Hetken aikaa oli sellainen olo kuin olisi ajanut autolla seinään.
Aiheuttajana rakenneultra, missä selvisi, että odotan kaikin puolin
mallikasta poikaa. POIKAA. Villiä poikaa. V O I E L Ä M Ä.
Pari
viikkoa meni tietoa prosessoidessa. Viisi vuotta lisää sota-,
merirosvo- ja poliisileikkejä. Ei yhtään prinsessamekkoja, kaupunkilomia
teini-ikäisen tyttäreni kanssa eikä äidin ja tyttären välistä
elämänmittaista suhdetta. Sniff.
Onneksi lapset ovat
muutakin kuin biologiaa. Mulla on jo yksi mainio pikkutyyppi, joka
rakastaa matkustaa, käydä kahviloissa, leipoa ja kiertää kaupoissa äidin
kanssa. En epäile hetkeäkään, etteikö uudesta ipanasta tulisi ihan yhtä täydellinen ja rakas juuri sellaisena kuin on.
Seuraavaksi
pitäis keksiä sille nimi. Maailman vaikein ja hauskin tehtävä. Pulla ei
ehkä käy, vaikka toisaalta esikoistakin kutsutaan Possuksi.
Fyysisesti
olen voinut mainiosti. Energiaa on vaikka mihin. Se tosin kostautuu
supistuksina, joten nyt pitäisi osata ottaa rauhallisesti, etten ihan
vielä joudu sairauslomalle.
Tuleva isoveikka usuttaa minua syömään enemmän, jotta vauva valmistuisi nopeammin. Hänellä on kiire päästä opettamaan tohottamista."Ja sitten me äiti tohotetaan ja riehutaan täällä yhdessä!"
V O I E L Ä M Ä.
No comments:
Post a Comment