May 22, 2011

Kaapin ovi 1 - 0 vekara


Vekaran tarhassa pidettiin kevään vasu eli varhaiskasvatussuunnitelmakeskustelu. Kuten kuvasta näkyy, tarhassakin on todettu, että vekara on sangen vilkas - kun oikein kovaa juoksee, niin aina välillä vähän kopsahtaa. Tällä kertaa testattiin kaapin oven kestävyyttä; ovi kesti, vekaran silmäkulma ei.

Vekaran omahoitaja kehui ukkelia joka tapauksessa päiväkodin ihanneasiakkaaksi: hän on sopeutuvainen, reipas ja usein miten hyvän tuulinen. Hän on vilpertti, mutta ei riehakas (tervetuloa tarkistamaan tilanne kotona!), tottelevainen (kts. edellinen) ja voimakastahtoinen, mutta ei tulisen tempperamenttinen (ha! senkin filmaaja!).

Vekara pärjää hoidossa hyvin ja on motorisesti niin taitava, että hoitajilta meinaa välillä unohtua, miten pieni mies vielä onkaan. Hän nukkuu hyvin ja syö hyvin - jos ruoka on riittävän mausteista. Vekara rakastaa kujeilua, piilosilla olemista ja Nella-tyttöä, jonka kanssa heillä on ihan omat leikit. Puhetta vekara tuottaa tauotta, tosin muu maailma ei vielä ole oppinut häntä ymmärtämään.

May 11, 2011

Liikuttunut täti

Eilen oli sangen jännittävä päivä: minusta tuli täti! Tai sedän vaimo, mutta ei kai se niin tarkkaa ole.

Sain uutisen lentokoneessa juuri ennen matkapuhelinten sulkemiskehoitusta. Pienen pieni mies syntyi minun kyynelehtiessä turvatarkastuksessa matkalla ensimmäistä kertaa ulkomaille ilman omaa pientä miestäni.

Lapsen syntymä on mystinen juttu. Jotenkin sitä tajuaa elämänsä muuttuneen peruuttamattomasti, mutta muutoksen suuruus ja totaalisuus valkenee vasta viikkojen ja kuukausien kuluttua.

Äidin elämässä on ihan normaalia kyynelehtiä turvatarkastuksessa kolmen vuorokauden eroa lapsosestaan. Äidin rakkaus on niin vahva, että vaikka kiukutteleva vekara tekisi mieli tiputtaa ikkunasta pihalle, äiti ei epäröisi hetkeäkään uhrata itseään lapsensa puolesta. Äidin sydän on niin auki, että se haluaisi kuivata kaikkien maailman lasten kyyneleet ja sulkea heidät suojaisaan syliinsä.

Pienen ihmisen ensimmäisestä päivästä alkaa päättymätön matka. Se kietoutuu osaksi sukujen saagaa, mennyttä ja tulevaa elämää. Yhdestä tulee äiti, toisesta täti ja meidän vekarasta serkku.

Yritän muistella vekaran ensimmäisiä päiviä. Mielessä on kuitenkin vain lähtöaamun hetki; pieni sileä niska, jonka tuoksua äiti salaa nuuhkaisee päiväkodin pihassa. Vekara vilkuttaa hiekkalaatikolta, mene jo äiti, kyllä täällä pärjätään.

Hei hei vekara ja sen iskä, pian äiti tulee taas kotiin. Rakastan teitä niin kovasti!

May 5, 2011

Äitiä ketuttaa

Laskin eilen, että tänä vuonna on ollut kolme viikkoa, jolloin ipana ei ole ollut lainkaan sairas. Kolme! Siihen kun lisätään hampaiden teon tuska sekä kaikki flunssat, oksennustaudit ja keripukit, jotka me vekaran vanhemmat olemme sairastaneet, niin ihan hirveän monta päivää ei olla koko perhe oltu yhtä aikaa terveenä.

... Arvasittekin varmaan: taas meillä sairastetaan *?"!!/%

Sekin ketuttaa, että ipana heräilee taas tunnin välein yöllä. Oppiiko se ikinä koskaan milloinkaan nukkumaan?!

Jep jep, äiti on nyt vähän väsynyt. Jostain se on kuitenkin huumori revittävä, vaikka sitten ipanan tukasta. Kattokaa nyt :D