Jan 9, 2010

Syntymän aamu

Jos et halua tietää kaikkea, lopeta lukeminen tähän :D Rohkeat voivat hypätä mukaan erään ihmiselämän ensihetkiin.

Viimeisin päivitykseni maanantailta jäi siis siihen, kun mietin, pitäisikö varoittaa koiranhoitajia mahdollisesta sairaalaan siirtymisestä. Koiranhoitaja vastasi viestiini: "Jos" tulee lähtö? Rakas ihminen, tuleva äiti, kyllä se lähtö taitaa tulla, jos et aio kotona synnyttää.



Supistukset alkoivat aluksi hyvin epäsäännöllisinä maanantaiaamuna kymmeltä. Virallisesti synnytys kirjattiin alkaneeksi illalla kuudelta. Noin 12 tuntia tuntui varsin kohtuulliselta urakalta.

Kymmen maissa soittelin Kätilöopistolle, että tänä yönä oltais tulossa. Vastaus oli ystävällinen vaan ei mieluisa: alakerran synnäri oli täynnä, joten myöskään Haikaranpesään ei oteta uusia asiakkaita. Sulun arveltiin kestävän tunnista kahteen ja minä aattelin, että sen verran vielä pystyy kotona kärvistelemään. Päätin, että katson Taistelutoverit telkkarista ja soitan sitten uudestaan.

Puolen yön maissa supistuksia tuli jo muutaman minuutin välein eikä suihku tai kaurapussi helpottanut enää juurikaan oloa. Uusi soitto Kättärille ja vieläkin ei-toivotumpi vastaus: sulku on voimassa toistaiseksi, siirtykää synnyttämään Jorviin tai Naistenklinikalle.

Minä aattelin, että ei varmasti siirrytä. Neuvotteluiden jälkeen saimme kuin saimmekin luvan mennä alkuperäisen suunnitelman mukaan Haikaranpesään, kun haimme vapaalla olevan oman anoppi-kätilömme mukaan.

Yhden jälkeen Harri soitti taksin. Yö oli samanlainen kuin tänä talvena niin monta kertaa aikaisemminkin: lunta tuiskutti valkoisenaan eikä edes pääteillä meinannut pystyä ajamaan. Puoli kahdelta kirjauduimme sairaalaan.

Viikkokausien supistelusta huolimatta kohdunsuu ei ollut avautunut juuri ollenkaan, mutta sairaalassa alkoi tapahtua sitten senkin edestä. Kahden ja neljän välillä aamuyöllä suu avautui monta senttiä reikihoidon ja akupunktion suosiollisella avustuksella.

Olin ajatellut kivunlievitykseksi ammetta ja ilokaasua, mutta kun supistusten väliin ei jäänyt käytännössä ollenkaan hengähdystaukoja ja oksensin perä jälkeen iloisesti kaaressa, kätilö ehdotti epiduraalia. Itse en olisi sitä osannut pyytää, mutta suostuin sen suuremmin asiaa pohtimatta.

Voi onni ja autuus, epiduraali se vasta hyvää kamaa onkin. Humps vaan ja kaikki kipu hävisi. Käyrästä katsoin, että taas tulee supistus, eipä tunnu missään :D Kätilön kehoituksesta otimme hengähdystauosta kaiken irti ja yritimme nukkua hetken ennen ponnistusvaihetta.

Puoli kuuden maissa kätilö puhkaisi sikiökalvon ja laittoi oksitosiinitipan vauhdittamaan supistuksia. Harri veteli vielä hetken sikeitä ja minä käppäilin hämärässä syntymähuoneessa ja katselin ikkunasta aamuun heräävää Helsinkiä. Pakkanen oli piirtänyt ikkunaan jääkukkia, kadut olivat valkoisenaan lumesta ja aamu valkeni kauniin sinisenä. Oli hiljaista ja rauhallista, pieni pysähtynyt hetki, jossa entinen ja tuleva elämä tervehtivät toisiaan.

Kuuden jälkeen vauvan pää painoi jo siihen malliin, että oli lähes mahdotonta olla ponnistamatta. Kätilö tutki tilanteen ja 6:25 istuin jakkaralle ja sain luvan ryhtyä töihin. Ponnistaminen oli, noh, kovaa hommaa, muttei mitenkään erityisen kauheaa. Anopin sanoin: eihän se niin hääviä ole, mutta hyvin menee.

Menetin ajantajuni tässä vaiheessa ihan täysin ja keskityin pelkästään seuraavaan supistukseen ja vauvan hengittämiseen pihalle. Harri piti tiukasti kiinni kainaloideni takaa ja kätilöt tsemppasivat jatkamaan. Jossain vaiheessa anoppi sanoi, että tukka näkyy, jolloin minä kysyin, että onko se yhtä pöyhkeä kuin isällään, mua ha ha ha.

Ponnistusvaihe osui kätilöiden vuoron vaihdon aikaan, joten oli melkoisen huvittavaa, kun toiset lähtiessään kannustivat ja kiittelivät yhteistyöstä ja uudet työvuorolaiset vuoron perään esittelivät itsensä. Arvatkaa hyvinkö jäivät nimet muistiin siinä ponnistamisen lomassa? Sen muistan, että kakkoskätilö pahoitteli, ettei ollut ehtinyt laittaa sukkia jalkaan. 

Olin sen verran pihalla, että en tajunnut, että ponnistamisen aikana vauvan sykkeet laskivat. Napanuora oli kietoutunut niin tiukasti kaulan ympärille, että kätilö joutui leikkaamaan sen pois heti pään synnyttyä. Loppu vauva syntyikin vauhdikkaasti ja syntymäajaksi kirjattiin 5. tammikuuta 2010 kello 7:02.

Vauva säikäytti meidät oikein kunnolla, kun ei hieromisesta huolimatta virkoutunut kunnolla hengittämään. Lastenlääkäri oli soitettu paikalle jo aikaisemmin, ja vauva vietiinkin melko vauhdikkaasti saamaan lisähappea. Loppu hyvin, kaikki hyvin, puoli kasin maissa sain vauvan viereeni. Onneksi olin niin pihalla, että en tajunnut kunnolla mitä tapahtui.

Jälkeisvaiheessa vedin vielä kunnon ilokaasukännit ja luulin olevani kotona :D Siinä vaiheessa kuulin kätilön sanovan, että en enää tarvitse ilokaasua, mutta vedin sitä kiellosta huolimatta vielä pari henkosta. Ihan mahtavaa tavaraa, vois joskus olla hupaisa kokeilla vapaa-ajallakin.

Vekaran happisaturaatiota seurattiin vielä jonkin aikaa, mutta iltapäivällä pääsimme kaikki kolme siirtymään perhehuoneeseen. Olin koko ajan jaloillani, hyvinvoiva ja valtavan nälkäinen :D

Synnytys oli mielestäni yllättävän helppo ja positiivinen kokemus, kivusta ja hiestä huolimatta. Moni asia meni eri tavalla kuin olin suunnitellut, mutta en koe sitä epäonnistumisena. Koko syntymä oli tunnelmaltaan kuin tuo aamu: rauhallinen, kaunis ja ainutlaatuinen. Oli ihana synnyttää uutta elämää Harrin ja anopin avustuksella. Kumpaakaan heistä en vaihtaisi mihinkään maailmassa.

Kiitämme
- Anoppia ja puolisoa
- Rauhallista ja turvallista tunnelmaa
- Epiduraalia

Moitimme
- Sulkua
- Oksentelua
- Jälkeisvaihetta














Asoita, joista meille oli hyötyä sairaalassa


- Kaurapussi. Ehdottomasti yksi toimivimmista keksinnöistä ikinä. Supistuksiin, jälkisupistuksiin, maidonnousuun - you name it.
- Ristikoita ja kevyttä lukemista. Aikaa oli, niin syntymähuoneessa kuin osastollakin.
- Kuivattuja aprikooseja, luumuja, lakritsaa ja sen semmosta. Energiaa ja toimiva vatsa.
- Imetysliivit ja liivinsuojat
- Omat vaatteet äidille ja vauvalle. Ensimmäisen vuorokauden jälkeen olin valmis luopumaan aamutakista ja näyttämään taas itseltäni. Sairaalan vauvanvaatteet puolestaan istuvat huonosti ja vaikeuttivat vauvan käsittelyä.
- Meikit, sampoot jne. Kyllä mun teki mieli meikata ja laittaa tukka myös synnytyksen jälkeen kuten kaikkina muinakin päivinä.
- Vauvan lapaset. Pikkuinen onnistui muutamassa tunnissa raapimaan itsensä ihan tiikerivauvaksi terävillä kynsillään. Sisälapaset pelastivat tilanteen.


Käyttämättä jäivät

- Musiikki. Nautin syntymähuoneen hiljaisuudesta.
- Selkäkivun hoitoon tarkoitetut välineet. Ihme kyllä, en tuntenut minkäänlaista kipua selän puolella. Tämä ei ilmeisesti ole kovin yleistä.

8 comments:

  1. Kiva, kun jaksoit kirjoittaa synnytyskertomuksen! Oli kyllä tosi hyvä, että et oikein tajunnut, mitä tapahtui. Minuutit olisivat muuten voineet olla henkisesti tosi kauheita.

    Ja Hyvä, että pääsit synnyttämään sinne, minne halusit ja, että kaikki sujui loppujen lopuksi hyvin!

    Paljon Onnea vielä kerran teille!

    T.
    Heidi

    ReplyDelete
  2. kaunis synnytyskertomus!:) t. yks kätilö:)

    ReplyDelete
  3. Ihanasti kuvattu tuo ikkunasta katselu... Silloin kun synnytin tyttöjä niin taivas oli ihan vaaleanpunainen ja uskomattoman kaunis. teillä se oli sininen... :)

    Kaikkea hyvää teille! Nyt kyllä nähdään sitten keväämmällä kun ei tästä nyt niiiiin pitkä matka ole toistemme luo. Mitäs meidän lapset on teidän pojalle? Pikkupikkuserkkujako?

    ReplyDelete
  4. Paljon onnea koko perheelle! On ollut ilo seurata raskauden kulkua ja loppuhuipennuksena lukea ihana synnytyskertomus. Nauttikaa pienestä elämän ihmeestä. <3
    T: Katja (Wirtanen), Kimiltä myös paljon terveisiä ja onnitteluja

    ReplyDelete
  5. Ikkunasta näkyy pastellinsininen taivas ja hieman aurinkoa, mutta vahvempana näen jääkukat ja heräävän Helsingin siellä hämärässä. Niitä kuvaillessasi aloin itkeä, ja se vain paheni kuvien myötä. Peter Bradley Adams laulaa kappaletta From the sky, enkä oikein tiedä, mitä itken, maailman ihmeellisyyttä varmaan.

    Kaikki onnittelut ja muut tuntuvat tänä hetkenä liian tyhjiltä, joten halusin vain sanoa, kuinka onnellinen ja surullinen ja liikuttunut olen nyt.

    Roosa

    ReplyDelete
  6. Kiitos teille kaikille ajatuksistanne! Synnytystä kuvataan usein vain kivun kautta ja sanomatta jää kaikki kaunis, mitä siihen liittyy. Halusin jakaa teidän kanssanne koko elämän ainutlaatuisuuden, sellaisena kuin minä sen tuona aamuna koin <3

    ReplyDelete
  7. Onnea ihanuudesta!
    T. yksi sivuille eksynyt lukija

    ReplyDelete
  8. Eltsu hei,

    Oli mielenkiintoista lukea tämä, vaikka aihe itselleni niin vieras onkin. Ehkä juuri siksi. Tämä oli kaunis kertomus.

    -hertta

    ReplyDelete