On jäänyt vissiin toi henkinen valmistautuminen hieman aineellisen puolen jalkoihin. Vaan siksi se synnytyskin taitaa oman aikansa ottaa, että ehtii viimeistään siinä valmistautua vauvan saapumiseen. Tai sitten ei. Ei kai siihen koskaan voi olla ihan valmis. Olo on samanlainen kuin ulkomaille muuttaessa: jännittää niin että tekis mieli perua koko juttu. Ja oikeasti ei ees halua perua, kun tietää, että edessä on Suuri Seikkailu.
* * *
Siltä varalta, että olette kirjoitusteni tai kuvissa ainaisesti esiintyvän torsoni perusteella epäilleet, mahtaako minulla olla päätä ollenkaan, katkaisen huhuilta siivet julkaisemalla kuvan, jossa näkyy mahani lisäksi myös nuppini. Pääosissa myös selkätatuointini, jotka ovat tosin ns. under construction eli odottavat aikaa, jolloin saan taas asettua neulan alle. (Siis tatuointineulan. Anoppi pisteli kyllä viimeksi viime viikolla hanuriini akupunktioneuloja helpottamaan saamarinmoisia lonkkakipujani.)
Mutta siis, tulee vielä päivä, kun selkä saa lisää väriä, vähän kukkasia tai kuvat yhdistävän taustan. Niin ikään haluan ikuistaa iholleni perheeni, minulle kaikista rakkaimmat ihmiset maailmassa.
Nyt kuitenkin asiaan, tässä itsensäpaljastelu-mahakuva viikolta 33.
Tiedättekö muuten miten tatuointeihin niksahtaneet tulevat vanhemmat juhlistavat jälkikasvuaan? Aivan, ottamalla lisää tatuointeja. Sitä ennen täytyy kuitenkin toteuttaa Legacyn pöydällä tekemäni lupaus; uhkasin nimittäin tatuoijalleni, että ennen seuraavaa tatuointikertaa teen jotain mukavampaa ja helpompaa - esimerkiksi synnytän - kun selän hakkaaminen sattui niin saamaristi.
Puudutukset on nössöille, ainakin tatuointistudioissa. Synnäristä en vielä tiiä.
Hei!
ReplyDeleteSattuuko teillä olemaan sähköpostiosoitetta, jonka välityksellä voisin ottaa yhtettä?
Lähetä vaikka: elviira.miinin@hotmail.com
ReplyDeleteJätän osoitteen tähän hetkeksi ja poistan sitten, ettei jää ikuisiksi ajoiksi kaikkien nähtäville.
Tuntuu, että se henkinen valmius tulee aina jälkijunassa, mutta eiköhän tästä selvitä! On aika moni ennenkin saanu homman hoidettua :D
ReplyDeleteHieno tastka muutes seljässä!
Nim. Tatska-fani myös :)
Kerron omakohtaisen mielipiteeni kivusta. Synnyttyskipu on paljon mukavampaa kuin tatuoinnin ottaminen. Mutta oikeassa olet, että pitäähän tuo tulokaskin jotenkin ihoon merkitä. Tytöt on merkitty jo. Tosin huomattavasti pienemmässä muodossa kuin sinulla...
ReplyDeleteAjatella miten aika kuluu... Kohta meillä on pienet tuhisijat!
T: Hanna-serkukas
Kiitokset Sirpalle tatuointikommenteista ja Hannalle arvokkaasta kipu-kokemuksesta. Vaikea kuvitella, että mikään tuntuis paskemmalta kuin ton kokoluokan tatuoinnin hakkaaminen selkään ja kylkiin :P
ReplyDeleteHanna, minä en enää pystyä ajelemaan sinne teille asti, mutta tule ihmeessä käymään jos liikuskelet täällä tai tavataan viimeistään kun vekarat ovat maailmassa!