Feb 11, 2010

Unikeinussa, unipussissa


Vekara on osoittautunut melkoiseksi sylivauvaksi ja vetelee nytkin päiväuniaan kantoliinassa. Pinnasänkyynsä hänet saa huijattua (yleensä) iltaisin, mutta jo ensimmäisen syötön jälkeen hän siirtyy äidin kainaloon nukkumaan.

Sovaungan unikeinu on siis toistaiseksi ollut melko vähäisellä käytöllä, enkä voi antaa lopullista tuomiotani siitä, oliko se hintansa arvoinen. Lukijani Kardemumman pyynnöstä muutama sananen kuitenkin.

Ensiksikin, ihan pienelle vauvalle keinu ei mielestäni sovi. Alle nelikiloinen jää siinä outoon asentoon, pää paljon jalkoja alemmaksi. Mitä lähemmäksi viitta kiloa päästään, sitä paremmalta keinu vaikuttaa. Ilmeisesti valmistajakin on huomannut tämän puutteen kehdossa ja markkinoille onkin tulossa uusi, paranneltu malli. Äkkivilkaisulla vaikuttaa selvästi paremmalta kuin tämä meillä oleva versio.

Mitä tulee keinun muihin ominaisuuksiin, onhan se kiistatta pieni, kevyt ja kätevä. Eilen vekaraa väänsi syönnin päätteeksi kovasti mahasta, mutta vauhdikas heijaus keinussa rauhoitti hänet nopeasti päiväunille. Voisin kuvitella, että heijaus helpottaa myös koliikkivauvojen oloa. Nerokkuus on siinä, että vauva pystyy itsekin heiluttamaan kevytrakenteista kehtoa käsiään huitomalla.

Sen enempää en tässä vaiheessa pysty asiasta lausumaan. Sen sijaan unipussin kätevyyttä voin hehkuttaa estoitta: äitini kutoma ihastuttavassa pussissa vekara tuntee olonsa turvalliseksi ja nukkuu yönsä rauhallisemmin kuin peiton alla. Pussi on äärettömän kätevä myös yösyöttöjen aikana, kun vekara pysyy lämpimänä eikä minun tarvitse pelätä, että kompastun pimeässä peiton nurkkaan. Suosittelen!

 Unipussi on kudottu RosaMatilda Shopista hankitusta PopCorn -langasta. Yläosa vauvalankaa.

1 comment:

  1. Tuo unikeinu vaikuttaa aika käytännölliseltä kapistukselta, kun ei vie tilaa ja kulkee helposti mukana.

    Kysymys neulotusta unipussista: oletko tehnyt omasta päästäsi vai jotain neuleohjetta seuraten?
    Yritin etsiskellä nettimaailmasta ohjetta, mutta en oikein löytänyt mitään varteenottavaa.

    T. Vinkeistä kiitollinen Hansku

    ReplyDelete