16. raskausviikko

Naapurit kertoivat, että tuleva isoveikka, 4 vuotta, oli huudellut pihalta ohikulkijoille, että "Meille tulee vauva!" Tuli sekin sitten hoidettua, ei tarvi mun huolehtia asian kertomisesta lähikatujen asukkaille.

"Tulisipa vauvasta oikea työmies", ipana pohti illalla nukkumaan mennessään. "Kun pappallakin on työmiehiä, niin sitten mullakin olis ihan oma." Hän aikoo selkeästi siirtyä itse suoraan työnjohtohommiin.

Tämän raskausviikon aikana pikkukakara kasvattaa pituutensa 12 sentistä 16 senttiin. Se on ihan älytön määrä, niin kuin minä venähtäisin 168 sentin mitastani yhtäkkiä yli kaksimetriseksi. Tässä valossa ei oo ihme, että edelleen väsymys tuntuu aika ajoin halvaannuttavan minut sohvalle.

Koska jouduin viime viikolla selkäni takia saikulle, varasin tällä viikolla ajan shiatsuhieroja Matille, jota kohtaan tunnustin rakkauteni jo esikoista odottaessani. Tunnin verran Matti manipiloi, paineli, venytti ja vatkasi minua ja kas, kroppa on kuin uudesti syntynyt.

Jatkan omituisten maha-selfieiden ottamista. RV 16.

Porrasremontti on edennyt sillä viissiin, että minä olen keksinyt millaiset rappuset haluan, ja yhdessä miehen kanssa olemme todenneet, että semmosia ei voi meille rakentaa. Keksin sitten aikani kuluksi myös melko massiivisen kylppäriremontin, jota ei kuitenkaan ole tarkoitus justiinsa nyt toteuttaa. Sikäli kun vanhat merkit pitävät paikkansa, remontti voi odottaa vielä kokonaisen vuoden tai sitten inspiraatio iskee ensi tiistaina, ja kylppäri menee sitä myöten uusiksi.

Siis ihan just valmista!

Mikä on muuttunut

... viidessä vuodessa? Aika monikin asia. Inkivääriä ei saa syödä eikä juoda rooibosta, vaikka molempia vielä esikoista odottaessani suositeltiin.

Viimeksi koin myös suurta ahdistusta vaatehuoneessa, kun äitiysvaatteita oli tarjolla hyvin rajallisesti, ja nekin vähät maksoivat ihan hirveästi. Nyt ei oo sitä ongelmaa! Netti on täynnä vaatekauppoja, jotka kuljettavat mammalle sopivia kuteita kohtuulliseen hintaan vaikka kotiovelle asti. Ostin justiinsa niin makian syystakin, että aion käyttää sitä myös raskauden jälkeen. Lisään kuvan, jahka ehdin ottaa.

Minäkin olen muuttunut. Elämä on koulinut haaveilija-hattarasta realistin. Siitä huolimatta on niiiiiiin paljon kivempi odottaa kakkosta kuin ykköstä. Eipä tarvi ahdistua siitä, millainen äiti minusta tulee tai pitäisi jonkun mielestä tulla. Tai stressata ylipäänsä mistään sellaisesta, mikä mahdollisesti on edessä. Tulee mitä tulee, se otetaan vastaan. Ekat kaks vuotta uuden tyypin kanssa on tosi raskaita, mutta siitä selvitään (muistuttakaa mua tästä, kun muutun väsymyksen takia suohirviöksi).

Raskauskin on alun jälkeen erilainen. Viimeksi kärsin näillä viikoilla jo s*tanallisista liitoskivuista. Nyt paikat ovat valmiiksi niin löysät, että jouduin tällä viikolla sairauslomalle, koska selän nivelet eivät kestä äkisti muuttuvaa asentoa. Tunnustan tutkineeni vanhoja tilastoja ja -kröhöm- viimeksi olin näissä mitoissa raskausviikolla 23. Hups.

Breaking News

Puuuuh, tomutetaan pölyt Vekaravaaran unhoittuneesta blogista. Sillä kappas vaan, tässähän on ihan uutisia kerrottavana! Työkavereiden reaktioista olen päätellyt, että eniten yllättynyt olen minä itse, mutta mitä sitten - pääasia, että jollakin on jännää.

Niin että miten meni kesäloma? No kiitos kysymästä, sohvalla maaten ja syöden. Tulokset alkavat näkyä, ja helmikuussa Vekaravaaraan saapuu kakara numero kaksi. Tähän saakka kaikki on sujunut kuten ensimmäisellä kierroksella: ympärivuorokautista kuvotusta, jatkuvaa huimausta ja kaiken nielevää väsymystä lukuun ottamatta vallan mainiosti.

Ottaen huomioon Vekaran hieman haastavan alun (kaksi ensimmäistä vuotta), järjellä ajatellen luulisi, että olisin aivan kauhusta kankea. Mutta koska hormoonit ovat jo aikoja sitten jyränneet alleen kaiken mahdollisen järjen äänen, olen kertakaikkisen iloinen asioiden saamasta käänteestä.

Akuuteimpien asioiden listalla ensimmäisenä on uusien portaiden rakentaminen talomme Villa Viinerin ullakolle. Saimme keväällä valmiiksi katon rajassa sijaitsevat makuuhuoneemme, mutta rappuset vaativat kumartelua ja kyykkäämistä, mihin en kohta enää mahani kanssa kykene. Muuten odotus sujunee ilman suurempaa tohinaa omalla painollaan.

Todistusaineisto vyötärön katoamisesta raskausviikolta 14 ja 15.