May 12, 2010

Matkarattaat ja mangomassu

No niin, päädyimme sitten tilaamaan nykyisiin kärryihimme kuljetusboxin sen sijaan, että olisimme ostaneet kokonaan uudet matkarattaat. Piti tätäkin asiaa oikein monta päivää pohtia, vaikka nimen omaan monikäyttöisyytensä vuoksi ostimme alun perin juuri Bugaboot. Oh blimey, ei olla aina ihan niin viisaita, ei.

Tilasin kuljetusboxin BabyCaresta Hollannista, mistä myös rattaat ja turvakaukalo ovat peräisin. Oli muutaman kympin halvempi kuin Suomessa, ja säästöä tuli sitäkin enemmän, kun samaan tilaukseen lähti Tripp Trapp -syöttötuoli. (Oikeasti ei tullut paljon mitään säästöä, kun jotenkin epähuomiossa näppäilin hiirellä ostoskoriin myös heijastinnauhat *klik*, laukkukoukun *klik* ja aurinkokuomun (kuva alla) *klik* - Visa-kortti laulaa Hoosiannaa)





Ihaninta maailmassa on justiinsa nyt kuitenkin vekara, joka juttelee, nauraa käkättää ja kiljuu ilosta aamusta iltaan. Meillä on niin hauskaa yhdessä :D Päivässä on myös uusi ohjelmanumero, syöminen! Ipana oottaa sapuskaa suu auki kuin pieni linnunpoikanen ja söisi arviolta niin paljon, kun äiti suostuu antamaan. Aloitimme viime viikolla varovasti mangososeella ja tänään ruokalistalle otettiin bataatti. Näillä mennään nyt maanantain maitoaltistukseen asti ja katotaan sit, miten jatketaan. Yhtään en osaa sanoa, löytyykö allekriaa, mutta joka tapauksessa ihottuma on kadonnut, pulauttelu vähentynyt eikä maha enää vaivaa öisin. Hip hip huraa!

4 comments:

  1. Tosi hieno juttu, että teilläkin maha ei vaivaa öisin kiinteiden aloittamisen jälkeen - meillä kävi ihan samalla tavalla. Syömispuuhastelut on meilläkin aika uusi juttu, joka tuo äidinkin päivään mukavaa vaihtelua :)

    ReplyDelete
  2. Kiva kuulla! Minusta on kans tosi hauska syöttää ipanaa.

    ReplyDelete
  3. Mä päätin kans aloittaa kiinteet oikeestaan heti kun täyttää 4kk vaikka maito riittää ja muksu kasvaa huristen, mutta tosiasiassa haluan vähän jo hengähtää tämän imetyksen kans... Muksu kun on sitä mieltä että pullosta on tyhmää juoda yhtään mitään niin ajattelin, että kiinteiden kanssa voidaan myös kokeilla korviketta (tai lypsettyä maitoa) koska äidilläkin olisi pari menoa kesäkuussa jonne ei vauvaa oteta mukaan.

    Ajattelin myös aloittaa bataatilla ja mangolla. Mangomaistiaiset meidän muksu saikin (1/4tl) pari päivää sitten ja voi sitä naurun määrää!

    ReplyDelete
  4. Ihana Hanna, että teilläkin ruoka on otettu ilolla vastaan. Imettäminen on ihan mukavaa, mutta kyllä äitikin on vapaahetkensä ansainnut!

    ReplyDelete