Jan 11, 2010

Mitä mäyräkoira sanoi vauvasta

Voi että hän on meille rakas! Niin pieni, niin kallisarvoinen.

Vauva-arki kotosalla on toistaiseksi ollut sangen helppoa. Vekara nukkuu hyvin, syö hyvin ja viettää muutaman tunnin päivässä hereillä hurmaten meitä taidoillaan, tähän tyyliin: Se haukottelee! Nyt se avaa silmät! Kato miten suloisesti se lupsuttaa alahuultaan!

Toissayö tosin meni äidin osalta itkemiseksi, kun lapsella on nuha. Kyllä, se on aivan riittävän hyvä syy tuoreelle äidille itkeä monta tuntia lohduttomasti. Nyt on hankittuna pienen nenän niistäjä, keittosuolatippoja ja joukko hyviä hoito-ohjeita. Vauvoilla jää ilmeisen helposti lapsivettä keuhkoihin ja nenään, ja sitä sitten rääsätään oikein urakalla ensimmäisinä päivinä.

* * *

Ennen vekaran syntymää yksi suurimmista jännityksen aiheista liittyi kääpiömäyräkoiriimme Mauriin ja Urhoon. Koirat ovat kuitenkin suoriutuneet isoveljen tehtävistä paremmin kuin hyvin.

Mauria kiinnostaa kaikki vauvanhoitoon liittyvä: Miksi se itkee? Mitä se nyt tekee? Voinko lipaista sitä vähäsen? Vieraita Mauri vahtii herkeämättä, eikä oikein usko, että kukaan on meidän lisäksemme riittävän pätevä hoitamaan vekaraa. Kun vauva älähtää sitterissä, on Mauri kärppänä paikalla painamassa tassulla lisää vauhtia pikkuiselle.




Urho on rauhallisempi vahtija. Hän on siellä missä vauvakin, käy välillä nuuhkaisemassa vauvan kasvoja ja asettuu taas omalle paikalleen tarkkailemaan tilannetta. Ihanat koirakaverit.

* * *

Koska poden kroonista tarvetta tehdä listoja, kerron seuraavaksi asiat, joista meille on ollut hyötyä ensimmäisinä päivinä kotosalla.

- Imetyksen apuvälineet. Tutteli, ensimmäisenä yönä, kun maito ei vielä ollut noussut. Tuttipullot, luonnollisesti. Maidon nousun jälkeen maidonkerääjä, jonka ansiosta saamme talteen ja käyttöön kaiken sapuskan. Rintakumit, helpottavat huomattavasti vauvan syömistä. Lansinoh-voide, äipän tisseille.
- Sitteri, siitä vekara tykkää.
- Ruskovillan kapaloliina, toimii sekä peitteenä että kapalona. Mitä tiukempi paketti, sitä paremmin vekara nukkuu.
- Hoitokalusto, niistäjä ja kuumemittari esimerkiksi.
- Harsot. Kuinka paljon näitä voikaan päivässä kulua! Kätevä ihan kaikkeen mahdolliseen.
- Pikkuiset vauvanvaatteet. Kuka sanoi, ettei ihan pieni vaatteita tarvita? Ihan kukkua, että pieniä vaatteita ei kannata ostaa, koska vauva kasvaa niin nopeasti. Vauvan käsitteleminen vähänkään liian isoissa vaatteissa on hankalaa ja epämiellyttävää myös vekaralle.

5 comments:

  1. Ihanasti nuo koirat suhtautuu :) Mua niiskuttaa, kun luen näistä teidän alkupäivistä. Keittosuolaliuosta saa muuten suihkeenakin (Humidose), joka mun mielestä on miellyttävämpi kuin tipat. Leo ainakin parkui niistä tipoista, ei tykännyt yhtään. Toivottavasti nenä avautuu pian.

    ReplyDelete
  2. Jee, ihanaa! Kaikki vinkit tervetulleita :)
    Hellyyttäviä nuo teidän nelijalkaiset!

    ReplyDelete
  3. Kohta saadaan toivottavasti lukea siitä, kun poika vetää mäyriksiä korvista, eikä niiden ilme värähdäkään :) Ihanaa koiramaista pienestä huolehtimista!

    Terv. T

    ReplyDelete
  4. Kaikille vinkiksi: keittosuolaliuosta vielä paremmin toimii rintamaito! Sitä pari tippaa vaikka teelusikkaan tai pipettiin ja vauvan nenään. Vauvalle tuttu tuoksu, ei itkua eikä taistelua:)

    ReplyDelete
  5. Kiitos vinkeistänne, kokeilen ehdottomasti myös maidolla!

    ReplyDelete