Aug 12, 2010

Onnen papanoita

Tapasin ystäväni vuosien takaa. Kerroimme puolin ja toisin miten elämä on meitä kuljettanut ja missä ja miten nykyisin elellään. Ystävä kuuli ja näki sen mikä ilmeistä on: puolessa vuodessa olemme kasvattaneet silmäpussit, joista kengrukin olisi kateellinen, ja elämä kulkee ipanan ehdoilla melko samanlaisena päivästä toiseen. Leffat, lempisarjat ja myöhäiset iltamenot ovat tauolla toistaiseksi määrittelemättömän ajan.

Ja kuitenkin elämä on niin ihanaa, ettei sitä osaa sanoiksi pukea. Miten sen selittäisi sellaiselle, jolla ei ole omaa lasta; että kuinka mahtavaa on, kun pikkuinen syö ensimmäisen kerran banaania. Että kuinka suurelta saavutukselta se tuntuu, kun vauva oppii ryömimään (Viis siitä, että kaikki lapset ryömivät - meidän ipana on kuitenkin aivan erityisen ihana ryömijä!). Tai kuinka paljon naurattaa, kun isi kutittaa ipanan jalkapohjia parransängellä ja ipana käkättää niin, että menee ihan kippuraan.

Pikku Prinssissä sanotaan, että tärkeimpiä asioita ei näe silmillään. Ne näkee sydämellään.

Tämän näyn haluaisin jakaa kanssasi, ystäväni.

1 comment:

  1. Niin totta jokainen sana. Itsellä pian 3kk täyttävä poika vauva ja ei ole mitään niin ihanaa,ku huomaa,että poika vähitellen oppii löytämään omat kätensä tai päästää suustaan jonkun uuden äänen. Ja voi sitä riemua mikä syntyi siitä kun pikkanen ekan kerran kääntyi vatsalta selälleen! En ois uskonu,että näin pienistä asioista tulee niin iloiseksi ja,että näin pienistä asioista voiki yhtäkkiä tulla niin suuria asioita <3

    ReplyDelete