Eilen oli sangen jännittävä päivä: minusta tuli täti! Tai sedän vaimo, mutta ei kai se niin tarkkaa ole.
Sain uutisen lentokoneessa juuri ennen matkapuhelinten sulkemiskehoitusta. Pienen pieni mies syntyi minun kyynelehtiessä turvatarkastuksessa matkalla ensimmäistä kertaa ulkomaille ilman omaa pientä miestäni.
Lapsen syntymä on mystinen juttu. Jotenkin sitä tajuaa elämänsä muuttuneen peruuttamattomasti, mutta muutoksen suuruus ja totaalisuus valkenee vasta viikkojen ja kuukausien kuluttua.
Äidin elämässä on ihan normaalia kyynelehtiä turvatarkastuksessa kolmen vuorokauden eroa lapsosestaan. Äidin rakkaus on niin vahva, että vaikka kiukutteleva vekara tekisi mieli tiputtaa ikkunasta pihalle, äiti ei epäröisi hetkeäkään uhrata itseään lapsensa puolesta. Äidin sydän on niin auki, että se haluaisi kuivata kaikkien maailman lasten kyyneleet ja sulkea heidät suojaisaan syliinsä.
Pienen ihmisen ensimmäisestä päivästä alkaa päättymätön matka. Se kietoutuu osaksi sukujen saagaa, mennyttä ja tulevaa elämää. Yhdestä tulee äiti, toisesta täti ja meidän vekarasta serkku.
Yritän muistella vekaran ensimmäisiä päiviä. Mielessä on kuitenkin vain lähtöaamun hetki; pieni sileä niska, jonka tuoksua äiti salaa nuuhkaisee päiväkodin pihassa. Vekara vilkuttaa hiekkalaatikolta, mene jo äiti, kyllä täällä pärjätään.
Hei hei vekara ja sen iskä, pian äiti tulee taas kotiin. Rakastan teitä niin kovasti!
No comments:
Post a Comment