May 20, 2012

Juuripunaa ja muita puutarha-asioita


Viikonloppuna ipana halusi leipoa muffinsseja retkievääksi parvekkeelle

Puutarhan kevättyöt ovat pitäneet niin kiireisenä, että Vekaravaara on ollut vallan hunningolla. Tärkeimpiä kuulumisia lienee ipanan osalta se, että hän opettelee eloa ilman vaippaa ja minä pyöritän pissaisia housuja pesukoneessa 24/7. Lisäksi taloomme on muuttanut uusi asukas "Hooli", jonka nimen lausumisasua on mahdoton pukea kirjaimiksi. Hän on ipanan mielikuvitusystävä, joka huomattavan usein kiusaa koiria, sotkee paikkoja tai on muuten tuhma.

Ipanan mielikuvitus laukkaa muutenkin melkoisissa korkeuksissa. Eilen hän näki saunassa sammakon (tämän isi vahvistaa), jolla oli mukanaan vihreä kyltti, jossa luki sammakon nimi (tätä isi ei ollut huomannut).

Kyselyikä tekee niin ikään tuloaan. Eilen ipana halusi tietää, onko kukilla suu. Isi kertoi, että kukilla ei ole suuta vaan juuret, joiden kautta ne saavat ravintoa. "Käyttääkö kukat sitten juuripunaa?"; ipana jatkoi kyselyään. Lapsen ihastuttavaa logiikkaa.



Lopuksi vielä takaisin puutarhaan. Perunat, porkkanat, punajuuret ja sipulit on saatu multiin, mansikkamaa käännettyä ja kasvihuonekin melkein valmiiksi. Asiasta ovat innoissaan niin isot kuin pienetkin, jotka odottavat jännittyneenä syksyn satoa. Sillä välin on mukava istahtaa pihakeinuun nauttimaan lämmöstä ja kesäkukkien kauneudesta.

No comments:

Post a Comment