Yhtäkkiä sitä huomaa, että on taas aikaa lukea kirjaa, käydä urheilemassa, leipoa, tavata ystäviä, ommella ja nauttia omasta ajasta. Ipana kasvaa, ja elämä helpottuu.
Parhaista asioista monet ovat kuitenkin sellaisia, joita tehdään yhdessä. Iltalenkki lumisessa metsässä, koirat juoksentelemassa hajujen perässä ja me laskemassa rattikelkalla niin lujaa kuin ikinä pääsemme. Äiti kiljuu ja ipana nauraa ääneen.
Parhaista parasta ovat illat. Sadut on luettu, laulut laulettu ja pimeässä makuuhuoneessa odotamme unta. Vähitellen pieni kroppa antaa periksi: jalat lakkaavat potkimasta, puheen pälpätys hiljenee ja hengitys muuttuu tasaiseksi tuhinaksi. Missään muualla maailmassa en voisi olla sen onnellisempi kuin siinä, omassa sängyssäni, pieni rakas kainalossani.
Joskus päivän kruunaa vielä pieni bonus, ipanan koottuja ajatuksia unen ja valveen rajamailta. Pitkän vaitiolon jälkeen hän sanoi eilen silmät tiukasti ummessa: "isi, lunta ei saa syölä".
No comments:
Post a Comment