Bloggaaja siirtyi viime viikonloppuna ikäneitojen kastiin, ja sen kunniaksi sain parhaimman lahjan, mitä toivoa saattaa: kokonaisen yön unta, illasta aamuun, pimeässä ja rauhassa.
Vekara kärrättiin lievästä flunssasta huolimatta hyvissä ajoin pappalaan. Tarkoitus oli, että isi viettää päivän ipanan kanssa ennen poistumistaan, mutta jo parin tunnin kuluttua hänelle tehtiin selväksi, että nyt sopisi poistua jaloista pyörimästä - ipanalla, isovanhemmilla, tädillä ja enolla olis vähän omia hommia. Siispä isi poistui paikalta (äiti olikin töissä) ja vekara jäi ensimmäistä kertaa ikinä yökylään.
Ipana ei ollut vanhempiensa perään huudellut (paitsi keskellä yötä kuin palosireeni, syyksi epäillään painajaisunta). Muuten oli ukko ollut kuin Hangon keksi, ja aika muikealta näyttivät hoitajatkin vielä aamulla, oli ilmeisesti ollut kivaa koko porukalla.
Ihan erittäin kivaa oli myös vanhemmilla, jotka ensimmäistä kertaa kahdeksaan kuukauteen söivät ravintolassa hitaasti ja nautiskellen, nukkuivat yönsä hotellin lakanoissa kuin pienet porsaat ja vetivät aamulla evästä buffetista niin että napa naukasi. Ah ihanuutta.
Hoitoasioissa on edetty viime päivinä myös muilla rintamilla. Lähimmät päiväkodit on käyty läpi ja hakemus tammikuun hoitopaikasta pannaan eteenpäin huomenna.
Kokopäivähoitoa odotellessa ipanalle hankittiin vakituinen lapsenhoitaja, joka leikkii ukon kanssa parina iltana kuukaudessa, jotta vanhemmat pääsevät harrastamaan. Eilen oli eka kerta tämän maksetun lapsenhoitajan ammavuoroa, mikä sai minut epäilemään ipanan olevan jossakin salaliitossa. Vai mitä arvelette: ukkeli oli lukenut hoitajansa kanssa vartin sisustuslehteä, nukahtanut sitten lennosta ja veteli tyytyväisenä sikeitä tasan siihen asti, kun vanhemmat astuivat ovesta sisään. Lapsenvahti poistui paikalta hymy huulillaan ja lupasi tulla pian uudestaan. En ihmettele.
No comments:
Post a Comment