Aug 28, 2014

16. raskausviikko

Naapurit kertoivat, että tuleva isoveikka, 4 vuotta, oli huudellut pihalta ohikulkijoille, että "Meille tulee vauva!" Tuli sekin sitten hoidettua, ei tarvi mun huolehtia asian kertomisesta lähikatujen asukkaille.

"Tulisipa vauvasta oikea työmies", ipana pohti illalla nukkumaan mennessään. "Kun pappallakin on työmiehiä, niin sitten mullakin olis ihan oma." Hän aikoo selkeästi siirtyä itse suoraan työnjohtohommiin.

Tämän raskausviikon aikana pikkukakara kasvattaa pituutensa 12 sentistä 16 senttiin. Se on ihan älytön määrä, niin kuin minä venähtäisin 168 sentin mitastani yhtäkkiä yli kaksimetriseksi. Tässä valossa ei oo ihme, että edelleen väsymys tuntuu aika ajoin halvaannuttavan minut sohvalle.

Koska jouduin viime viikolla selkäni takia saikulle, varasin tällä viikolla ajan shiatsuhieroja Matille, jota kohtaan tunnustin rakkauteni jo esikoista odottaessani. Tunnin verran Matti manipiloi, paineli, venytti ja vatkasi minua ja kas, kroppa on kuin uudesti syntynyt.

Jatkan omituisten maha-selfieiden ottamista. RV 16.


Porrasremontti on edennyt sillä viissiin, että minä olen keksinyt millaiset rappuset haluan, ja yhdessä miehen kanssa olemme todenneet, että semmosia ei voi meille rakentaa. Keksin sitten aikani kuluksi myös melko massiivisen kylppäriremontin, jota ei kuitenkaan ole tarkoitus justiinsa nyt toteuttaa. Sikäli kun vanhat merkit pitävät paikkansa, remontti voi odottaa vielä kokonaisen vuoden tai sitten inspiraatio iskee ensi tiistaina, ja kylppäri menee sitä myöten uusiksi.

Siis ihan just valmista!

No comments:

Post a Comment