Apr 14, 2012

Siunauksia

Olkapäässäni olevassa tatuoinnissa lukee: Count Your Blessings. Viime kesänä, kun elämä oli pelkkää mustaa epätoivoa, ihana viisas naapurini sanoi minulle juuri noin - laske siun siunaukset. Ja niin minä olen tehnyt, melkein jokaisena päivänä. Siksi ajattelen juuri tänään, että elämä on mahtavaa. On vapaapäivä, perheeni tässä ympärillä, me kaikki suurin piirtein terveinä pientä flunssaa lukuun ottamatta, suklaakakku menossa uuniin. Tämän enempää en edes uskaltaisi toivoa.

Kiitollisuus elämään tuli mieleeni lukiessani 13 lapsen helsinkiläisäidin blogia Kaikki kotona? Sirkulla olisi kaikki edellytykset valittaa, mutta hän on valinnut toisenlaisen tavan elää. Sirkku on kiitollinen kaikesta siitä mitä hänellä on, eikä sure sitä, mikä puuttuu. Minua ja Sirkkua ei yhdistä todennäköisesti mikään muu kuin kotikaupunki, mutta oon silti ihan koukussa hänen kirjoituksiinsa.

Laske siun siunaukset. Se kannattaa.

Apr 13, 2012

Olemme remontissa. Taas.

Yhtenä iltana lähdimme ipanan kanssa metsään. Piti mennä tarkistamaan, onko pääsiäispupu jättänyt suklaamunia odottamaan löytäjäänsä. (Sivumennen sanoen en tajua, miten ajauduin mukaan tähänkin valheeseen. En edes ehtinyt toipua häviöstäni onko joulupukkia olemassa -äänestyksessä, kun olen jo korviani myötä suossa pääsiäispupun kanssa.)

Metsään siis. Ipanan iskä päätti jäädä kotiin tarkistamaan, mistä kohtaa ullakon katto päästää kylmää ilmaa sisälle. Kurkkaan yhden laudan alle, hän sanoi, kun me ipanan kanssa vilkutimme lähtiessä.

20 minuuttia myöhemmin palasimme kotiin. (Pupu oli kuin olikin jättänyt Autot-suklaamunan erään männyn juurelle.)

Vastassa oli tällainen näky:

Ipanan iskällä oli iskenyt pahemman sortin inspiraatio. Vuotokohta löytyi, ja hän oli päättänyt siinä samassa aloittaa ullakon remontin. Siis ihan tavallisena arki-iltana, ilman sen suurempaa suunnittelua. Voi pyhä sylvi.

Okei, remontti on siis aloitettu. Ihan hyvä. Sääli, että seuraavana päivänä tuli takatalvi. On nähkääs hieman viileää, kun katosta puuttuvat kaikki eristeet. Kesää ja seuraavaa inspiraatiota odotellessa.

Apr 4, 2012

Nukku-Matti - mikä se on?


Kaksi vuotta ja kolme kuukautta siinä meni, että ipana oppi nukkumaan. Vieläkin hän näkee unia ja herättää minut öisin niiden takia, mutta se on enää pientä. En olis ikinä uskonut, miten vähällä unella voi tulla toimeen. Enkä sitä, miten äärimmäiseen tilaan ihminen väsyneenä joutuu.

Nukkumaan menemistä ipana sen sijaan yrittää edelleen vältellä viimeiseen asti. Eilen illalla tekniikaksi valikoitui kyselyikä, eikä mulla meinannut pitää pokka ei sitten millään. Käytiin seuraavanlaista keskustelua:

Joka ilta, kun lamppu sammuu ja saapuu oikea yö.
- Äiti, mikä on oikea yö?
Nukku-Matti nous..
- Äiti, mikä on Nukku-Matti?
.. ja ovehen hiljaa lyö. 
- Äiti, miksi se lyö ovea?
On sillä siniset tossut..
- Äiti, mikä on tossut?
... hiipii kaapin taa.
- Äiti, mua pelottaa, kun hiipii.

On sillä sininen takki..
- Äiti, miksi tarvitaan takki?

Ja sitä rataa kaikki neljä säkeistöä. Yritä siinä sitten laulaa ipana uneen. Nukahti se kumminkin lopulta.

Mummun pokka sen sijaan petti tänään täysin, kun ipana lähestyi häntä pyytävä katse silmissään.
- Voisiksä tulla vähän tappeleen mun kaa, mummo?

Apr 2, 2012

Mielikuvitus tuli taloon

 
Tuttiritari meets Paavo Pesusieni

Yhtäkkiä hoksasin, että ipanan kanssa ei ainoastaan pysty kommunikoimaan, sen kanssa pystyy myös hulluttulemaan ja keksimään juttuja. Ja voi pojat millainen mielikuvitus ipanalla onkaan! Vuodevaatelaatikko on rekka, äidin vyöt ovat turvavöitä, sohvatyynyt ovat tukkeja, itkuhälytin on suihku ja koirien raksut ovat johtoja. Näistä aineksista syntyy Puuha-Ukkeli, joka kuskaa ihmisiä ja tavaraa pyörremyrskyn nopeudella paikasta toiseen. Siinä sivussa hän siivoaa, korjaa sähköjä, pesee tukkansa sekä purkaa, maalaa ja remontoi. Kesken matkan tukista tulee kitara, jota hän soittaa huutamalla kovaan ääneen "soitan kitalaa, kitalaa soitan" ja vaatii vähän väliä taputuksia esityksestään. Ja isi ja äitihän taputtavat, nauru suupielessä kuplien, onnellisena höperöstä pienestä miehestään.