23. raskausviikko

Jotakin järkevää piti kirjoittaa, mutta sain ystävältä niin hyviä uutisia, että meni ajatukset ihan jumiin. Yritän kumminkin.

Viikko vierähti labrassa ravatessa. Olemme yrittäneet selvittää, johtuuko alavatsan jomotus ja supistelu kenties jostakin tulehduksesta vaiko kohdun kasvamisesta. Yksi selitys voi olla myös julmettu kiire töissä yhdistettynä yh-viikkoon esikoisen kanssa. Eipä päässyt sohva kotona kulumaan. 

Maltillisten kilareiden jälkeen ("Et kyllä enää jätä mua kaksin ton riehujan kans!") mies katsoi parhaaksi häipyä Vekara muassaan mökille. Minä jäin kotiin syömään karkkia ja nukkumaan. Ehkä ei kyllä pitäis sitä karkkia niin syödä, kun painoa on tullut jo seitsemän kiloa (kröhöm). Sf-mittakin huitelee yläkäyrällä kuten Vekaraa odottaessa. Että joulusuklaita odotellessa.

Pikku Kakara jumppailee jo ahkerasti, yrittää tunkea pyllynsä ulos kyljestäni ja hikottelee kovasti, mikä tuntuu samalta kuin olisi elohiiri - noh, siellä niin. Hassu pieni.

Odotus sujuu supistuksia lukuun ottamatta kaikin puolin rauhallisesti. Voin paljon paremmin kuin ekalla kierroksella, jolloin oli joka viikko jotakin uutta vaivaa ja kremppaa. Ehkä kroppa on nyt paremmin perillä siitä, mitä keskivartalon tienoilla tapahtuu. 

Kuvatessa oli joku hieno idea, mutta lopputuloksesta ei saa mitään selvää. Rv 23.

Olen ymmärtänyt, että osa lukijoista seuraa Vekaravaaraa ennen kaikkea suuruudenhullujen ja yhtäkkiä alkavien remonttiemme takia. Seuraavaksi uutisia heille. Alakerran oleskelutilojen ja yläkerran makkarien välinen portaikko on edennyt sillä viissiin, että seinään tehtiin pari viikkoa sitten uusi reikä, josta rapisee aivan pirusti puruja sekä vessan oven eteen että eteisen rappuun. Mieheni rakensi uusia portaita noin puolimatkaan, kunnes loppui aika, rahat ja hermot. Sittemmin asia ei ole edennyt. Motivaatio remontin jatkamiseen noussee sitä korkeammalle mitä kylmemmiksi sää käy, sillä makuuhuoneeseemme pukkaa aika viileä tuuli eristämättömästä ulkoseinästä.

Valmistuu ihan silmissä.

En kuitenkaan käy moittimaan miestäni  hitaasti etenevästä remontista, sillä minusta on aivan käsittämätöntä, että joku ylipäänsä osaa suunnitella portaat niin, että piirustuksissa on otettu huomioon hyvin rajallinen tila sekä askelnousulle ja -leveydelle asetetut vaatimukset. Ja sitten vielä rakentaa ne, tuosta noin vaan. Kuten naapurin pappa totesi, muut tekevät mitä osaavat ja mun mies tekee mitä haluaa. On se ihana.