneeseen, apupöydälle, kylpyammeeseen ja ihan mihin vaan keksii. Isin paikkaillessa vekaran tuhoja hän kiitää kaatamaan koirien ruokakupit, vääntämään tietokoneen piuhat ja nappulat solmuun ja repimään varomattomasti jätetyt lehdet ja kirjeet.

Oh joy, elämä on juuri nyt melkoisen ihanaa. Onneksi on vauvauinti, jossa ipana saa edes kerran viikossa luvan kanssa riehua itsensä uuvuksiin. Sukeltaminen sujuu jo melko hyvin, katsokaa vaikka!

Aug 15, 2010

Takaisin töihin

Iik! Loma loppuu! Sikäli kun tätä ajanjaksoa elämässäni voi varsinaiseksi lomaksi kutsua (ha! varsinainen sunnuntai piknik!), edessä on paluu arkeen (vaikka nimenomaan ihanaa arkeahan tänä vuonna on eletty niin kuin ei koskaan ennen). Joka tapauksessa kello soi huomenna seitsemältä (ikään kuin nahkavekkari ei olisi minua herättämässä jo hyvissä ajoin kuuden jälkeen), ja tämä äiti pistää tukan nutturalle (no ei nyt sentäs), korkokengät jalkaansa ja suuntaa töihin. Voi kyllä, töihin.

Ipana, 7,5 kuukautta, ja iskä jäävät päiväksi kotiin. Samaa toistetaan maanantaista torstaihin tästä eteenpäin ainakin vuoden loppuun.

Sydän vuotaa verta, kun pitää olla ipanasta erossa päivät pitkät. Toisaalta on ihana mennä töihin, keskittyä päivisin aikuisten asioihin ja syödä lounas rauhassa (paitsi niinä ihastuttavina päivinä, kun saan ipanan ja iskänsä seurakseni lounaalle!).

Kirjoitin itselleni listan asioista, jotka soisin talven kiireen keskellä muistavani. Yksi asia kerrallaan. Ei töitä kotiin. Ja kaikista tärkeimpänä: työ on työtä, mutta kotijoukoilleni olen korvaamaton.

Sekavin tuntein, riemukkaana ja surullisena, suljen huomenna aamulla oven takanani äitiyslomalaisen elämään. Tuskaa helpottanee uusi käsilaukkuni ja ajatus siitä, että ehkä olen niin onnekas, että saan vielä toistaa tämän kaiken joskus myöhemmin.

Aug 12, 2010

Onnen papanoita

Tapasin ystäväni vuosien takaa. Kerroimme puolin ja toisin miten elämä on meitä kuljettanut ja missä ja miten nykyisin elellään. Ystävä kuuli ja näki sen mikä ilmeistä on: puolessa vuodessa olemme kasvattaneet silmäpussit, joista kengrukin olisi kateellinen, ja elämä kulkee ipanan ehdoilla melko samanlaisena päivästä toiseen. Leffat, lempisarjat ja myöhäiset iltamenot ovat tauolla toistaiseksi määrittelemättömän ajan.

Ja kuitenkin elämä on niin ihanaa, ettei sitä osaa sanoiksi pukea. Miten sen selittäisi sellaiselle, jolla ei ole omaa lasta; että kuinka mahtavaa on, kun pikkuinen syö ensimmäisen kerran banaania. Että kuinka suurelta saavutukselta se tuntuu, kun vauva oppii ryömimään (Viis siitä, että kaikki lapset ryömivät - meidän ipana on kuitenkin aivan erityisen ihana ryömijä!). Tai kuinka paljon naurattaa, kun isi kutittaa ipanan jalkapohjia parransängellä ja ipana käkättää niin, että menee ihan kippuraan.

Pikku Prinssissä sanotaan, että tärkeimpiä asioita ei näe silmillään. Ne näkee sydämellään.

Tämän näyn haluaisin jakaa kanssasi, ystäväni.

Aug 10, 2010

Varustelukierteessä

Lastentarvikkeiden hankinassa voi ainoastaan epäonnistua, se on varma. Kun saa kolmen viikon vertailun tehtyä ja päätyy johonkin hyväksi luulemaansa tuotteeseen, se a) paljastuu käytössä jotenkin puutteelliseksi tai b ) markkinoilla olisi kuitenkin ollut joku parempi vaihtoehto, joka löytyy sillä siunaaman hetkellä, kun on saanut ostotapahtuman päätökseen.

Tilannetta ei yhtään helpota se, että mikä toimii toisilla, ei takuulla toimi jollakin muulla.* Meillä taistellaan erityisesti matkarattaiden kanssa, varmaankin siksi, kun kriteerit ja käyttö on niin kovaa. Toistaiseksi hankittua ja ei-niin-toimivaksi todettua on Bugaboon kuljetuslaukku (koska mukana ei tullut sherpaa, joka olis voinut kantaa valtavaa pakettia) sekä Gracon Mosaic -rattaat (jotka menee tosi pieneen tilaan ja on muutenkin erittäin hyvät, mutta ei täydelliset). Joten yritetäänpä taas uudestaan, nyt tilauksessa Quinnyn Zapp -rattaat, joihin ukkeli saa ensi kesänä köllähtää (Portugaliin mennään syyskuussa noilla Mosaiceilla, koska niissä on pienen miehen hyvä nukkua).


Quinny Zapp


Jos nyt aloittaisin alusta, hankkisin heti Zappit auton peräkonttiin, koska MaxiCosin Cabriofix kaukalon saa niihin kiinni (CabrioFix on muuten ainoa hankinta, johon olen ollut täydellisen tyytyväinen!). Eipä tarvisi sitten joka kauppareissulle pakata Bugisten runkoa mukaan, vaan vaunut saisivat olla eteisessä kävelylenkkejä odottamassa.

(Pahoittelen lapsettomille lukijoilleni tätä todennäköisesti hyvin vaikeasti avautuvaa selitystä, jonka ainoa tarkoitus on estää muita tekemästä samoja virheitä. Tosin huomioikaa tekin lapselliset ystäväni tähdellä merkitty kohta.)

Ukkeli kasvoi joka tapauksessa ulos turvakaukalostaan, joten eilen suunnattiin turvaistuinostoksille. Käyttäjäkokemusten ja testitulosten perusteella päädyttiin norjalaiseen BeSafe IziCombi -istuimeen, jonka saa asennettua sekä selkä menosuuntaan että nokka eteenpäin.



Vekara on jo ohittanut seitsemän kuukauden rajapyykin ja on niin ihanassa iässä, että ei oo tosikaan. Hän ryömii tuhatta ja sataa koirien perässä ja nauraa iloisesti mennessään. Hän on seurallinen, hymyileväinen, temperamenttinen ja täydellisen hurmaava.

Äitin pitäis sit ens viikolla mennä töihin. Voi apua.

Aug 1, 2010

Ikuisesti ihollani

Ipana sai kunniapaikan sydämeni lisäksi oikeasta olkapäästäni. Pääskynen on vanha merimiestatuointi, joka on tuonut hyvää onnea matkoille ja turvannut tien kotiin maailman meriltä. Sitä toivon sinullekin pikkuiseni: myötätuulta elämän seikkailuihin; lennä, mutta älä unhoita äitiäsi missä ikinä liikutkaan.


Artisti on ihastuttava Linda Luau, jota suosittelen varauksetta. Huomasitteko muuten, mitä lintu kantaa nokassaan? Kyllä, se on vekaran ensimmäinen tutti.