Mar 3, 2010

Mitä vauva maksaa?

 Tuorein varustehankinta on Mandukan kantoreppu. Uuh, luv it!


Pikkusiskoni, joka on kova viisastelemaan, sanoisi, ettei lapsen saaminen maksa mitään. Hän on yhtä aikaa oikeassa ja väärässä: vauva itsessään ei tosiaankaan maksa mitään, mutta tarvikkeisiin saa uppoamaan pienen (tai suuren) omaisuuden.

Pidimme ennen vekaran syntymää suurpiirteistä kirjaa siitä, mihin kaikkeen rahaa menee ja kuinka paljon. Nyt voisin kurkata viivan alle, jos uskaltaisin.

Väistämättömiä kustannuksia ovat olleet terveydenhuollon maksut, kun kotisynnytys ei varsinaisesti ollut vaihtoehto. Odotusajan lääkärikäynteihin kului noin 200 euroa, ja synnärin lasku oli noin 170 euroa. Toinen yhtä vääjäämätön kustannus on tietysti äitiysloma ja vanhempainvapaa - tämän taloudellista vaikutusta emme ole kovin tarkkaan viitsineet laskea.

Vekaralle otettiin myös syntymättömän lapsen vakuutus, 250 euroa ensimmäinen vuosi. Törkeän kallis, mutta jos vekara on epäonninen ja sairastaa paljon, haluan saada hoitoa nopeasti enkä todellakaan roikkua keskellä yötä juoppojen keskellä Malmin terveysaseman päivystyksessä.

Muutamissa isoimmissa hankinnoissa emme hirveästi tuijotelleet hintaa. Jokaisen pennin arvoiseksi ovat osoittautuneet Bugaboon Cameleon rattaat (1000 euroa) ja Maxi Cosin turvaistuin (170 euroa) -  tyylikkyys ja käyttömukavuus ovat napakymppejä. Kallis hankinta oli myös Mawokin kehtosänky (200 euroa), jossa vekara on toistaiseksi nukkunut päiväunia. Kehto näyttää toimivan sitä paremmin, mitä enemmän painoa vekara saa. Tuorein hankintani on Mandukan kantoreppu (120 euroa), joka on tuoteryhmänsä kalleimpia, mutta ergonomisesti paras sekä lapselle että kantajalle. Nämä kaikki siis ostettiin syystä tahi toisesta uutena.

Ystävien ansiosta on säästynyt varmaan kuukauden palkan edestä rahaa, kun lainaksi on saatu esimerkiksi sitteri, itkuhälytin, imetystyyny ja kantoliinat. Paljon on hankittu myös käytettynä, muun muassa pinnasänky (60 euroa patjan kanssa), lämpöpussi ja kestovaippoja. Kestovaippoihin on mennyt reilu sata euroa, mutta toivon mukaan ne ajan oloon maksavat itsensä takaisin (ja jos eivät maksa, niin ainakin luonto kiittää).

Sekalaiseen tilpehööriin saisi käytettyä loputtomasti rahaa. Olemme ostaneet vaatteita, harsoja, mobilen, tuttipulloja - ihan kaikkea mahdollista.


Yöpöytä kävi pieneksi, kun syöttöjä varten tarvittiin aluksi niin monta asiaa:
tuttipulloja, maidonkerääjiä, rintakumeja, juotavaa, rintavoidetta... nyt selvitään onneksi jo vähemmällä varustelulla.


Rahaa on mennyt tietysti myös omiin tarpeisiini, esimerkiksi äitiys- ja imetysvaatteisiin, joita on tarvittu vuoden aikana melkoinen pino. Tässäkin onneksi ystävät ovat rientäneet apuun, eikä kaikkea ole tarvinnut ostaa. Tähän voin heittää vain jonkun arvion, joten sanotaan 300 euroa.

Siispä: meidän vekara kustansi jotakuinkin 3000 euroa ennen kuin ensimmäinen elinkuukausi oli täynnä.
Halvemmallakin olisi päässyt. Enemmänkin olisi voinut käyttää. Ensi kerralla on jo edullisempaa :D

2 comments:

  1. No vauvathan maksaa...
    Itse vain naureskelin, että oletpa selvinnyt halvalla, varsinkin tuon lapsivakuutuksen suhteen: itse otin lapsivakuutuksen ja se maksaa 460e/vuosi Aktiasta.

    ReplyDelete
  2. Aktian vakuutuksessa ei ole omavastuuta, kun taas muissa on n. 100 € eli nousee se hinta sitä myöten. vaikka on aktian kallis, me saatiin lahjaksi sieltä vakuutus.

    ReplyDelete