Arjen ylistys

Mitä sekin kertoo tästä elämästä, että pidän laukkua aina pakattuna niin, että voimme nopeasti lähteä sairaalaan ja jäädä sinne pidemmäksi aikaa. Aika surkiaa, mutta silleen vekaralle on tuppautunut ensimmäisen vuotensa aikana käymään.

Taas meillä sairastetaan. Toissayönä kuume nousi lähelle 39 astetta, viime yönä mentiin jo neljässäkympissä. Vilunväristyksissä tärisevä pikkuinen oli sydäntä raastava näky. Kovalla lääkitsemisellä kuume saatiin kuitenkin laskemaan, tämän aamun lämpötila 36,5. Just.

Pikakuume olikin mukavaa vaihtelua viime viikon oksentamiselle, toissaviikon flunssalle ja sitä edeltäneelle viikolle bangkokilaisessa sairaalassa.

Ahkerassa sairastamisessa on se hyvä puoli, että pysyy tavallinen arki arvossaan. Kun nukkuu viikon sairaalan varamajoituksessa, itkee lapsensa puolesta ja toivoo, että tauti menisi helevettihin ja vähän äkkiä,  mikään ei oo niin ihana, kun aamupuurot pöydälle levittävä sukkia linkoava ja kirjat repivä taapero.

Toimii myös parisuhteen piristäjänä. Se on sitä suurinta rakkautta, kun puoliso lähettää keskellä yötä olohuoneeseen patjalle nukkumaan ja jää itse valvomaan sairaan ipanan kanssa, ja jaksaa silti vielä aamulla hymyillä ja halata. Se on sitä mitä ei vaihtais mihinkään, kun tietää, että tässä ollaan ihan samassa veneessä, jonka henkilökunnasta pienin on kaikista tärkein. Ja joskus, jos ipana sattuu nukahtamaan ajoissa, kaivetaan esiin megaluokan irtokarkkipussi, syödään itsemme sokerihumalaan sohvalla maaten, rapsutellaan koiria korvan takaa ja kuiskataan: "oot mulle rakas".