Jul 6, 2010

Puolivuotiaita ajatuksia



Kun aloitin bloggaamisen, päätin kirjoittaa kaikesta, niin hyvästä kuin pahastakin. Ihanista asioista siksi, että muistaisin. Tummemmista sävyistä siksi, että jos en ole rehellinen edes itselleni, niin koko hommassa ei ole mitään järkeä - sillä itselleni minä kirjoitan, vaikka kovasti arvostan jokaista lukijaani.

Ipana on nyt puolivuotias, ajatella! Olo on samanlainen kun pari vuotta sitten vuorikiipeilyn jälkeen: hengästynyt, uupunut ja oudon riemukas - selvisinpä, minä!

Tänä vuonna on sekä otettu että annettu isolla kädellä. Oma lapsi on suurin mahdollinen lahja, josta vastalahjaksi taivas kutsui yhden rakkaimmista ihmisistäni (muun muassa - jessus mitä kaikkea muutakin paskaa voi puoleen vuoteen mahtua).

Voimiani on koeteltu ja venytetty enemmän kuin olisin ikinä voinut kuvitella. Olen käynyt äärirajoillani ja toisellakin puolella, kun ei enää kerta kaikkiaan jaksa. Jaksamista olen pohtinut muutenkin paljon: olemmeko me nykyäidit heikompia kuin isovanhempani, jotka hoitivat lapsikatraansa ohella työnsä ja maatilansa - ilman nykyaikaisia mukavuuksia. Minun lisäkseni moni ystävistäni uupuu jo yhden lapsen kanssa totaalisesti. Toisaalta, mummuni on sitä mieltä, että lapsia kannattaa hankkia perä jälkeen useampi, niin isommat hoitavat pienempänsä. Minun on vaikea kuvitella, että kukaan ystävistäni tekisi niin - me olemme tottuneet tekemään täysillä kaiken, mihin ryhdymme ja annamme kaiken lapsillemme, kun he sitä tarvitsevat.

Puolivuotispäivän kunniaksi jätin ipanan isänsä ja muiden sukulaisten kanssa mökille ja painelin itse äitini kesäpaikalle yöksi. Olipa ihana nukkua, vaikka univelka ei juurikaan vähentynyt. Ipana ja iskä pärjäsivät hyvin ilman minuakin ja toisinpäin, ei tehnyt yhtään pahaa olla vähän erossa laumastani.

Palaan töihin jo reilun kuukauden kuluttua, kun ipana on noin 8,5 kuukautta. Tuntuu oikein hyvältä: olen ollut täysipäiväinen äiti puolen vuoden ajan ja nyt tuntuu siltä, että olen valmis haastamaan itseäni myös kodin ulkopuolella - se hyödyttää varmasti koko perhettämme. Ipana ei onneksi vielä mene hoitoon vaan jää iskänsä kanssa kotiin.

Puolivuotiaan mielestä parasta maailmassa on kaurapuuro, jota hän vetää pohjattomaan napaansa mieluiten hedelmäsoseen kanssa. Yökkäilystä päästiin, kun älysin murskata kauraryynit hienoiksi ennen keittämistä. Kaiken vapaa-aikansa ja osan öistä ipana käyttää ryömimisen harjoitteluun; ipana tosin aikoo harjoitustyylistä päätellen lähteä suoraan konttaamaan.

Lopuksi vielä strategiset mitat viime viikon neuvolasta: pituutta on nyt 68 senttiä ja painoa tasan kahdeksan kiloa. Hampaita nolla, kiukkuprosentti 80, kun liikkuminen ei onnistu toivotulla tavalla. Yöitä ei edelleenkään nukuta, mutta ehkä sekin aika joskus vielä koittaa.

3 comments:

  1. Tätä jaksamista minäkin olen ihmetellyt. Että miten ihmeessä ne aikoinaan jaksoivat hoitaa kakarat, navetallisen elukoita ja kasvimaan. Ei silloin kyllä ollut diagnooseja uupumisille eikä erilaisia kasvatusohjeita kasapäin. Ehkä se elämänrytmi oli jotenkin erilaista, vaikka kovasti tehtiikin?

    ReplyDelete
  2. Sitä minäkin oon pohtinut. Ja vaatimukset itselle ja vauvan hoidolle oli varmaan erilaiset, mutta yhtä kaikki nostan uutta hattuani esivanhemmillemme!

    ReplyDelete
  3. Nykyään on joka lähtöön kasvatusmalleja joiden mukaan pitäii elää ja äidit yrittävät olla ns. Superäitejä joiden täytyy koko ajan yrittää todistaa olevansa hyviä äitejä. Suorituksen myötä uuvutaan... Maalaisjärjen käyttö unohtuu.

    Mutta voin luvata, että toisen lapsen kanssa olette jo rennompia. Kaksosten aikana olin väsynyt unenpuutteen ym. vuoksi, mutta nyt osaan oikeasti nauttia tuosta kolmannesta lapsesta. Väsyttäähän tuo vieläkin aika ajoin, mutta nyt jopa muistan asioita. :)

    ReplyDelete