Niinpä ajattelin, että koska vekaran vanhoista vaatteista kirpparimyynnillä saatavat muutamat eurot eivät ole mulle mitenkään välttämättömiä, voisin saman tien lahjoittaa ne jollekin toiselle pienelle pojalle. Semmoselle, joka ilman vekaran vanhoja pöksyjä olis ehkä kokonaan ilman pöksyjä. Otin yhteyttä Hope-yhdistykseen ja ryhdyin kummiksi.
Idea on yksinkertainen: yhdistys etsii just mulle sopivan kummiperheen, jolle henkilökohtaisesti pari kertaa vuodessa vien vekaran vaatteita ja leluja. Välillä yhdistys lähettää myös erikoispyyntöjä, joiden toteuttamiseen valjastan muutkin äiti-ystäväni. Voiko hyvä mieli tulla enää helpommin?
Auttamisen ilolla on myös kääntöpuoli - Suomen toinen todellisuus. Ei oo helppoa joutua silmätysten perheen kanssa, joka syö lattialla siksi, että ei oo vara ostaa yhtään tuolia kotiin.
Äitiys näköjään muuttaa ihmistä, tai ainakin minua. Oon aikaisemminkin yrittänyt auttaa, mutta nyt on pakko tehdä jotain. Koska haluan. Koska siitä tulee hyvä mieli. Koska en voi enää vain katsoa vierestä. Pisara meressä, mutta onhan sekin parempi kuin ei mitään.
Jos sinä haluat auttaa, katso vaikka Hopen Facebook-sivulta, mitä voisit tehdä.
Aurinkoista vappua!
Ipanan elämää kannattelevat monet rakastavat kädet. Yhdet niistä kuuluu mummulle ja toiset papalle <3
Loistava idea! Täytyykin vilaista joku hetki tuota hope-yhdistystä.
ReplyDeleteMukavaa vappua sinne!
Niin kovin totta, äitiys muuttaa ihmistä. Ja se huoli kaikista maailman lapsista, se on valtavaa. Äitinä ei haluaisi, että kukaan lapsi on onneton, kaltoin kohdeltu, vailla hyvää tasapainoista kotia.. Ja vailla perusasioita: rakkauta, kotia, ruokaa, vaatteita, leluja ja huonekaluja. Jokainen lapsi on ansainnut hyvän, onnellisen elämän! Hope-yhdistys on hienolla asialla. Joskus kuullutkin tuosta yhdistyksestä, mutta jäänyt kovin kaukaiseksi kun silloin pääasiassa pääkaupunkiseudulla toimi. Nyt näkyi laajentuneen jo, mutta ei vielä meillä päin. Onneksi jäsenyydellä voi edes auttaa!
ReplyDelete