Nov 26, 2009

Tunnustuksia marjapuskasta

Yksi asia on jäänyt tunnustamatta.

Pesänrakennusvietti, tiedättehän tämän hormooni-mieliala-coctailin, joka auttaa ihmistä valmistautumaan elämänmuutoksiin. Ilmenee esimerkiksi tarpeena siivota ja laittaa koti valmiiksi uudelle tulokkaalle.

Omani alkoi kyllin viattomasti mansikoista. Ennen heinäkuista ranskanmatkaa ajattelin säilöä pakasteeseen hieman mansikoita talven varalle. Ostin viiden kilon laatikon. Sitten ostin vielä toisen viiden kilon laatikon, ihan varmuuden vuoksi, ettei lopu kesken.

Mansikoita seurasivat vadelmat. Järkeilin, että kannattaa säilöä myös vadelmia, koska talven mittaan en voi raskauden takia hankkia täydennystä ulkomaisista pakastemarjoista. Menin torille ja ostin - öh - laatikollisen vadelmia. Jätin huomioimatta lähipiirin sarkastiset kommentit maanisesta säilömisen tarpeestani.

Elokuun alussa kypsyivät viinimarjat ja karviaiset. Siskon rippijuhlissa istuin ämpärin kanssa marjapuskassa ja keräsin kaiken, minkä irti sain. Vieraiden kanssa seurustelu on yliarvostettua, marjastaminen se pitää ihmisen järjisssään! (Tai sitten ei.)


Hullu marjastaja.


Sitten tulivat omenat. Kokemuksesta tiedän, että niiden pakastaminen ei kannata. Mutta luuletteko, että raskaana oleva voi jättää hyvää ruokaa säilömättä? Ratkaisu löytyi Mehuasemalta. Monta viikkoa keräsin omenoita pusseihin, kärräsin ne puristettavaksi ja ajoin tyytyväisenä takaisin kotiin peräkontti täynnä mehua. Sata litraa mehua. Saa nauraa. (Paitsi suurin osa on jo juotu, hah!)

Viimeisenä kypsyivät mustikat. Huomautan, että tässä vaiheessa täynnä on paitsi oma pakastin, myös taloyhtiön säilytyskapasiteetti. Mustikoiden kanssa pysyin maltillisena. Vain viisi litraa, kun ei enää mihinkään yhtään enempää marjaa mahtunut.

Vaikka mikä tulisi, meidän perheeltä eivät marjat tänä talvena lopu.

Tunnustin hulluuteni.

Tunsin parantuneeni.

Huokaus ja helpotus, sesonki on ohi.

Kunnes.

Joulu alkoi lähestyä.

Ostin kaksi kiloa porkkainoita. Samana verran lanttuja. Batattia, perunaa.

Pitäähän sitä laatikoita olla, niin ettei lopu kesken.

Kaksi ihmistä ja niin paljon ruokaa, että sitä pitää jo jakaa pois. Tavallaan voisi olla hyvä, jos vauva kohta syntyisi. Toisaalta, voihan olla, että tämä on vasta esivalmistelua varsinaista pesänrakennusta varten. Toivottavasti kuitenkaan - ei.

Nov 24, 2009

Päiväkirja ihollani

Eilen tajusin, että kolmisen viikkoa enää ja vauva on täysiaikainen. Herraisä! Jos hän vielä sattuu syntymään etuajassa niin *hyperventilaatio* enoovalmisenoovalmisenoovalmisenoovalmis.

On jäänyt vissiin toi henkinen valmistautuminen hieman aineellisen puolen jalkoihin. Vaan siksi se synnytyskin taitaa oman aikansa ottaa, että ehtii viimeistään siinä valmistautua vauvan saapumiseen. Tai sitten ei. Ei kai siihen koskaan voi olla ihan valmis. Olo on samanlainen kuin ulkomaille muuttaessa: jännittää niin että tekis mieli perua koko juttu. Ja oikeasti ei ees halua perua, kun tietää, että edessä on Suuri Seikkailu.

* * *

Siltä varalta, että olette kirjoitusteni tai kuvissa ainaisesti esiintyvän torsoni perusteella epäilleet, mahtaako minulla olla päätä ollenkaan, katkaisen huhuilta siivet julkaisemalla kuvan, jossa näkyy mahani lisäksi myös nuppini. Pääosissa myös selkätatuointini, jotka ovat tosin ns. under construction eli odottavat aikaa, jolloin saan taas asettua neulan alle. (Siis tatuointineulan. Anoppi pisteli kyllä viimeksi viime viikolla hanuriini akupunktioneuloja helpottamaan saamarinmoisia lonkkakipujani.)

Mutta siis, tulee vielä päivä, kun selkä saa lisää väriä, vähän kukkasia tai kuvat yhdistävän taustan. Niin ikään haluan ikuistaa iholleni perheeni, minulle kaikista rakkaimmat ihmiset maailmassa.

Nyt kuitenkin asiaan, tässä itsensäpaljastelu-mahakuva viikolta 33.



Tiedättekö muuten miten tatuointeihin niksahtaneet tulevat vanhemmat juhlistavat jälkikasvuaan? Aivan, ottamalla lisää tatuointeja. Sitä ennen täytyy kuitenkin toteuttaa Legacyn pöydällä tekemäni lupaus; uhkasin nimittäin tatuoijalleni, että ennen seuraavaa tatuointikertaa teen jotain mukavampaa ja helpompaa - esimerkiksi synnytän - kun selän hakkaaminen sattui niin saamaristi.

Puudutukset on nössöille, ainakin tatuointistudioissa. Synnäristä en vielä tiiä.

Nov 22, 2009

Se oli sitten siinä

Nyh loppui työnteko. Huomisesta alkaen olen sairaslomalla äitiysloman alkuun asti mellow.gif

Ihan yllättäen iltapäivällä sain koko mahan kestosupistuksen, joka ei ottanut laantuakseen. Kaksi tuntia krampattuani soitin Kättärille ja pääsinkin tutkimuksiin ja käyrille. Vekaralla ja mulla on onneksi kaikki hyvin, mutta kun ihan vielä ei tarvis syntyä, niin pakko ottaa iisisti. Ilmeisesti mun supistusherkkä kohtu yhdistettynä villiin vekaraan, joka venyttelee ja jumppaa taukoamatta, ei ole kaikista maailman otollisin yhdistelmä..

Vekara painaa 2,1 kiloa, ja jos jatkaa kasvua samaa mallia loppuun asti, syntyy sangen keskiverto 3,5 kiloinen kakara (paitsi jos menee joulun yli, niin saattaa tulla vähän suklaakiloja ph34r.gif ). Ultrassa ruudulle napsahti ensimmäisenä pallit, että siinä mielessä sukupuolesta ei edelleenkään ole epäselvyyttä.

Pää on ihan sekaisin, kun vekara meinaa syntyä ja yhtä aikaa pitäis pystyä käsittelemään myös edellisessä viestissä pohtimaani surua blink.gif Liikaa asiaa, ei ihan kapasiteetti riitä..

Nov 21, 2009

Circle of Life

Elämä on tosiaan arvaamatonta. Tässä on se kohta, jossa käärme puraisee häntäänsä, alku ja loppu ovat yhdessä ja samassa pisteessä - elämä paiskaa kättä kuoleman kanssa.

Yksi elämä on alkamassa, toinen päättymässä.

Olen pohjattoman surullinen ihmisestä, joka pitkän ja onnellisen elämän elettyään on ennemmin tai myöhemmin pääsemässä luojansa luokse. Yhtä aikaa sisälläni asuu ilo, uusi ihminen ja uusi elämä, joka tuo mukanaan enemmän onnea ja rakkautta kuin mikään tähän asti.

Ilo ja suru samassa kyyneeleessä.

Nov 14, 2009

Vekara sai valot

Tervetuloa Mainoksen uhrit ry:n virallisille kotisivuille! Lapsenhoitonurkkauksessa on nyt myös valot, ei tosin ihan perinteisintä mallia, mutta sitäkin paremmat. Toivon.

Monenmoista lamppua ehdittiinkin jo katsastaa, kunnes uusimmassa Vauva-lehdessä näimme kuvan tästä:

X
Barbapapat rivissä, mikäs sen parempaa :D Saabin nokka kohti Helsingin keskustaa ja Pohjois-Espaa, Ombrellinon ovesta sisään, kympit tiskiin ja se on siinä! Tosin kuvasta poiketen vekaran valosarjassa on enemmän violettia ja pinkkiä kuin sinistä.

Näyttää sangen hauskalta hoitonurkkauksessa, lupaan kuvia kunhan saamme valot asennettua paikoilleen. Mikä parasta, polttimot ovat ledejä, joten ne antavat tarpeeksi näkyvyyttä yöllisiin vaipanvaihtoihin, mutta eivät killota niin kovasti, että koko mökki heräisi. Eivätkä kuumene, joten sopii pitää päällä vaikka koko yön.

Ombrellinosta bongasin muuten myös isoja Myyrä-tarroja, jos joku innostui seinäkuvasta, mutta ei halua ryhtyä maalauspuuhiin. Ihana kauppa, olisin voinut ostaa koko butiikin tyhjäksi :D

Nov 9, 2009

Hoitonurkkaus on valmis! (nyt jo...)

Niin, minä oon sitten se toinen syyllinen tähän blogiin. Nykyään kai ei tarvi enää tunnustaa isyyttä; riittää kun kertoo kirjoittavansa raskausblogia?

Meikäläisen tehtäviin on tähän mennessä (siis SEN jälkeen) kuulunut lähinnä turhat huolestumiset, tulevan äidin olon helpottaminen, mukaan lukien kokkailu, tavaroiden nostelu, hieronta ja muistuttelu siitä, ettei mitään raskasta saa tehdä. Lisäksi olen opetellut ihan uuden - ilmeisesti naisen loogisen päättelyn tuloksena syntyneen - tavan laskea aikaa (30+4, 31+2, jne...), yrittänyt eläytyä erilaisiin kiputiloihin (mikä on hieman haastavaa), huolestunut turhaan, yrittänyt arvata ihmisenalun raajojen sijantia hyvin herkillä sormillani vatsanahan, -lihasten rippeiden ja muun jännän läpi. Niin joo, ja olen minä jonkun kerran saattanut huolestua seikasta jos toisesta ihan turhaa - ai, sanoin vain?

Mutta ennen kaikkea meikäläisen tehtävänä on ollut, tai sellaisen tehtävän minä olen itselleni keksinyt, hoitonurkkauksen rakentaminen. No nyt se on sitten valmis ja pitäisi keksiä muuta puuhaa, ennenkuin alan taas huolestumaan turhaan.


Ensiksi oli syvennys, joka oli ihan vähän täynnä kaikkea.


... muutaman tunnin raivauksen jälkeen...




.. ja erinäisiä rakennuspäiviä myöhemmin. Tarvittaessa verhon voi nykäistä nurkkauksen eteen, jos vaikka tulee vieraita (silloin pitäis kai pedata myös sänky?) tai öiseen aikaan, jotteivat muut makuuhuoneessa nukkuvat häiriinny hoitotoimenpiteistä.


Takaseinässä on myyrä. Sen maalasi eräänä lauantaina Eltsu.

Muutenhan tämä odottavan isän rooli on vähän erikoinen: tietää, että jotain hienoa tapahtuu, mutta ei oikein pääse itse osalliseksi. Vähän niinkuin bileet seinän takana - tai jotain.
Mutta eiköhän tässä pääse parin kuukauden päästä ihan tarpeeksi osallistumaan, että siinä mielessä ei hirveästi kannata murehtia.

Nov 6, 2009

Vauvan (tai hiihtopummin) pipo

Tein Reggae Ombren hahtuvavillalangasta vielä piponkin vekaralle. Ei aavistustakaan, tuliko siitä yhtään sopivan kokoinen. Mäyrä ei ainakaan ollut hyvin tyytyväinen.



Toinen näyttää pipossa ihan hiihtopummilta.




Pitkän harkinnan jälkeen kävin eilen sikapiikillä. Kättä aristaa ja piikki aiheutti mahtavat supparit noin vuorokaudeksi, mutta toistaiseksi muita oireita ei ole ilmaantunut.

Nov 5, 2009

Tilauksessa kiukkuinen vekara

Odotus sujuu leppoisasti vuoroin töissä ja sairaslomalla. Tänään oli taas lääkärineuvola ja sekä vekaralla että mammalla on kaikki hyvin.

Harria naurattaa, että vekara on raivotarjonnassa. Hän kuvittelee, että meille syntyy hyvin kiukkuinen vauva :D

Maha ei oo viimeisen kahden viikon aikana suunnattomasti kasvanut (hanuri kyllä on), tässä kuitenkin tuorein otos, viikkoja 30+4.



Vekara yrittää kovasti asettua paikoilleen, mutta suuntima on hieman liikaa oikealla. Itsepäinen poika ei suostu uskomaan, että mun lonkasta ei pääse ulos, ei vaikka kuinka yrittäisi (hän on yrittänyt jo kaksi viikkoa).

Kas tässä myös viimeisemmät tilastot, tällä viikolla rapsahtaa kymmenen kilon painoraja rikki. Huh. Kursiivilla merkityt kopioin paperisesta raskauskalenteristani.

vk 26 + 1000 g, yht. +6,5 kg, +2 cm, yht. + 19 cm 
vk 27 + 800 g, yht. +7,3 kg, +0 cm, yht. + 19 cm 
Vauva liikkuu paljon ja mahan läpi erottaa selvästi, mikä osa ruumiista missäkin on. Revenneet vatsalihakset vaikeuttaa elämää päivä päivältä enemmän.

vk 29 + 1500 g (750 g viikko), yht. +8,8 kg, +0 cm, yht. + 19 cm SF 26 cm

Löystyvät lonkat kipuilevat. Tarviin unta, mutta särky haittaa nukkumista. Sairauslomalle neljäksi päiväksi supistusten takia 28+4.

vk 30 + 300 g, yht. +9,1 kg, +1 cm, yht. + 20 cm
Vauvan hikka tuntui ensimmäisen kerran 29 +1. Vekara myös hakee paikkaansa ponnekkaasti - lonkastani. Lonkkia särkee edelleen. Tajusin, että vauva syntyy kohta ja mahani lakkaa elämästä omaa elämäänsä. Se tuntui surulliselta.

vk 31 + 700 g, yht. +9,8 kg, +3 cm, yht. + 23 cm SF 27,5

Taas viikko sairaslomaa supistusten takia. Vekara on jo noin 36 senttiä pitkä ja painaa yli puolitoista kiloa! Koko ajan on kova jano, ja alkuraskauden etova olo on tehnyt come backin.

Nov 3, 2009

Mammajoogaa




Voiko olla parempaa tapaa aloittaa uusi viikko kuin joogatunti? Epäilen vahvasti. Vaikka olisi nukkunut yönsä huonosti, kärvistellyt kipeän selän/lonkkien/vatsalihasten/yleisen vitutuksen kourissa, joogatunnilla stressi unohtuu ja kivut helpottavat.

Manipuran äitiysjoogassa olen oppinut rauhoittamaan itseni hengittämällä eri tekniikoilla, herättämään vauvan halaamalla vatsalihaksilla ja seisomaan suorassa, vaikka vartalon painopiste on muuttunut täysin. Yksi tärkeimmistä oivalluksista on ollut se, miten tärkeää on hengittää kahden edestä - syvään, rauhallisesti ja tehokkaasti. Olen rentoutunut ja nauttinut.

Joogaohjaaja Malla Rautaparta on myös erinomainen synnytysvalmentaja. Hän lähestyy asiaa sekä fysioterapeuttina, joogaohjaajana että kulttuuriantropologina ja hakkaa mennen tullen neuvolan perhevalmennukset, joista ei oikeasti ole justiinsa mitään hyötyä. Mallan ansiosta synnyttäminen ei tunnu vain kivuliaalta vaan näyttäytyy pikemminkin voimaannuttavana kokemuksena. Lämpimästi suosittelen Mallan joogatuntien lisäksi myös hänen kirjaansa Kantamisen kausi.




Äitiysjoogakurssiin kuuluu kolmen tunnin luento mammoille ja heidän palvelijoilleen. Kyllä, Malla käyttää synnytyksen tukihenkilöistä nimitystä palvelija - ettei vaan jäis epäselväksi, että millä asenteella kuuluu tähän junaan hypätä. Heviä settiä ja tiukkaa asiaa alusta loppuun. Arvostan.

Joogatuntien oppeja täydentää Kätilöopiston sairaalan Haikaranpesään ilmoittautuneille tarjottu rentoutuskurssi. Perjantai-ilta kului kivasti pöristellessä synnytyslaulua Hilkka-Liisa Vuoren opastuksella.

Mallan luennolla tajusin, että vekara syntyy ihan kohta. Se tuntuu ihanalta. Samalla tuli myös haikea olo. Syntymän jälkeen vauva ei oo enää yksin mun. Hän ei kulje mun mukana kaikkialle eikä tyhjä maha enää elä omaa elämäänsä. Täytyy ottaa kantoliina mukaan synnärille, niin saan jatkaa symbioosiani pikkuisen kanssa mahdollisimman tiiviisti.