Nov 27, 2010

Vekaravaarassa ruoanlaiton opettelu tulee vastaan ennemmin tai myöhemmin.
Parempi siis ennemmin:

video

Piparkakkujen leipominen oli vekaran mielestä erityisen hauskaa. Saivatpa koiratkin osansa taikinasta - kuten lähes kaikesta muusta johon pienet sormet pöydässä yltävät.

Nov 24, 2010

Tunnustuksia

Voi ihanuuden määrää! Janica antoi minulle tunnustuksen, kiitosta kauhiasti vaan!


Ideana on:

1.Antaa tunnustus eteenpäin viidelle bloggaajalle, joista pitää ja jotka inspiroivat
2.Listata kolme itselle rakasta asiaa, ja
3.Laittaa näytille kuva jota rakastaa kera selityksen, miksi


Vekaravaara jakaa tunnustuksia eteenpäin kas näin:

1. Neiti Minttu ja Neiti Kardemumma
Ihania sukkia ja pipoja, herkullisia ruokia ja sydämelliset tädit rupattelemassa elämän pienistä ja suurista asioista kahvikupposen äärellä.
moonikat.wordpress.com

2. Nuorten Ääni -toimitus
Raikkaita ja rehellisiä puheenvuoroja nuorilta kirjoittajilta.
www.suomenkuvalehti.fi/blogit/megafoni

3. Ullan unelma
Tätä blogia lukiessa kuola valuu pitkin näppäimistöä. Mikä lahjakkuus!
blogit.mtv3.fi/elamamakeaksi/

4. Stella
Paras aika vuodesta oli mieleeni eteenkin ennen siirtymistään Olivian nettisivuille. Yhä edelleen viehätyn Stellan tinkimättömästä tyylistä ja hyvin kirjoitetuista postauksista.
www.olivialehti.fi/Tyyli/Tyyliblogi/tabid/66/Default.aspx

5. Malena
Ihania kuvia!
http://malenami.com/

Olipa vaikeeta! Seuraan aktiivisesti vain muutamaa blogia, saa siis vinkata omista suosikeistaan.
Edit: Lisäsin perustelut, miksi juuri nämä blogit ansaitsevat tunnustuksen.

Minulle rakkaita asioita ovat perheeni, johon lasken kuuluvaksi miehen, vekaran ja koirien lisäksi äitini ja muut vanhempani, sisarukseni, mieheni perheen ja läheisimmät ystäväni lemmikkeineen. Rakastan myös ruokaa, eteenkin mieheni pastoja, risottoja ja ranskalaista maalaisleipää. Ja ja ja - apua, rakastan niin monia asioita - sovitaanko, että voin mainita vielä ainakin tatuoinnit, sukeltamisen ja kirjoittamisen.

Sitten vielä kuva.

Olen julkaissut monia minulle tärkeitä kuvia aikaisemmin Vekaravaarassa, muun muassa näihin kahteen kuvaan on vangittu ohikiitävän hetken ainutlaatuinen kauneus.





Tässä rakas kuva tältä päivältä. Se kuvaa hyvin elämäämme juuri nyt: onni ja ilo syntyy arjen asioista, ensimmäisestä lumesta ja ipanan epäuskoisesta naurusta pulkan kyydissä.

Nov 22, 2010

Kävellen ehtii vaikka minne!

Tänään ipana on oma-aloitteisesti ehtinyt jo leipoa...


.. ja käydä kylvyssä.


Eikä päivä ole vielä edes puolessa välissä. Huh.

Nov 18, 2010

Mörökölli nurkassa

Uusimman Vauva-lehden pääkirjoituksessa Hanna Kangasniemi kertoo tyhjän pulkan pelostaan. Kahden lapsen äitinä hän on luonut mielikuvan tilanteesta, jossa auto ajaa talvella suojatiellä pulkassa istuvien lasten yli. Äidin pelko on aito riippumatta siitä, onko juuri nyt kesä vai talvi.

Huh helpotusta! Onpa mahtavaa, kun tästäkin joku puhuu julkisesti. Ehdin jo ajatella olevani yksin hulluuteni kanssa. Tyhjää pulkkaa en ole vielä ehtinyt pelätä, kun ei olla ensimmäistäkään ehditty ipanalle ostaa, mutta muuten huoli kaikkeista rakkaimmasta on välillä musertavan kova.

Ensin luulin, että huoli helpottais kun ipana täyttää puoli vuotta ja kätkytkuoleman riskiä ei enää ole. Vaan eihän se niin menny, huoli vaan muutti kohdetta. Nyt murehdin sitten kaikkia mahdollisia sairauksia, jotka pientä ukkoa vaanivat. Muun muassa.

Kaiketi tämäkin kuuluu asiaan eli pitäis vaan keksiä, miten pelkojen kanssa eletään. Vertaistukea ja vinkkejänne otetaan mielellään vastaan!

Nov 4, 2010

Maalla ja vedessä


Asiahan on sillä tavalla, että koskaan ei ole liian varhaista aloittaa sukellusharrastusta - varsinkaan, jos on sattunut syntymään Vekaravaaraan. Ipana on jo aika taitava uimari, vaikka ei maltakaan pitää suutaan kiinni sukeltaessa.

Sunnuntaiaamun vauvauinti on koko perheellemme viikon kohokohta. Kultakaloissa polskutteleminen on paitsi hauskaa, myös hyödyllistä: tuntuu hiton paljon turvallisemmalta lähteä ukkelin kanssa reissuun tai mökille, kun tietää, että hän ei huku, vaikka sattuisi joutumaan yllättäen veden kanssa tekemisiin.

Kiireinen vekara on sukeltamisen lisäksi opetellut kävelemään! Ensimmäiset askeleensa hän otti viikonloppuna ja pari päivää myöhemmin kulku oli jo sen verran vakaata, että kyllä sitä voi kävelyksi kutsua. Vanhemmat ovat asiaan kuuluvan ihastuneita ipanan, 10 kuukautta tänään, lahjakkuudesta.

Nov 1, 2010

Onnellisten tähtien alla

Vekaravaarassa ollaan onnesta sykkyrällä, kun lähipiiriin odotetaan uutta vauvaa. Voi pikkuisen tuoksua, pientä itkua, ryttyisiä sormia ja nenän tuhinaa. Uuh ja aah, voiko onnellisempaa asiaa maailmassa ollakaan.

Vekaraa odottaessani hänen kummitätinsä tunnusti nautiskelevansa raskaudestani täydellä sydämellä, kun oma odotusaika meni enimmäkseen vauvan hyvinvoinnista huolehtimiseen. Minulle on käymässä hyvää vauhtia samalla tavalla: kun kyseessä ei ole oma raskaus, voi pelkäämisen asemesta keskittyä ihan vaan fiilistelemään ja olemaan tohkeissaan uudesta elämästä.

Eletään siis ensimmäisen ultran aikaa. Voi jestas miten vekaraa odottaessani pelkäsin, että sikiöltä puuttu käsi tai jalka, sydän ei lyö tai niskaturvotusta on liikaa. Näin jälkikäteen onneksi päällimmäisenä mielessä on kupliva ilo ja nauru masussa hurjia voltteja heittelevästä pienestä ihmisestä. Ikuisesti muistan myös vekaran pappan kommentin ultran jälkeen: "Näkyikö tatuointeja?".