Sep 6, 2009

Iso maha ja vilkas vekara

Nyt se on virallista. Minulla on erittäin iso maha. Neuvolan terkka sai sf-mitaksi 21,5 senttiä, mikä huitelee komeasti yläkäyrällä :O Painoakin on tullut iloiset viis kiloa, voi ahistus.

Vekaran vilkkaasta luonteestakin saatiin taas todistus, kun sydänäänten löytäminen doblerilla vei melkoisen tovin. Vekara luikki karkuun minkä ehti ja aina mennessään potkaisi mojovan kantapotkun suoraan kaikuluotaimeen :D Lopulta sykettä kuului kohtuulliset kolme sekuntia, mistä ehdittiin päätellä, että hyvin on elossa ja sydän lyö niin kuin pitääkin (tän olisin voinut kertoa kyllä ihan itsekin, bua ha ha).

* *

Pari yötä sitten näin unessa kuvan kahdesta pienestä pojasta. Vekara taisi olla noin viis, juniori ehkä kolmen. Lapsoset oli ihan mieheni näköisiä, tukkakin oli justiinsa yhtä pystössä, mutta silmät oli isot ja siniset, ihan kun mun pappalla <3

* *

Uusista kärryistä ei edelleenkään ole kuvaa, kun koko viikonloppu meni sukkapuikkojen jatkeena. No mutta, kaikki aikanaan.

1 comment:

  1. Ja minä näin unta, että opettelin vaipanvaihtoa :) Ei siitä kyllä mitään tullut, mutta yritys oli kova.

    ReplyDelete