May 20, 2012

Virkattu matto




Äiti innosti minut pitkästä aikaa tekemään käsitöitä. Kasin virkkuukoukulla ja noin 2,5 kilolla trikookuitua syntyi uusi matto eteiseen. Käytin Kauhavan kangas-aitan ohjetta, ja mattoon oli tarkoitus tulla jonkin sortimentin kukkakuvio. Kuituni oli kuitenkin huomattavasti paksumpaa kuin ohjeessa, joten päätin lopettaa virkkaamisen kesken, kun matto oli eteiseen sopivan kokoinen. Ihan kiva siitä tuli kuitenkin, vaikka onkin kuvassa vielä silittämättä.

Maton virkkaaminen on helppoa, ei tarvi osata kuin ketju- ja pylvässilmukan tekeminen. Ainoa hankaluus on maton paino, koska kuten todettu, siihen menee kilotolkulla lankaa. Tämän maton hinnaksi tuli noin 25 euroa, ja tekemiseen meni ehkä viikko, kun hissukseen telkkaria katsellessa sitä värkkäsin.

Seuraavaksi kokeilen virkata maton vanhoista vaatteista. Lupaan raportoida, miten siinä käy.

3 comments:

  1. Ihana tämä matto. Mä olen katsonut samoilta sivuilta vähän toista ohjetta, taidan tarttua kohta virkkuukoukkuun. :)

    ReplyDelete
  2. Kokeile ihmeessä! Se tuntuu ihanalta jalkojen alla, kun neuloksen nypyt hierovat akupunktiopisteitä.

    ReplyDelete
  3. Joko olet kokeillut mattoa vanhoista vaatteista?

    ReplyDelete