Dec 18, 2011

Kiitos hyvää, kuitenkin.

Epäilyttävän hiljainen leikki paljastui laivan lastaamiseksi. Kun vanhemmat ehtivät paikalle, pojat olivat jo seilaamassa kohti Englantia.


Joulukuusi on koristeltu, koristeiden paikkaa vaihdettu vekaran toimesta ainakin kahdesti päivässä, piparit leivottu (ja syöty), laatikot tehty ja joulupukkiin oltu yhteydessä. Me ollaan niin valmiina kuin ylipäänsä tässä huushollissa on mahdollista. Joulu saa tulla.

Jouluakin enemmän vekaran äiti oottaa vuoden loppumista. Tää vuosi on ollut meille uskomattoman raskas ja täynnä toinen toistaan huonompia uutisia. Paljon iloakin on onneksi mahtunut mukaan. Vekaravaaran uusi talo on enemmän kuin mitä olisin ikinä keksinyt kuvitella. Elämä on niin täydellistä: ystävät on koko ajan tässä vieressä, lapselle on isoveikka ja mulla loputtomasti remontoitavaa. Lattiat narisevat villasukkien alla ja glögit, leivonnaiset ja lapset kulkevat sujuvasti kerroksesta toiseen.

Ärsyttävän äidin tapaan en malta olla taas hehkuttamatta ipanan ihanuutta. Luin näet Kiitos hyvää -blogista tiistain toimeksiannon: Mieti hetki asioita, joita tehdessä olet viimeksi ollut onnellisimmillasi. Mistä olet saanut eniten tyydytystä ja mielihyvää, mitä tehdessä olet hymyillyt eniten, hyräillyt, nauranut tai vain ollut tyynen levollinen ja tyytyväinen? Listaa sitten viisi mieleesi tulleista onnea sinulle tuoneista asioista paperille.

No okei, tää on niin helppoa. Parhaita on aamut, kun ipana on kantorepussa mun selässä, me askelletaan kohti päiväkotia ja lauletaan täyttä kurkkua milloin mitäkin lastenlaulua, jonka sanoja kumpikaan meistä ei muista oikein. Iltapäivisin ehdin menettää kymmenesti hermot uhmaikäisen ipanan kanssa, mutta sitten kun sen illalla vihdoin saa tapeltua nukkumaan ja se tuhisee pitkin pituuttaan mun sängyssä, onnen tunnetta on mahdoton pukea sanoiksi. Sit minä hipsin vielä keittiöön, laitan glögin lämpenemään ja istahdan hetkeksi sohvalle. Siinä sitä on onnea kerrakseen.

No comments:

Post a Comment