Heitä!

Olohuoneesta kuuluu vallan kova nauru, taapero siellä kiljuen komentaa mummua, joka nauraa kaksin kerroin lattialla. Mummun avustuksella vekara oppi eilen ensimmäisen selkeän sanansa, joka on... (jännitymusiikkia) ... "heitä". Mitä ihmettä?! Ei sitten äitiä, ei isiä, ei ruokaa, ei väsy vaan heitä. Sana liittyy ilmeisesti leikkiin, jossa vekara istuu pyykkikorissa ja nakkelee vaatteita mummulle pestäväksi.

Kun puhekone nyt saatiin käyntiin, sanoja putkahtelee melkoisella vauhdilla. Naurusta ei ollut tulla loppua, kun vekara tarttui mummua käteen ja sanoi selkeällä äänellä: päivää päivää. Aamun ipana aloitti tervehtimällä meitä muita: äiti, isi, tutti.

Ykkössynttäreitä ei juhlittu sen suuremmin vielä, ipana kun on taas vaihteeksi sairaana, tällä kertaa flunssassa. Ja äitiä ja isiä väsyttää, kun yöt hoivataan yskivää potilasta. Tasan ei käy onnen lahjat maailmassa, parturini jutteli, että ei muista koskaan joutuneensa erityisesti valvomaan lastensa kanssa. Teki mieli sanoa, että no kivat sulle, minä oon ollu koko vuoden ihan koomassa eikä helpotusta näy. Siinä väri päässä istuessa mulle kirkastui miksi joillakin on useampia lapsia - ehkä ihan kaikki ei nuku vuotta kahden tunnin pätkissä?

Tänään joka tapauksessa syödään kakkua! Tämmösiä me ipanan iskän kanssa eilen väkerrettiin: