33. raskausviikko

Tekisi mieli valittaa närästyksestä, mutta koska olen viime viikot elänyt pääosin konvehdeilla ja rasvaisella ruoalla, lienee viisainta pysyä hiljaa. Lonkkia särkee öisin ja se tuskin johtuu minusta, joten siitä valitan vähäsen.

Muuten elo on odottelua. Ei mitään jännittävää raportoitavaa. Minut on vallannut ameebamainen väsy ja saamattomuus, ja nukun lähes puolet vuorokaudesta. Lopun aikaa tuskailen sitä, miten iso ja kömpelö olen.

Viikonloppuna kotiutuu pinnis, ja muutama muu asia pitäisi vielä hankkia. Ja sitten taas vähän lisää odottelua. Onneksi esikoisen synttärit odottavat ihan kulman takana, joten tiedossa on vieraita ja ohjelmaa.

31. raskausviikko

"Toivoisin, että pikkuveli syntyisi jo."
 
Ja vähän myöhemmin: "Voidaanko myydä pikkuveli sitten kun se syntyy, että saisin vähän omaa rahaa?"

Melkein 5-vuotias on ihana. Valppaana on tosin oltava heti aamusta - tässä kuluneen viikon keskustelunavauksia klo 6.30 pimeässä makuuhuoneessa:

- Tiesitkö, että atsteekkien kulta on kirottua?
- Eikö niin, että salama ja sähkö on eri asioita?
- Nallen palokello soi! Herätys!
- Mun elämä on pilalla, ihan pilalla.
- Tiesitkö, että sika ja possu on sama asia?
- Jos olis pomminosturi, niin sillä sais hajotettua koko meidän talon.
- Äiti, halaan käsillä sua ja jaloilla vauvaa.

Vauva kasvaa, maha kasvaa, lonkkasärky kasvaa, univelka kasvaa... Alan olla aika kypsä vanhempainvapaalle.

29. raskausviikko

 

Tein ipanalle joulukalenterin. Karkkia, legoukkoja, värikyniä ja kaikenlaista muuta pientä.

Viime yönä laskin, että kävin hereillä yhdeksän kertaa. Herään, kun lonkat puutuvat ja pitää vaihtaa kylkeä. Herään, kun pikku kakara riehuu. Herään, kun esikoinen näkee painajaisia ja kun hän pissaa sänkyyn. Herään, kun mies kuorsaa ja kun mun pitää käydä vessassa. Koska kaikki yöt ovat tällaisia, olen päivät ihan pihalla. Unohtelen asioita. Ihmettelen, kun en pääse postilaatikon avaimella sisälle kotiin. 

Jäljellä on luojan kiitos enää 14 työpäivää. Yhtään enempään en pystyisi. Neuvolasta tarjottiin supistusten takia jo saikkua, mutta en ottanut. Ehdin minä kotonakin vielä kypsyä.

Iso mamma, siro vauva. Rv 29.

Mutta noin muuten: kaikki hyvin. Luovutin, ja ostin uuden talvitakin. Se, millä selvisin esikoisen odotuksen loppuun asti, oli ratketa saumoistaan, kun tungin sen päälleni. Kymmenisen viikkoa vielä. Odotan jännityksellä, millaisiin mittoihin vielä pääsen. 

27. raskausviikko

Vikalla kolmanneksella, hilipati hippan hei! Ja plus kymmenen kiloa painoa, hilipati *kröhöm*


 

On tullut syötyä ihan kiitettävästi konvehteja, pipareita ja glögiä, mutta koska neuvolassa ei edelleenkään huomautettu asiasta, jatkan valitsemallani linjalla. 

Edellisenä viikonloppuna käväisin kotikotona, ja istuin kolmen päivän aikana 1200 kilometriä autossa. Se sujui hämmästyttävän hyvin. Outoa, kun on niin hyvä vointi. En valita. Töissä sujuu, kun pidän keskellä viikkoa yhden etäpäivän enkä kökötä koko aikaa työtuolissani.

Varustepuolikin alkaa olla kunnossa. Bebelle saatiin lainaksi sänky ja kantoliinat, FB-kirppikseltä löytyi imetystyyny ja vaunuihin kantokoppa ja vaatteitakin on niin paljon, ettei kaapinovi meinaa pysyä kiinni. Uutena ostettiin matkarattaat, koska edelliset käytettiin kertakaikkiaan ihan loppuun. Malli on sama kuin Vekaralla eli Gracon Mosaic, jotka selvisivät moitteettomasti kymmenistä lennoista ja kolmen vuoden lähes päivittäisestä käytöstä.

Maailman ihanin on tuleva isoveikka, joka pelkää öisin kauheasti mörköjä, hirviöitä, jättiläisiä ja luurankoja. Viime yönä kainalooni käpertyessään hän siitä huolimatta supatti korvaani: "Äiti, minä tuun tähän sun eteen pikkuveljen turvaksi."

25. raskausviikko

Vaihteeksi tilastotiedotusta.

Mahan ympärysmitta on 95 senttiä, kun se viimeksi tähän aikaan oli 90 cm.
Paino on noussut seitsemisen kiloa, kun se viimeksi oli noussut 5,5 kiloa.
SF-mitta sen sijaan on pienempi, ja maha on selkeesti alempana.

Sama kuvina.

2009                                                                2014


Menenkin tästä syömään lisää joulukarkkeja ja lihomaan entistä isommaksi.

24. raskausviikko

Yritä tässä sitten kirjoittaa jotakin mielenkiintoista, kun päivät kuluvat töissä, sohvalla ja nukkumassa. Jännittävänä lisänä ruokakaupassa käyntiä ja koirien ulkoilutusta. Vaihtelua tuovat erilaiset tv-sarjat. Tähän riittävät voimat ja keskittymiskyky. Älkää käsittäkö väärin, just näin tuntuu oikein hyvältä. Onneksi tällä viikolla tulivat ensimmäiset pakkaset, jonka ansiosta olemme maksimoineen mukavuutta polttamalla takassa tulta joka ilta.

Viikon kohokohta oli pyörähdys palkkakonttorissa, jossa laadittiin suunnitelma mun vanhempainvapaasta. Laskimme yhteen pitämättömät lomat ja joulun- ja uudenvuoden vapaat ja tulimme siihen tulokseen, että viimeinen työpäiväni on 19. joulukuuta. Wooooop! Tykkään ihan hirveesti mun työstä, mutta tuntuu mahtavalta jäädä välillä kotiin mahan ja myöhemmin beben kanssa. Esikoisen kohdalla en meinannut millään pystyä irrottautumaan ja orientoitumaan kotiin, mutta nyt ei totta tosiaan oo sen suuntaisia ongelmia. Ja ehkä ihan hyvä, että vapaat lähenee - työkaveri nimittäin nappasi tämän kuvan perjantaina lounaan jälkeen:

Ihan kivuttomasti ei suju vuoden pimein aika Vekaraltakaan, kuva torstaiaamulta päiväkodin eteisestä:

Onneksi on ollut lomaakin. Pari viikkoa sitten piipahdimme puolisoni kanssa kaksistaan Köpenhaminassa. Vietettiin niinku laatuaikaa, kun kohta se on aikas kortilla. Valitettavasti mitään tärppejä ko. kaupunkiin ei ole tarjota, sillä loma meni enimmäkseen nukkuessa. Mutta ei se mitään, kotiin palasi sangen virkistynyt pariskunta. Ne harvat tunnit, mitä olimme lomalla hereillä, käytimme syömiseen. Smörrebrödejä, viinikumikarkkeja, Sticks ´n´Sushin törkeän hyviä susheja ja Wagamaman nuudeleita.

Ai miten on onnellinen olo. Makaan sohvalla omassa ihanassa kodissani, jo mainitun takkatulen lempeässä lämmössä, perheen ympäröimänä. Jääkaapissa on piparkakkutaikina jähmettymässä ja ihan törkeän hyvää lohitahnaa mun iltapalaleiville. Parasta.

23. raskausviikko

Jotakin järkevää piti kirjoittaa, mutta sain ystävältä niin hyviä uutisia, että meni ajatukset ihan jumiin. Yritän kumminkin.

Viikko vierähti labrassa ravatessa. Olemme yrittäneet selvittää, johtuuko alavatsan jomotus ja supistelu kenties jostakin tulehduksesta vaiko kohdun kasvamisesta. Yksi selitys voi olla myös julmettu kiire töissä yhdistettynä yh-viikkoon esikoisen kanssa. Eipä päässyt sohva kotona kulumaan. 

Maltillisten kilareiden jälkeen ("Et kyllä enää jätä mua kaksin ton riehujan kans!") mies katsoi parhaaksi häipyä Vekara muassaan mökille. Minä jäin kotiin syömään karkkia ja nukkumaan. Ehkä ei kyllä pitäis sitä karkkia niin syödä, kun painoa on tullut jo seitsemän kiloa (kröhöm). Sf-mittakin huitelee yläkäyrällä kuten Vekaraa odottaessa. Että joulusuklaita odotellessa.

Pikku Kakara jumppailee jo ahkerasti, yrittää tunkea pyllynsä ulos kyljestäni ja hikottelee kovasti, mikä tuntuu samalta kuin olisi elohiiri - noh, siellä niin. Hassu pieni.

Odotus sujuu supistuksia lukuun ottamatta kaikin puolin rauhallisesti. Voin paljon paremmin kuin ekalla kierroksella, jolloin oli joka viikko jotakin uutta vaivaa ja kremppaa. Ehkä kroppa on nyt paremmin perillä siitä, mitä keskivartalon tienoilla tapahtuu. 

Kuvatessa oli joku hieno idea, mutta lopputuloksesta ei saa mitään selvää. Rv 23.

Olen ymmärtänyt, että osa lukijoista seuraa Vekaravaaraa ennen kaikkea suuruudenhullujen ja yhtäkkiä alkavien remonttiemme takia. Seuraavaksi uutisia heille. Alakerran oleskelutilojen ja yläkerran makkarien välinen portaikko on edennyt sillä viissiin, että seinään tehtiin pari viikkoa sitten uusi reikä, josta rapisee aivan pirusti puruja sekä vessan oven eteen että eteisen rappuun. Mieheni rakensi uusia portaita noin puolimatkaan, kunnes loppui aika, rahat ja hermot. Sittemmin asia ei ole edennyt. Motivaatio remontin jatkamiseen noussee sitä korkeammalle mitä kylmemmiksi sää käy, sillä makuuhuoneeseemme pukkaa aika viileä tuuli eristämättömästä ulkoseinästä.

Valmistuu ihan silmissä.

En kuitenkaan käy moittimaan miestäni  hitaasti etenevästä remontista, sillä minusta on aivan käsittämätöntä, että joku ylipäänsä osaa suunnitella portaat niin, että piirustuksissa on otettu huomioon hyvin rajallinen tila sekä askelnousulle ja -leveydelle asetetut vaatimukset. Ja sitten vielä rakentaa ne, tuosta noin vaan. Kuten naapurin pappa totesi, muut tekevät mitä osaavat ja mun mies tekee mitä haluaa. On se ihana.

22. raskausviikko

Hetken aikaa oli sellainen olo kuin olisi ajanut autolla seinään. Aiheuttajana rakenneultra, missä selvisi, että odotan kaikin puolin mallikasta poikaa. POIKAA. Villiä poikaa. V O I  E L Ä M Ä.

Pari viikkoa meni tietoa prosessoidessa. Viisi vuotta lisää sota-, merirosvo- ja poliisileikkejä. Ei yhtään prinsessamekkoja, kaupunkilomia teini-ikäisen tyttäreni kanssa eikä äidin ja tyttären välistä elämänmittaista suhdetta. Sniff.

Onneksi lapset ovat muutakin kuin biologiaa. Mulla on jo yksi mainio pikkutyyppi, joka rakastaa matkustaa, käydä kahviloissa, leipoa ja kiertää kaupoissa äidin kanssa. En epäile hetkeäkään, etteikö uudesta ipanasta tulisi ihan yhtä täydellinen ja rakas juuri sellaisena kuin on.

Seuraavaksi pitäis keksiä sille nimi. Maailman vaikein ja hauskin tehtävä. Pulla ei ehkä käy, vaikka toisaalta esikoistakin kutsutaan Possuksi.

Fyysisesti olen voinut mainiosti. Energiaa on vaikka mihin. Se tosin kostautuu supistuksina, joten nyt pitäisi osata ottaa rauhallisesti, etten ihan vielä joudu sairauslomalle.

Tuleva isoveikka usuttaa minua syömään enemmän, jotta vauva valmistuisi nopeammin. Hänellä on kiire päästä opettamaan tohottamista."Ja sitten me äiti tohotetaan ja riehutaan täällä yhdessä!"
V O I  E L Ä M Ä.

19. raskausviikko, kosmetiikka ja raskaus

En tiedä mitä mahalleni tapahtui, mutta alkuviikosta se tuntui yhtäkkiä olemattoman kevyeltä. Juuri kun ehdin ilahtua alituisen pissahädän helpottamisesta, loppuviikosta maha tuntui siltä, että se tipahtaa tielle. Kävin sitten ostamassa kunnon tukivyön, ettei maha putoa ja selkäkin pysyy toivottavasti hyvässä ryhdissä.

Rv 19, viikon asu: tukisukat.

Kanssaodottajien yhteisössä olemme pohtineet aihetta raskaus ja kosmetiikka. Nythän on niin, että odottaja saa ensimmäisessä neuvolassa käteensä ison pinon ohjeita siitä, mitä pitäisi suuhunsa laittaa tai olla laittamatta. Liikunnan merkityksestäkin puhutaan, mutta kemikaaleja ei mainita edes sivulauseessa.

Muualla Euroopassa ollaan enemmän hereillä. Tiukimmin suhtautuu Tanska, joka ohjeistaa odottajaa luopumaan esimerkiksi meikkaamisesta. Ruotsissakin suositellaan vähentämään kemikaalien käyttö minimiin. Tutkimuksissa on saatu viitteitä muun muassa siitä, että raskaudenaikainen kemikaalialtistus voi aiheuttaa poikalapselle hedelmättömyyttä ja syöpää. Tanskalaisessa tutkimuksessa puolestaan äidinmaidosta löydettiin yli sataa siihen kuulumatonta kemikaalia - ja mihinkäs muualle ne siitä kulkeutuvat kuin pienen vauvan elimistöön.

Juu, tiedetään, tuotteet testataan tarkasti eikä markkinoille pitäisi päästä vaarallisia aineita. Ongelma on se, että vaikka yksittäiset tuotteet testataan, kukaan ei tiedä, miten kemikaalien cocktail reagoi keskenään. Ainakin minulla on päivittäisessä käytössä puhdistusaineita, rasvoja, dödöä, meikkejä, hiustenhoitotuotteita.. kymmeniä eri tököttejä. Itseni ehostamisesta en ajatellut luopua, mutta valitsen aina kun mahdollista luonnonkosmetiikkaa. 

Lopussa kiitos... Vai miten se oli.

Vekaran iltasatu loppuu:

- Sen pituinen se.

Väsynyt vekara kääntyy kohti seinää, tempaisee peiton korviin ja jupisee:

- Onneksi ei tarvi enää kuunnella tuota höpinää.

18. raskausviikko

On se hyvä, että voin blogistani tarkistaa, mikä raskausviikko on menossa. Lääkäri kun kysyi asiaa pari päivää sitten, lähin veikkaukseni oli "kohta puolivälissä". Ajatukset harhailevat muutenkin ihan omilla teillään. Tässä yhtenä päivänä jouduin ajelemaan pari ylimääräistä kierrosta liikenneympyrässä, kun unohdin kesken matkan, minne olin menossa.

Tätä ette osanneet odottaa! Rv 18.

Omituisten raskausvaivojeni saaga jatkuu. Jalkapöytäni on alkanut ilman syytä turpoilemaan ja särkemään. Kipu iskee yleensä yön aikana, jatkuu pari päivää ja häviää sitten itsestään. Saa kertoa, jos keksit mistä tämä johtuu ja miten tästä pääsee eroon.

Maha kasvaa sellaista tahtia, että ihoa on alkanut kutittaa. Käytän viime raskaudessa hyväksi havaittua keinoa ja lotraan aamuin illoin Weeledan raskausöljyä. Törkeän hintaista, mutta olkoon, jos se pitää nahan kuosissa.

Jatkuva nälkäni on vihdoin helpottanut! Hurraa, voin taas syödä niin kuin normaalit ihmiset. Vekaraa odottaessa himoni kohdistuivat Dracula-pastilleihin, parmankinkkuun ja suklaasuukkoihin, nyt voisin syödä ahmia voimakkaita juustoja, suklaavanukkaita ja italialaistyyppistä salamia. Tämä on hämmentävää, sillä jos edellistä raskautta ei oteta lukuun, en ole syönyt punaista lihaa 18 vuoteen. Lapseni tulevat selkeästi ruokatottumuksissa enemmän isäänsä kuin äitiinsä.

Suoritin pienen aikamatkan itseeni, kun kaivelin esiin viisi vuotta sitten käyttämiäni raskauskledjuja. Osasta aika oli ajanut vauhdilla ohi. Osasta taas huomasi, että tyylini on viidessä vuodessa muuttunut aika paljon (kohti keski-ikää). Ja sitten oli vaatteita, jotka muistuttivat hauskalla tavalla vanhaa minua. Peilistä katsoi tuttu tyyppi, ja kuitenkin jotenkin ihan erilainen. Vähän kuin olisin uskaltautunut kokeilemaan jotakin ihan uutta, vaikka puinkin päälle vanhan itseni.

Itse tehty säkkituoli

Säkkituoli, tuo lastemme rakastama mutta ah niin ruma istuin. Meilläkin oli sellainen, lahjaksi saatu, käytössä likaantunut ja vekaran kuulakärkikynällä somistama keltainen rumilus. Vaan eipä ole enää! Ompelin nimittäin säkkituoliin uuden päällisen, joka sopii paremmin vekaran huoneen sisustukseen ja on lisäksi irroitettava ja vesipestävä.

Säkkituolin päällystäminen, näin se käy:

Ostin Ikeasta 2 metrin palan 150 cm leveää kangasta ja taitoin sen päälypuolet vastakkain kahtia. Toiselle lyhyelle sivulle ompelin vetoketjun ja toisen ompelin umpeen (kohta 1). Lakanakankaasta tein toisen samanlaisen pussin täytteitä varten (mutta ilman vetoketjua).

Tämän jälkeen pyöräytin työn niin, että ommellut saumat tulivat kohdakkain työn keskelle ja kankaasta muodostui tetra. Sitten ompelin pitkän sivun kiinni (kohta 2).

 Täyttäminen ei sujunut ihan ongelmitta.

Lopuksi sujautin vuoripussin päälykangaspussin sisään. Vetoketjun ansiosta päälimmäisen kankaan voi heittää helposti pesuun, mikä on lapsiperheessä erittäin suotava ominaisuus.

 


















Esimerkiksi Etola myy säkkituolintäytettä, mutta paljon halvemmalla pääset, jos etsit vanhoja säkkituoleja nettikirppiksiltä.

17. raskausviikko

Mun kuvat vaan paranee viikko viikolta! 

Takki ja pöksyt, H&M Mama, raitapaita Zarasta ja espadrillokset Holly&Whyten.

Tuleva lapsonen on saanut lempinimen Laskiaspulla, ja on viime aikoina kunnostautunut jumppaamalla niin ahkerasti, että äitikin sen jo tuntee. Kävin ylimääräisessä ultrassa katsomassa mitä bebelle kuuluu, ja hyvin näyttää tyyppi kasvavan. Yritimme silmät selällään tiirata jalkoväliin, mutta Pulla pysytteli tiukassa risti-istunnassa. Kassi-tilanne on siis toistaiseksi arvoitus.

Tällä viikolla voi taas hämmästellä Pullan kasvuvauhtia. Pituutta ei tule juurikaan lisää, mutta tyyppi tuplaa painonsa seitsemässä päivässä. 

Olen aina nähnyt paljon unia, mutta tällä viikolla olen saanut seurakseni harvinaisen realistiselta tuntuvat painajaiset. Yö toisensa perään elän uudestaan joko maailmanhistorian tapahtumia tai oman elämäni suurimpia kriisejä. Viime yönä istuin tunnin sohvalla sydän hakaten, kun en meinannut toipua näkemästäni unesta millään. Siinä ahdistuksessa tuli mieleeni tämä

Ollaan lempeitä toisillemme.

16. raskausviikko

Naapurit kertoivat, että tuleva isoveikka, 4 vuotta, oli huudellut pihalta ohikulkijoille, että "Meille tulee vauva!" Tuli sekin sitten hoidettua, ei tarvi mun huolehtia asian kertomisesta lähikatujen asukkaille.

"Tulisipa vauvasta oikea työmies", ipana pohti illalla nukkumaan mennessään. "Kun pappallakin on työmiehiä, niin sitten mullakin olis ihan oma." Hän aikoo selkeästi siirtyä itse suoraan työnjohtohommiin.

Tämän raskausviikon aikana pikkukakara kasvattaa pituutensa 12 sentistä 16 senttiin. Se on ihan älytön määrä, niin kuin minä venähtäisin 168 sentin mitastani yhtäkkiä yli kaksimetriseksi. Tässä valossa ei oo ihme, että edelleen väsymys tuntuu aika ajoin halvaannuttavan minut sohvalle.

Koska jouduin viime viikolla selkäni takia saikulle, varasin tällä viikolla ajan shiatsuhieroja Matille, jota kohtaan tunnustin rakkauteni jo esikoista odottaessani. Tunnin verran Matti manipiloi, paineli, venytti ja vatkasi minua ja kas, kroppa on kuin uudesti syntynyt.

Jatkan omituisten maha-selfieiden ottamista. RV 16.

Porrasremontti on edennyt sillä viissiin, että minä olen keksinyt millaiset rappuset haluan, ja yhdessä miehen kanssa olemme todenneet, että semmosia ei voi meille rakentaa. Keksin sitten aikani kuluksi myös melko massiivisen kylppäriremontin, jota ei kuitenkaan ole tarkoitus justiinsa nyt toteuttaa. Sikäli kun vanhat merkit pitävät paikkansa, remontti voi odottaa vielä kokonaisen vuoden tai sitten inspiraatio iskee ensi tiistaina, ja kylppäri menee sitä myöten uusiksi.

Siis ihan just valmista!

Mikä on muuttunut

... viidessä vuodessa? Aika monikin asia. Inkivääriä ei saa syödä eikä juoda rooibosta, vaikka molempia vielä esikoista odottaessani suositeltiin.

Viimeksi koin myös suurta ahdistusta vaatehuoneessa, kun äitiysvaatteita oli tarjolla hyvin rajallisesti, ja nekin vähät maksoivat ihan hirveästi. Nyt ei oo sitä ongelmaa! Netti on täynnä vaatekauppoja, jotka kuljettavat mammalle sopivia kuteita kohtuulliseen hintaan vaikka kotiovelle asti. Ostin justiinsa niin makian syystakin, että aion käyttää sitä myös raskauden jälkeen. Lisään kuvan, jahka ehdin ottaa.

Minäkin olen muuttunut. Elämä on koulinut haaveilija-hattarasta realistin. Siitä huolimatta on niiiiiiin paljon kivempi odottaa kakkosta kuin ykköstä. Eipä tarvi ahdistua siitä, millainen äiti minusta tulee tai pitäisi jonkun mielestä tulla. Tai stressata ylipäänsä mistään sellaisesta, mikä mahdollisesti on edessä. Tulee mitä tulee, se otetaan vastaan. Ekat kaks vuotta uuden tyypin kanssa on tosi raskaita, mutta siitä selvitään (muistuttakaa mua tästä, kun muutun väsymyksen takia suohirviöksi).

Raskauskin on alun jälkeen erilainen. Viimeksi kärsin näillä viikoilla jo s*tanallisista liitoskivuista. Nyt paikat ovat valmiiksi niin löysät, että jouduin tällä viikolla sairauslomalle, koska selän nivelet eivät kestä äkisti muuttuvaa asentoa. Tunnustan tutkineeni vanhoja tilastoja ja -kröhöm- viimeksi olin näissä mitoissa raskausviikolla 23. Hups.

Breaking News

Puuuuh, tomutetaan pölyt Vekaravaaran unhoittuneesta blogista. Sillä kappas vaan, tässähän on ihan uutisia kerrottavana! Työkavereiden reaktioista olen päätellyt, että eniten yllättynyt olen minä itse, mutta mitä sitten - pääasia, että jollakin on jännää.

Niin että miten meni kesäloma? No kiitos kysymästä, sohvalla maaten ja syöden. Tulokset alkavat näkyä, ja helmikuussa Vekaravaaraan saapuu kakara numero kaksi. Tähän saakka kaikki on sujunut kuten ensimmäisellä kierroksella: ympärivuorokautista kuvotusta, jatkuvaa huimausta ja kaiken nielevää väsymystä lukuun ottamatta vallan mainiosti.

Ottaen huomioon Vekaran hieman haastavan alun (kaksi ensimmäistä vuotta), järjellä ajatellen luulisi, että olisin aivan kauhusta kankea. Mutta koska hormoonit ovat jo aikoja sitten jyränneet alleen kaiken mahdollisen järjen äänen, olen kertakaikkisen iloinen asioiden saamasta käänteestä.

Akuuteimpien asioiden listalla ensimmäisenä on uusien portaiden rakentaminen talomme Villa Viinerin ullakolle. Saimme keväällä valmiiksi katon rajassa sijaitsevat makuuhuoneemme, mutta rappuset vaativat kumartelua ja kyykkäämistä, mihin en kohta enää mahani kanssa kykene. Muuten odotus sujunee ilman suurempaa tohinaa omalla painollaan.

Todistusaineisto vyötärön katoamisesta raskausviikolta 14 ja 15.